11.1.2007 - Korteliiga #1

"Kerta se on ensimmäinenkin"

Korteliiga sai hienon startin, kun Ulpukkaan tupsahti kahdeksantoista peluria. Suuri suosio sai järjestäjän puntin tutisemaan, sillä pelejä ei juuri tuota suuremalle määrälle olisi ollutkaan. Onneksi kuitenkin pelit ja vehkeet kestivät loppuun asti. Mitä nyt toisinaan superliimatut maalivahdin mailat napsahtelivat ja vasempia pakkeja piti ojentaa paremmin uralle.

Ja onneksi varakiekkojakin löytyi konkari Lehtosen taskuista. Ei vielä tarvinnut siirtyä ilmakitaran säestyksellä ilmapöytäjääkiekon pelaamiseen.


Välineet kestivät, mutta kuinkas kävi miesten?

Kyllä miehetkin kestivät ja vaikutti siltä, että pöytäjääkiekkokeppejä on nappulaiässä pyöritelty. Toiset ehkä jopa aikuisiässäkin tehneet pikkukertausharjoituksia.

Runkosarjassa omaksi kastikseen erottui kolmikko Eskelinen-Lehtonen-Berg, jotka menettivät pisteitä vain toisilleen. Keskinäisten otteluiden maalieron perusteella Eskelinen muljahti runkosarjan voittajaksi.

Playoff-viivan tuntumassa oli kovaa kuhinaa. Katkerimmin kävi pikkujouluturnauksen voittaneelle Jani Pietikäiselle, joka putosi pleijareista vasta, kun runkosarjan päätteeksi pelattiin rästiin jäänyt (muistaakseni) Lehtokumpu - Valtonen -ottelu. Lehtokumpu nappasi voiton - ja pleijaripaikan Pietikäisen nenän edestä.

Myös sarjataulukon loppupäässä sattui ja tapahtui. Muun muassa:

  • Lehtonen löylytti Heikkilää 16-0. Heikkilä ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan tilkitsi veräjänsä kahdessa pelissä täysin ja nappasi näin kaksi kertaa 1-0-voiton.
  • Runkosarja lyhyesti: Hyvältä näytti ja pääasia, että hauskaa tuntui olevan.


    Mies sadan kilometrin päästä

    Playoffit tiivistäen kärkinelikon osalta:

    1. Jari Eskelinen (Eskelinen jos kuka on herrasmies. Mutta mies ei kuitenkaan tullut Viitasaarelta asti vain kättelemään. Matka MM-Moskovaan jatkuu vahvassa vireessä.)
    2. Henri Berg (Hienoa peliä, pisti loistavasti kampoihin enemmänkin kisoja kiertäneille konkareille.)
    3. Marko Lehtonen (Hurja maaliero runkosarjassa, Valtonen nollille puolivälierissä, mutta tiukka välieräsarja kääntyi tällä kertaa Bergin eduksi.)
    4. Jarno Vastamäki (Mies 80 kilometrin päästä, Mäntästä. Pystyi pudottamaan vahvan Noposen puolivälierissä, pisti Eskelisen tiukoille välieräsarjassa.)

    -TA-K

    
       1 Jari Eskelinen           17 16  0  1  89-22   32
       2 Marko Lehtonen           17 16  0  1 112-20   32
       3 Henri Berg               17 16  0  1  92-24   32  
       4 Jarno Vastamäki          17 12  1  4  62-34   25  
       5 Perttu Noponen           17 11  0  6  59-40   22  
       6 Tuomo Ala-Kojola         17 10  2  5  52-42   22  
       7 Mikko Valtonen           17  9  1  7  43-45   19  
       8 Miika Lehtokumpu         17  9  0  8  60-52   18  
                 
    -------------------------
    9 Jani Pietikäinen 17 7 2 8 59-49 16 10 Matti Tulla 17 7 1 9 62-49 15 11 Toni Eronen 17 5 4 8 35-53 14 12 Ilpo Lintula 17 6 2 9 37-57 14 13 Paavo Komppa 17 5 2 10 31-73 12 14 Iiro Kivinen 17 4 1 12 18-45 9 15 Mikko Karhunen 17 3 2 12 15-45 8 16 Matti Frondelius 17 1 5 11 24-71 7 17 Hannu Heikkilä 17 2 2 13 17-86 6 18 Lasse Ranta 17 1 1 15 18-78 3

    Keskinäiset ottelut M.L. H.B. J.E. J.V. P.N. T.A. M.V. M.L. J.P. M.T. T.E. I.L. P.K. I.K. M.K. M.F. H.H. L.R.
    Marko Lehtonen   3-1 3-5 4-3 3-0 8-4 9-0 8-1 6-2 4-1 7-0 11-1 5-0 7-0 8-0 5-2 16-0 5-0
    Henri Berg 1-3   3-2 6-2 5-3 4-2 5-0 4-1 7-3 7-1 4-1 6-0 10-0 8-0 3-0 6-1 5-1 8-4
    Jari Eskelinen 5-3 2-3   6-2 4-1 6-2 6-0 4-3 4-1 6-1 5-1 7-1 6-2 5-1 5-0 7-0 6-1 5-0
    Jarno Vastamäki 3-4 2-6 2-6   4-2 2-2 1-0 7-3 3-2 4-3 7-1 1-0 7-2 1-0 4-0 1-2 7-1 6-0
    Perttu Noponen 0-3 3-5 1-4 2-4   5-3 1-3 3-2 6-3 5-3 1-4 4-0 5-1 2-0 3-1 4-0 10-2 4-2
    Tuomo Alakojola 4-8 2-4 2-6 2-2 3-5   3-2 4-3 3-2 3-1 3-3 2-1 4-1 2-1 0-2 5-1 5-0 5-0
    Mikko Valtonen 0-9 0-5 0-6 0-1 3-1 2-3   1-5 4-2 4-3 1-1 2-3 8-2 1-0 4-2 5-1 6-0 2-1
    Miika Lehtokumpu 1-8 1-4 3-4 3-7 2-3 3-4 5-1   1-4 0-7 4-1 9-2 6-2 3-1 2-0 6-1 6-1 5-2
    Jani Pietikäinen 2-6 3-7 1-4 2-3 3-6 2-3 2-4 4-1   5-2 5-4 3-2 1-2 5-0 2-2 2-2 10-0 7-1
    Matti Tulla 1-4 1-7 1-6 3-4 3-5 1-3 3-4 7-0 2-5   6-3 5-1 7-0 2-3 4-0 5-2 2-2 9-0
    Toni Eronen 0-7 1-4 1-5 1-7 4-1 3-3 1-1 1-4 4-5 3-6   2-2 2-2 1-2 2-0 3-1 3-2 3-1
    Ilpo Lintula 1-11 0-6 1-7 0-1 0-4 1-2 3-2 2-9 2-3 1-5 2-2   3-1 2-2 2-0 7-0 2-1 8-1
    Paavo Komppa 0-5 0-10 2-6 2-7 1-5 1-4 2-8 2-6 2-1 0-7 2-2 1-3   1-0 3-2 4-4 3-2 5-1
    Iiro Kivinen 0-7 0-8 1-5 0-1 0-2 1-2 0-1 1-3 0-5 3-2 2-1 2-2 0-1   2-1 6-2 0-1 0-1
    Mikko Karhunen 0-8 0-3 0-5 0-4 1-3 2-0 2-4 0-2 2-2 0-4 0-2 0-2 2-3 1-2   0-0 3-0 2-1
    Matti Frondelius 2-5 1-6 0-7 2-1 0-4 1-5 1-5 1-6 2-2 2-5 1-3 0-7 4-4 2-6 0-0   2-2 3-3
    Hannu Heikkilä 0-16 1-5 1-6 1-7 2-10 0-5 0-6 1-6 0-10 2-2 2-3 1-2 2-3 1-0 0-3 2-2   1-0
    Lasse Ranta 0-5 4-8 0-5 0-6 2-4 0-5 1-2 2-5 1-7 0-9 1-3 1-8 1-5 1-0 1-2 3-3 0-1  

    Playoffs:

    Puolivälierät:

    Eskelinen - Lehtokumpu 2-1 (2-3, 6-1, 4-0)
    Lehtonen - Valtonen 2-0 (3-0, 5-0)
    Berg - Ala-Kojola 2-0 (2-1, 3-1)
    Vastamäki - Noponen 2-0 (4-3, 5-2)

    Välierät:

    Eskelinen - Vastamäki 2-1 (3-4j, 3-0, 2-1)
    Lehtonen - Berg 1-2 (2-1, 2-5, 3-4)

    Pronssipeli:

    Lehtonen - Vastamäki 1-0 (2-1)

    Finaali:

    Eskelinen - Berg 2-0 (2-0, 4-3j)


    Lopulliset sijoitukset

    1. Jari Eskelinen
    2. Henri Berg
    3. Marko Lehtonen
    4. Jarno Vastamäki
    5. Perttu Noponen
    6. Tuomo Ala-Kojola
    7. Mikko Valtonen
    8. Miika Lehtokumpu
    9. Jani Pietikäinen
    10. Matti Tulla
    11. Toni Eronen
    12. Ilpo Lintula
    13. Paavo Komppa
    14. Iiro Kivinen
    15. Mikko Karhunen
    16. Matti Frondelius
    17. Hannu Heikkilä
    18. Lasse Ranta