Turnausraportti 4/07-08

© 2007 Miikka Itkonen (29.11.2007) Kuvat Sami Supperi

Oulunliiga Turnaus IV

Elikot haukkuvat ja karavaani kulkee. Marraskuun viimeisenä torstaina pyörähti käyntiin tämän kauden neljäs turnaus. Meininki oli kaukana leppoisasta glögintuoksuisesta pikkujoulutunnelmasta, keppejä väännettiin kilpaa vinoon hiki kainalossa. Taisi siinä sivussa jossain välissä voittajakin selvitä.

Osanottajakaartin pääluvuksi muodostui tällä kertaa 17, muutaman tutun kävijän jäädessä teille tietymättömille. Alkusarja pelattiin siis yhdessä lohkossa, mikä takasi kaikille taatusti riittävästi pelattavaa. Jari ”tästä saa neljä” Sahlgren jyräsi lohkovoittoon jättäen Arto Käsmän ja Iikka Ala-ahon seuraaville sijoille. Loput paikat menivät myös jo tutuksi tulleelle kaartille. Viimeisestä pudotuspelipaikasta käytiin poikkeuksellisen tiukka vääntö, kun viisi pelaajaa oli kahden pisteen sisällä alkusarjan viimeisen pelin tauottua. Kokenut SPY-röhkö Markus Niiranen runnoi itsensä keskinäisten ottelujen turvin jatkoon ennen Sami Supperia ja Toni Koivulaa.

Puolivälierät ratkesivat kaikki suoraan kahdessa ottelussa. Neljä jatkoon mennyttä Black Horsen soturia ottivat yhteen, ja vähemmän yllättäen maajoukkuejyrät Käsmä & Ala-aho neppasivat tiensä seuraavalle kierrokselle. Kiekkolammasedustajista Maria Leivo kohtasi Ville Hietalan. Siiseli Hietala otti ehkä hiukan yllättäenkin voitot 1-5, 1-4. Viimeisessä otteluparissa lohkovoittaja Sahlgren otti osapäiväpestin tuomiopäivän pyövelinä ja löi Niirasen karuin lukemin 8-2, 4-1.


Niirasen matka päättyi tällä kertaa Sahlgrenin shampooseen.

Välierissä Sahlgrenin ja Hietalan ottelussa sattui erikoinen episodi. Jarin johtaessa ensimmäistä matsia 4-1, Hietala sai kioski-paikan. Jari loihe lausumahan taikasanat ”tästä saa neljä”. Kuinka ollakaan, kiekko löysi tiensä sujuvassa kaaressa pömpeliin. Ottelu päättyi tästä huolimatta Jarin 5-2 – voittoon, liekkö Sahlgrenin uhittelut 500 euron ei-palautettavasta protestimaksusta vaientanut siiselipelurin. Tästä otteluparista siis Jari jatkoon suoraan kahdessa matsissa.

Käsmän ja Ala-ahon otteluparissa jouduttiin menemään kolmanteen ratkaisevaan otteluun ensimmäisten ratketessa maalin erolla. Kolmannen ottelun alussa Käsmän oikean laiturin laitapomppu upposi vakuuttavasti maaliin ja Arto voitti ottelun lopulta selkeästi 4-0.

Pronssiottelussa Ala-aho voitti Hietalan niukasti jatkoajalla 3-2. Villen neljäs sija oli jo kolmas kaikkiaan tällä kaudella, jokohan mitalisijoja kolkutellaan jo ensi kisassa? Loppuottelussa nähtiin jo tutuksi tullut kaava. Käsmä hoiti loppuottelun rutiininomaisesti suoraan kahdessa matsissa ja kauden kolmas O-liigan voitto oli tosiasia.


Käsmä voitti jälleen. Havaintojen mukaan silmät olivat myös auki osan aikaa otteluista.

Seuraava turnaus pelataan vielä tämän vuoden puolella ja on mielenkiintoista nähdä, pystyykö Iikka Ala-aho tai muut pelurit pistämään kampoihin Käsmän vakuuttavalle tuloskunnolle. Tekeekö Spy-kaarti kinkunhajuisessa pikkujouluturnauksessa yllätysinvaasion palkintosijoille, kehittyykö Kala-joukkue edelleen huimaa tahtia? Ensi turnauksessa on luvassa joka tapauksessa taatusti pomppuja, tuurin puutetta uskomattomissa mittasuhteissa, sekä maaleja, joista saa enemmän kuin yhden.


Turnauksen tulokset
Oulun Pöytäjääkiekkoilijat ry:n etusivulle