Kiekko-uutiset
Tältä palstalta löydät kisaraportteja ja sisäpiirin tarinoita rankingkausien varrelta.
Palstan sisällöstä vastaavat liiton hallituksen nimeämät toimittajat ja osa raporteista
julkaistaan paperilla Kiekkolehdessä.
|
Rautiainen uusi Suomen mestaruuden pöytälätkässä | Tiedottaja 30.03.2015 20:23 |

Viikonloppuna ratkottiin Lohjan Harjulassa erityisryhmien pöytälätkän Suomenmestaruus. Huiken jännittävien vaiheiden, kymmenien sarjapelien ja pudotuspelien päätteeksi saatiin selville mestari vuosimallia 2015.
Turnaukseen osallistui 22 pelaajaa, joista suurin osa Lohjalta ja Lohjan lähialueilta. Kaukaisimmat pelivieraat saatiin Espoosta. Pelaajamäärän lisäksi myös pelillinen taso oli noussut viimevuodesta jolloin kisat pelattiin ensimmäistä kertaa. Kisojen avajaisissa Lohjalainen monitoimimies Marko Hallanaro lauloi kansallislaulun ja Jarmo Piekiäinen esitti pianomusiikkia.
Itse pelit aloitettiin kahdella alkulohkolla joista molemmista kuusi parasta jatkoi finaalisarjaan. Alkulohkojen voittajiksi itsensä pelasivat Mikko Rautiainen ja Tero Uusivuo, molemmat puhtaalla pelillä. Iltapäivällä käynnistyi kahdentoista pelaajan finaalisarja, josta kahdeksan parasta selviäisi pudotuspeleihin. Uusivuo ja Rautiainen ottivat kaulaa vahvalla pelillään, mutta heidän takanaan kisaa käytiin hyvin tasaisissa merkeissä aina viimekierroksille asti. Pienimmällä marginaalilla pudotuspeleistä karsiutui SM-kisojen ensikertalainen, sammattilainen Patrik Kemppainen, joka kisojen nuorimpana pelaajana yllätti monet taidoillaan. Kemppaisen vanavedessä seuraavat karsiutujat olivat hyvän alkusarjan pelannut Ville Aarrelahti sekä Liisa Tarkkanen ja Tanja Mäkinen.
Finaalisarjan voiton vei viimevuoden hopeamitalisti Uusivuo, vääntäen 1-0 voiton muilta osin puhtaan sarjan pelaneesta Rautiaisesta. Treenikaverukset Kim Rask ja Tuomo Huotari veivät vahvalla pelillään seuraavat sijat. Finaalisarjan tasoa kuvaa, että viimekisojen pronssimitalisti Mika Tonteri sai tyytyä seitsemänteen sijaan. Espoosta saapunut Ville Peltola paransi otteitaan läpi päivän ja pelasi itsensä viidenneksi, ohi tasapistein kuudenneksi jääneestä Petri Tuomisesta. Viimeisen puodostuspelipaikan väänsi itselleen Pertti Soini, venymällä voittoon sarjan viimeisessä pelissään.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Rautiainen pudotti seurakaverinsa Tonterin puhtaasti 3-0. Sarjan ensimmäinen ottelu oli hyvin tiukka mutta kaksi viimeistä Rautiainen vei suurinumeroisesti. Samaan aikaan, viereisillä pöydillä Uusivuo kuritti Soinia ja Rask Tuomista, niinikään 3-0 voitoin, yksittäisten pelien ollessa kuitenkin melko tasaisia. Tiukin sarja käytiin Huotarin ja Peltolan välillä, vähämaalisten pelien ja yhden jatkoajan jälkeen, tiensä välieriin selvitti kuitenkin herkällä kosketuksella pelaavaa Peltola.

Välierien alkaessa tunnelma alkoi olla katossa, hiki virtasi, jännitys oli aistittavissa ja yleisö kerääntyi tiiviiksi joukoksi välieräpöytien ympärille. Uusivuo sai vastaansa Espoon yllättäjän, Ville Peltolan. Huikeassa sarjassa kumpikin tekivät hienoja viimehetken nousuja ja peli oli muutenkin tasokasta ja viihdyttävää. Ratkaisupelissä Uusivuon hermo piti ja peruskikka löysi kovalla prosentilla Peltolan verkon. Toisessa parissa Rask haastoi hyvin hallitsevan mestarin. Uupuneen näköinen Rask taisteli jokaisen pelin tiukaksi, mutta joutui taipumaan mestarille, viimeisessä pelissä vasta jatkoajalla. Pronssipelissä Raskille tuli noutaja, välieräsarja oli vienyt mehut. Peltolalla sen sijaan riitti nälkää ja taitoa ja pronssi matkasi Espooseen tuloksella 5-1. Finaalissa kohtasivat siis itseoikeutetusti päivän kiekkokuninkaat Rautiainen ja Uusivuo. Finaalin jokainen peli päättyi yhden maalin erolla. Uusivuon peruskikka jatkui vaarallisena ja Rautiainen oli hetkittäin pulassa. Rautiainen onnistui kuitenkin tärkeillä hetkillä rokottamaan todella tarkoilla oikean laidan takakulmavedoilla. Rautiainen oli myös hitusen verran terävämpi irtokiekoissa ja kun turnauskestävyyskin oli kohdillaan kokemuksella yleisen sarjan peleistä, niin kiertopokaali palasi raikuvien aplodien ja voitonlaulujen säestämänä tutulle paikalle Rautiaisen kainaloon ja sitä kautta tutulle paikalleen mestarin palkintohyllyyn.

SM-2015 LOHJA, sijoitukset:
1. Mikko Rautiainen
2. Tero Uusivuo
3. Ville Peltola
4. Kim Rask
5. Tuomo Huotari
6. Petri Tuominen
7. Mika Tonteri
8. Pertti Soini
9. Patrik Kemppainen
10. Ville Aarrelahti
11. Liisa Tarkkanen
12. Tanja Mäkinen
13. Tuomo Hirsma
14. Esko Tolonen
15. Jenni Hietanen
16. Hanne Tonteri
17. Helena Koistinen
18. Tapani Roininen
19. Taina Airola
20. Päivi Jurvanen
21. Tapio Hellman
22. Virpi Järvinen
|
|
Erityissarjojen SM-kulta ratkotaan lauantaina 28.3. Lohjalla | Tiedottaja 24.03.2015 12:28 |
Kisaisäntä Jarno Lamminen toivottaa tervetulleeksi pöytälätkäilijät Lohjalle
Tulevana lauantaina käy kuhina Lohjan pöytälätkäpyhätössä, Harjulassa. Areenalla ratkotaan erityissarjojen SM-mitalit 2015. Osallistujamäärä kasvaa viime vuodesta ja sen myötä myös taso tulee kovenemaan.
Hallitseva Suomen mestari Mikko Rautiainen saa lauantaina nipun kovia haastajia vastaansa. Viime vuoden mitalistit Tero Uusivuo ja Mika Tonteri eivät ole ainoat, jotka janoavat mestarin päänahkaa, sillä kylmähermoinen veteraani Kim Rask sekä ahkerasti treenannut Liisa Tarkkanen tuovat omat lusikkansa soppaan. Myös Espoon suunnalta huhutaan kummia, ja sieltä paikalle on saapumassa SM-kisojen ensikertalainen, lapsesta asti pöytälätkää pelaillut, taitava Ville Peltola.
Turnauksen avajaiset käynnistyvät kymmeneltä ja pelit alkavat heti perään. Alkusarjan jälkeen, puoliltapäivin vietetään tunnin mittainen lepotauko jonka jälkeen alkavat ratkaisupelit. Vuoden 2015 Suomen mestari on selvillä noin kello 16.
Järjestävä seura Talpelan Taiga, toivottaa pelaajat ja kannustajat tervetulleiksi yhteen kauden jännittävimmistä pöytälätkätapahtumista. Järjestäjäseura yhteistykumppaneineen tulee palkitsemaan pelureita rahapalkintojen lisäksi urheiluhenkisillä tuotepalkinnoilla.
Mukaan pelaamaan ehtii vielä ilmoittautumaan: santtu.sainio@hotmail.com 0405387527
|
|
Lammelle ensimmäinen tappio Suomessa 4,5 vuoteen – Eriksson Mäntän mestari | Tiedottaja 22.02.2015 13:16 |
Lauantaina pelattiin Mänttä-Vilppulassa Suomen pöytäjääkiekkoliiton 150. ranking-turnaus ja samalla kaupungista tuli 22. ranking-turnausjärjestäjä. Uudella pelipaikkakunnalla saatiinkin nauttia hyvistä peliolosuhteista ja kovatasoisesta turnauksesta. Kaikkiaan 42 pelaajaa kerännyt turnaus ei suuria yllätyksiä kuitenkaan tarjonnut.
Maajoukkuetaiston kuumentuessa kaikissa sarjoissa kärkinimet saapuvat aina varmasti paikalle. Junioreissa meno oli tuttuun tapaan turkulaisvoittoista, kun kaikki 8 pelaajaa edustivat Turun seudun pöytäjääkiekkoa. Sarjassa nähtiinkin SM-kisojen toisinto, kun välierissä kohtasivat Erikssonin veljekset Kevin ja Aleksi sekä naantalilaiset Jan ja Rene. Edellisen turnauksen tapaan finaalissa kauden kolmannen juniorisarjavoittonsa napannut Kevin kukisti helpohkosti viime vuonna sarjaa suvereenisti hallinneen Jan Pelkosen. Veteraanisarjassa voiton vei helsinkiläinen Jouni Tikkanen, joka SM-kisojen hopean jälkeen on ollut vastustamattomassa iskussa. Hopealle pelasi viimeksi Pieksämäellä 2013 nähty Jari Eskelinen, jonka kisakunto ei ole pelaamattomuudesta kärsinyt. Pronssia voittanut turkulainen Kimmo Eriksson jatkaa sarjan MM-karsinnan kärjessä.
Avoimessa sarjassa 36 pelaajan joukossa oli lähes koko kotimainen kärki. Tämän kauden 15 parhaan joukosta poissa oli vain kolme pelaajaa, joten taistelu maajoukkuepaikoista käy erittäin kuumana. Alkusarjan suurin yllätys oli vahvasti maajoukkuepaikassa kiinni olevan lohjalaisen Santtu Sainion putoaminen finaalisarjasta. Kakkosdivisioonassa voittoon nousi superveteraaneissa kuukausi sitten SM-kultaa voittanut Heikki Tontti. Ykkösdivarin kuninkuus puolestaan matkasi odotetusti tappioitta pelanneelle Sainiolle. Finaalisarjassa peli oli tasaista, mutta lopulta tutut suosikit selvittivät tiensä jatkopeleihin. Juniorikaksikon Eriksson-Pelkonen vanavedessä jatkopaikan lunasti myös Pietarin MM-kisoihin mielivä ennakkosuosikki Ahti Lampi. Finaalisarjan tasaisuudesta kertoo se, että kahden pisteen päähän pudotuspelipaikasta ylsi vielä sijalle 13 jäänyt Sami Hellström.
Ensimmäisen pudotuspelikierroksen viihdyttävimmästä kamppailusta vastasivat Kristian Iso-Tryykäri ja Rene Huhtala, joiden seitsemänteen otteluun asti venynyt trilleri kääntyi lopulta kokeneemman Iso-
Tryykärin hyväksi. Välierissä nähtiin revanssiparit SM-kisoista, kun silloin kullasta taistelleet Jan Pelkonen ja Ahti Lampi taistelivat finaalipaikasta seitsemän ottelun verran ja pronssista SM-
karkeloissa kilpailleet Eriksson ja Iso-Tryykäri tarjosivat niin ikään viihdykettä yleisölle. Historian lehtien havinaa saatiin iltaan mukaan, kun Pelkonen onnistui seitsemännen pelin jatkoajalla kukistamaan Ahti Lammen ensimmäisenä suomalaisena rankingturnauksessa sitten syksyn 2010. Finaalissa nähtiinkin tuttu parivaljakko, kun toista kertaa tällä kaudella avoimen finaalissa kohdanneet juniorit Eriksson ja Pelkonen ratkaisivat Mäntän pimenevässä illassa ranking-pisteiden ja avoimen sarjan pokaalien kohtalon. Finaalissa naantalilaisen Pelkosen eväät eivät kuitenkaan enää riittäneet, vaan voitto matkasi Turkuun Kevin Erikssonille.
Kaikkiaan Mänttä-Vilppulan turnaus oli menestyksekäs uusi aluevaltaus. Potentiaali pöytäjääkiekon jatkumiselle alueella on myös hyvä, sillä tulokassarjassa riitti pelaajia. Keski-Suomen tienoilla olisi ehdoton tilaus pöytäjääkiekko-imperiumille, joten toivottavasti kisajärjestäjät saavat ranking-turnauksen innoittamalla tiellä rakennettua paikkakunnalle säännöllistä pelitoimintaa.
Kauden kuudes turnaus pelataan Naantalissa 11.4. ja kotimainen kausi päättyy toukokuun 16.-17. päivä Varkaudessa ranking-turnaukseen ja seurajoukkueiden Suomen mestaruuskilpailuihin.
Turnauksen tulokset
|
|
Ahti Lampi Pöytäjääkiekon Suomen mestari | Tiedottaja 19.01.2015 10:56 |
Ahti Lampi on avoimen sarjan Suomen mestari 2015. Lampi nappasi uransa kuudennen mestaruuden Helsingissä viikonloppuna käydyissä kisoissa. Finaalissa leppävirtalainen Lampi kukisti Jan Pelkosen 4-1 otteluvoitoin.
Pöytäjääkiekon SM-kisat jatkuivat sunnuntaina kisojen kuninkuussarjan, avoimen sarjan, ratkaisupeleillä. Kisojen kannalta mieluinen uutinen saatiin perjantaina, kun avoimen sarjan viisinkertainen Suomen mestari Ahti Lampi ilmoitti osallistuvansa kisoihin vuoden tauon jälkeen. Järjestäjät saivat lisää aihetta iloon lauantaina, kun selvisi että Lammen vanavedessä mestaruutta lähti tavoittelemaan peräti 61 muuta pelaajaa. Tämä oli 15 pelaajaa enemmän kuin viime vuonna. Lauantaina näistä pelureista karsiutui ensimmäiset 22 pelaajaa, joten sunnuntain ratkaisupeleissä nähtiin 40 peluria.
Päivä avattiin kahdella 20 pelaajan finaalilohkolla, joista kummastakin kahdeksan parasta selviytyivät pudotuspeleihin. Kovatasoisen turnauksen ensimmäiset yllätykset nähtiin, kun viime kisojen pronssimitalisti Mika Myllykangas ja nelonen Vesa Huotelin karsiutuivat jatkopeleistä. Vastaavasti lohjalainen Jani Herlevi pelasi elämänsä turnauksen yllättäen itsensäkin playoff-paikalla. Toinen positiivinen yllättäjä oli tuore junioreiden pronssimitalisti Rene Huhtala, joka eteni ensimmäistä kertaa urallaan pudotuspeleihin. Suurista suosikeista Lampi, Jan Pelkonen, Kevin Eriksson ja Teemu Koskela selvittivät tiensä vaivatta pudotuspeleihin. Sen ensimmäinen kierros oli nelikolle kevyt välietappi matkalla suurempiin kamppailuihin.
Ensimmäisenä nelikosta turnaus päättyi hallitsevalla Suomen mestarilla Koskelalla, joka nöyrtyi puolivälierissä Erikssonille. Pelkonen ja Lampi etenivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Erikssonin seuraksi välieriin, jonne kiekkoili myös turkulaiskonkari Kristian Iso-Tryykäri. Välierissä Pelkonen ei antanut Iso-Tryykärille mitään saumoja, vaan eteni suoraan 4-0 lukemin finaaliin. Toisessa välierässä Eriksson näytti jo karkaavan moninkertaiselta mestarilta kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Lampi kokosi kuitenkin itsensä ja voittaen neljä seuraavaa vääntöä ja napaten finaalipaikan.
Mitalipeleissä kokemus oli valttia. Pronssitaistossa Iso-Tryykäri vei tiukan taistelun jälkeen pronssisen pystin. Finaalissa Pelkonen yllätti Lammen vielä avausottelussa, mutta tämän jälkeen tiiviisti puolustanut ja virheettömästi pelannut Lampi dominoi kaukalon tapahtumia vieden finaalin 4-1 otteluvoitoin.
Avoimen sarjan lisäksi sunnuntaina ratkottiin naisten sarjan mitalistit. Siinä taidokkain oli Netta Jousi, joka nappasi jo neljännen peräkkäisen mestaruuden. Hopeaa saavutti Anu Lehtinen ja Pronssia Piia Kuusisto.
Pöytäjääkiekkokausi jatkuu 21. helmikuuta, silloin vuorossa on Mänttä-Vilppulan rankingturnaus, joka on samalla osana MM-karsintaa.
Pöytäjääkiekon SM-kisat 17.-18.1.2015, Mitalistit, sunnuntai
Avoin sarja
1. Ahti Lampi, Leppävirta
2. Jan Pelkonen, Naantali
3. Kristian Iso-Tryykäri, Turku
4. Kevin Eriksson, Turku
Naisten sarja
1. Netta Jousi, Helsinki
2. Anu Lehtinen, Helsinki
3. Piia Kuusisto
|
|
Pöytäjääkiekon SM-kilpailuissa leivottiin lauantaina 5 Suomen mestaria | Tiedottaja 18.01.2015 13:36 |
Pöytäjääkiekon Suomen mestaruuksista taistellaan tänä viikonloppuna Helsingin Pukinmäessä. Lauantain ohjelmassa olivat avoimen alkulohkot sekä suurin osa pienemmistä sarjoista. Kaiken kaikkiaan mestaruuksista saapui taistelemaan reilut 60 pelaajaa.
Aamulla ratkottiin superveteraanien ja nappuloiden sarjat. Superveteraaneissa nähtiin viime vuoden toisinto, kun Heikki Tontti ja Tom Hägg ratkoivat paremmuudestaan finaaleissa. Lopulta kulta matkasi viime vuoden hopeamitalistille Tontille ratkaisevassa viidennessä ottelussa. Neljän pelaajan nappulasarjassa puolestaan kahden kaveruksen taistossa Benjamin Suominen nappasi uransa ensimmäisen SM-kullan kaatamalla kahdesti jatkoajalle menneessä finaalissa seuratoverinsa Lauri Törnströmin. Pronssia nappuloissa vei Raido Radin.
Pikkusarjojen jälkeen pelattiin pelin kuninkuusluokassa eli avoimessa sarjassa, johon osallistui tänä vuonna 62 pelaajaa ympäri Suomen. Paikalla olivat kaikki Suomen kärkipelaajat ja taso oli sen mukaista. Lauantailta jatkoon pääsi 40 parasta pelaajaa eikä suuria yllätyksiä tänä vuonna nähty. Avoimen sarjan mestaruudet ratkaistaan sunnuntaina finaalisarjojen ja pudotuspelien myötä.
Illalla lisää mestaruuksia jaettiin tulokkaissa, junioreissa sekä veteraaneissa. Tulokassarjassa Turku oli jälleen valttia. Tällä kertaa nappuloissa hopealle jäänyt Lauri Törnström kruunattiin mestariksi ja seurakaveri Henry Mahkonen hopealle. Raido Radin puolestaan voitti jo päivän toisen SM-pronssinsa.
Junioreissa valta vaihtui kun kaksi edellistä mestaruutta voittanut Jan Pelkonen kaatui finaalissa turkulaisen Kevin Erikssonin käsittelyssä. Pronssipelissä naantalilainen Rene Huhtala onnistui jännittävien vaiheiden jälkeen saalistamaan SM-mitalin.
Veteraaneissakin kruunattiin uusi mestari. Vuodesta 1997 asti suomalaisia pöytälätkäturnauksia kiertänyt Oulun Jari Sahlgren onnistui viimein voittamaan SM-kultaa muutaman veteraanien hopeasijan jälkeen. Ensikertaa SM-mitaleille ylsi puolestaan hopeaa voittanut Jouni Tikkanen. Pronssia voitti veteraanien mitalipörssin ykkönen Janne Kokko.
Jokainen uusi Suomen mestari voitti sarjassaan ensimmäisen SM-kultansa, joten mitalit varmasti maistuivat tänä vuonna erityisen makeilta.
Sunnuntaina pelataan naisten sarja sekä avoimen finaalisarjat sekä pudotuspelit.
Lauantain mitalistit
Nappulat (alle 13-vuotiaat)
1. Benjamin Suominen, Naantali
2. Lauri Törnström, Naantali
3. Raido Radin, Naantali
Juniorit (alle 18-vuotiaat)
1. Kevin Eriksson, Turku
2. Jan Pelkonen, Naantali
3. Rene Huhtala, Naantali
Tulokkaat
1. Lauri Törnström, Naantali
2. Henry Mahkonen, Mynämäki
3. Raido Radin, Naantali
Veteraanit
1. Jari Sahlgren, Oulu
2. Jouni Tikkanen, Helsinki
3. Janne Kokko, Sulkava
Superveteraanit
1. Heikki Tontti
2. Tom Hägg, Espoo
3. Urpo Rantanen
|
|
Pöytäjääkiekon Suomen mestaruudet jaossa viikonloppuna | Tiedottaja 13.01.2015 19:32 |
Pöytäjääkiekon SM-kisat järjestetään tulevana viikonloppuna (17.-18.1.) Helsingissä. Kahden päivän aikana mestaruuksia jaetaan kaikkiaan seitsemässä sarjassa. Junioreiden, naisten, veteraanien ja avoimen sarjan pelaajille on mitalien lisäksi tarjolla lisäpisteitä MM-karsintaan, joten panosta viikonlopun taistoissa riittää.
Kuluva pöytäjääkiekkokausi huipentuu ensi kesäkuussa Pietarissa järjestettäviin MM-kisoihin. Suomesta kisoihin lähtijät ratkotaan seitsemän turnausta kattavalla MM-karsinnalla, jonka parhaat pelaajat pääsevät kauden päätteeksi MM-kisoihin. Syksyllä kisoista käytiin ensimmäiset kolme, joten SM-kisat ovat karsintojen käännekohta, josta alkaa kevään loppurutistus.
Juhlivatko Turun seudun pelaajat MM-sarjoissa?
Syyskaudella avoimen sarjan tahtipuikkoa heiluttivat naantalilainen Jan Pelkonen ja turkulainen Kevin Eriksson. Pelkonen nappasi kolmesta kisasta kaksi voittoa, ja oli kansainvälisesti kovatasoisessa Helsinki Openissa neljäs, edellään vain kaksi venäläispeluria ja Eriksson. Onnistujien joukkoon voidaan lukea myös naantalilainen Antti Suojanen, joka oli kaksi kertaa finaalissa, häviten molemmilla kerroilla niukasti Pelkoselle. Tästä kolmikosta tulee myös SM-kisojen suurimmat suosikit, olkoonkin että haastajien ryhmä on kova ja erittäin laaja hallitsevan mestarin, helsinkiläisen Teemu Koskelan, johdolla.
Junioreissa (alle 18-vuotiaat) tahtipuikkoa ovat heiluttaneet parin viime vuoden ajan avoimen sarjan tapaan Pelkonen ja Eriksson. He ratkovatkin ilman jymy-yllätystä mestaruuden kohtalon myös tänä vuonna. Himmeämmistä mitaleista käydään puolestaan kovaa kamppailua useamman pelaajan voimin. Viime vuoden nappuloiden (alle 13-vuotiaat) Suomen mestari, turkulainen Aleksi Eriksson, sekä hallitseva tulokkaiden mestari, naantalilainen Rene Huhtala, lähtevät kisaan kärkikaksikon kovimpina haastajina.
Veteraaneissa (yli 40-vuotiaat) syyskautta on hallinnut turkulainen Kimmo Eriksson. SM-kisoissa ensimmäistä mestaruutta tavoitteleva Eriksson saattaa kuitenkin olla haastajan roolissa, sillä hallitseva Suomen mestari ja moninkertainen arvokisamitalisti, sulkavalainen Janne Kokko, on avaamassa kilpailukautensa viikonloppuna. Mitalitaistoon ilmoittautuvat alkukauden perusteella myös helsinkiläinen Pasi Honkanen, lohjalainen Petteri Sevon ja oululainen Jari Sahlgren.
Naisten sarjassa on tällä hetkellä vain yksi ennakkosuosikki. Helsinkiläinen Netta Jousi on hallinnut viime vuodet sarjaa mielin määrin. Toiveissa olisi, että SM-kisoissa saataisiin kova kilpailu mitaleista ja uusia haastajia sarjaan, jossa on viime vuosina ollut pulaa osallistujista.
Yllätykselliset erikoissarjat
MM-karsintasarjojen lisäksi SM-kisoissa pelataan Nappuloiden (alle 13-vuotiaat), superveteraanien (yli 50-vuotiaat) ja tulokkaiden sarjat. Nämä sarjat pelataan kauden aikana ainoastaan SM-kisoissa, joten sarjojen tulokset ovat usein yllätyksellisiä. Näissä tarinat kotiturnausten dominoijasta Suomen mestariksi ovat täysin mahdollisia, joskaan ei jokavuotisia. Osaltaan tämän mahdollistaa se että SM-kisoihin voi osallistua kuka tahansa Suomen kansalaisuuden omaava henkilö tai vähintään 5 vuotta Suomessa asunut ulkomaalainen.
SM-KISAINFO 2015
Mitä: Pöytäjääkiekon SM-kisat 17.-18.1.2015
Missä: Helsingin Uusi yhteiskoulu (Lucina Hagmanin kuja 4, 00710 HELSINKI)
Kenelle: SM-kilpailuihin voivat osallistua Suomen kansalaiset sekä vähintään viisi vuotta Suomessa asuneet ulkomaalaiset.
Tarkemmat aikataulut: http://poytajaakiekko.fi/sm-kisat
Lisätiedot:
Janne Ollila, puh. 040 7636 961, janne.ollila@gmail.com
Suomen Pöytäjääkiekkoliitto: www.poytajaakiekko.fi tai www.facebook.com/poytajaakiekko
|
|
Pöytäjääkiekon tähdet tuikkivat Turussa viikonloppuna | Tiedottaja 27.11.2014 05:48 |
Kansallinen pöytäjääkiekkokausi on saatu hyvään vauhtiin syksyn aikana. Takana on jo kaksi ranking-
turnausta, jotka ovat toimineet samalla osana MM-karsintaa ensi kesänä Pietarissa pidettäviin kisoihin.
Kolmas ja samalla tämän vuoden viimeinen kilpailu käydään tulevana viikonloppuna Suomen nykyisessä pöytäjääkiekkopääkaupungissa Turussa.
Nuorten tähtien lopullinen läpimurto
Alkukausi on ollut suomalaiselle pöytäjääkiekolle lupauksia herättävä. Turnauksissa on nähty uusia tulokkaita runsain mitoin. Erityisen ilahduttavaa on ollut nähdä nuoria lupaavia pelaajia juniorisarjassa. Samalla maailman huipulle on noussut kaksi uutta suomalaistähteä. Naantalilainen Jan Pelkonen ja turkulainen Kevin Eriksson ovat kivunneet jo parin vuoden ajan määrätietoisesti kohti maailman kärkeä.
Tänä syksynä nuorten miesten lopullinen läpimurto on tosiasia. Lokakuussa pelattiin kansainvälisesti kovatasoinen Helsinki Open. Siinä herrat sijoittuivat 3.(Eriksson) ja 4. (Pelkonen), edelle ehtivät ainoastaan venäläiset Maxim Borisov (maailmanlistan 1.) ja Mikhail Shaskov (18.). Kauden avauskisassa voittoa juhli puolestaan Pelkonen, Erikssonin ollessa viides.
Pelkonen ja Eriksson ovat myös Turun kisan suurimmat voittajasuosikit. Kovimmat haastajat löytyvät heidän seurakavereistaan. Vahvan alkukauden pelanneet Janne Ollila (Naantali), Kristian Iso-Tryykäri (Turku) ja Antti Suojanen (Naantali) hakevat niin ikään menestyksekkäälle syksylle jatkoa Turussa. Lokakuussa pelikentille palannut hallitseva Suomen mestari Teemu Koskela (Helsinki) kuuluu puolestaan Turussa kisan mustiin hevosiin. Pitkä pelaamattomuus voi vielä näkyä suorituksissa, mutta pohjat menestykseen on olemassa.
Kaikkien aikojen suurin rankingturnaus?
Turun Ranking-turnauksen järjestävänä seurana toimii vuosi sitten perustettu Turun Seudun Pöytäjääkiekko. Suurin tavoittein heti avauskaudelle lähtenyt seura nappasi johtavan pöytäjääkiekkoseuran valtikan Suomessa jo viime kauden aikana. Kilpasarjoissa sen pelaajat ovat hallinneet niin avointa, juniorien kuin veteraanienkin sarjaa. Pelikenttien ulkopuolella suoritukset ovat olleet jopa vieläkin vaikuttavampia. Vajaan 10 hengen peliporukalla aloittanut seura on saanut vuoden aikana kasvatettua jäsenmääränsä yli 20 pelaajaan. Seuran pyörittämissä paikallisliigoissa on puolestaan käynyt pelaamassa noin 40 eri pelaajaa vuoden aikana.
Suomen suurin normaali ranking-turnaus on järjestetty helmikuussa 1993 Helsingissä. Silloin avoimeen sarjaan osallistui 81 pelaajaa. Lauantaina Turussa on mahdollisuudet jopa rikkoa tämä ennätys.
Lisätiedot turnauksesta
Korjattu tieto suurimmasta ranking-turnauksesta
|
|
Borisov jälleen Olympiastadionin kuningas | Tiedottaja 20.10.2014 00:30 |
Pöytäjääkiekon maailmanlistan ykkönen, venäläinen Maxim Borisov, vei lauantaina kolmantena vuonna peräkkäin Helsinki Openin voiton. Finaalissa Borisov päihitti maanmiehensä Mikhail Shashkovin suoraan neljässä ottelussa.
Helsinki Open on yksi arvostetuimmista kisoista maailmalla. Se houkuttelee paikalle vuosittain koti-maisten huippujen lisäksi maailmantähtiä ympäri Eurooppaa. Tänä vuonna kisa keräsi paikalle 87 pelaajaa yhdeksästä maasta. Se on Helsinki Openin 12 vuotisen historian neljänneksi suurin.
Yllätyksiä alkusarjassa
Kun lajin parhaat ovat paikalla, on jokaisella pelillä valtava merkitys. Tämän sai kokea muun muassa kuukausi sitten Oulun rankingkisassa toiseksi pelannut Antti Suojanen, jonka tie tyssäsi tällä kertaa jo alkusarjaan. Kotimaisen MM-karsinnan kannalta toinen merkittävä jatkopeleistä tippunut oli Vesa Huotelin. Helsingistä kauden aloittaneelle Huotelinille tippuminen merkitsi käytännössä sitä, että loppukauden kisoissa ei ole varaa enää epäonnistua.
Positiivisia yllätyksiä finaalisarjassa
Jatkopelit sujuivat suomalaisittain positiivisissa merkeissä. Jo Oulussa vahvasti pelannut Janne Ollila oli koko finaalisarjan ykkönen. Ollilan vanavedessä playoffeihin selviytyi peräti 11 suomalaispeluria. Heidän joukossa oli myös hallitseva suomenmestari Teemu Koskela, joka pelasi ensimmäisen turnauksensa sitten tammikuun SM-kisojen. Koskela nappasi playoff-paikkansa vakuuttavalla puolustuspelillä, joka lupaa tuleviin koitoksiin erittäin hyvää.
Borisov dominoi, Suomen junnutähdet hätyyttelevät maailman kärkeä
Pudotuspeleissä suomalaismainetta ylläpitivät superjunnut Jan Pelkonen ja Kevin Eriksson. Siinä missä Ollilan, Koskelan ja maailmanlistan kolmantena olevan Ahti Lammen tie tyssäsi jo avauskierrokseen, Pelkonen ja Eriksson paransivat otteitaan peli peliltä. Kummankin nuorukaisen tie tyssäsi lopulta välieriin, jossa Erikssonin kohtaloksi koitui maailman listan ykkönen Maxim Borisov. Eriksson taisteli mallikaasti hallitsevaa euroopanmestaria vastaan, mutta vielä tällä kertaa Borisov oli ratkaisuhetkillä terävämpi ja eteni 4-1 voitoin finaaliin. Pelkonen taipui puolestaan toiselle venäläisnuorukaiselle Mikhail Shashkoville suoraan neljässä ottelussa.
Pronssiottelussa Eriksson ja Pelkonen pelasivat täydet kolme ottelua paremmuuden selvittämiseksi. Voiton ja kolmannen sijan nappasi lopulta Eriksson. Seurakaverukset ja monivuotiset kilpakumppanit ovat olleet Suomen lupaavimpia pelaajia jo usean vuoden ajan. Kumpikin on noussut määrätietoisesti ja tasaisen varmasti kohti maailman kärkeä. Käytännössä Helsinki Openin tulokset takaavat sen, että Pelkonen nousee vielä syksyn aikana maailmanrankingin 10 parhaan joukkoon Ahti Lammen seuraksi. Eriksson nousee puolestaan varmuudella ainakin 20 parhaan joukkoon. Viimeksi Suomella on ollut kaksi pelaaja maailmanlistan 10 parhaan joukossa kesäkuussa 2013.
Finaalissa Borisov otti heti ensimmäisessä ottelussa maanmieheltään Shashkovilta luulot pois latomalla taululle tylyt 10-1 lukemat. Tämän jälkeen kolme seuraavaa peliä oli hyökkäysvoittoisen pelin riemu juhlaa, jossa voittajasta ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Borisov pääsi nostamaan Helsinki Openin voittopokaalia kolmannen kerran peräkkäin vakuuttavan suorituksen jälkeen.
Upeasti sujuneen Helsinki Openin jälkeen kotimainen pöytäjääkiekkokausi saa jatkoa reilun kuukauden päästä Turusa, kun kauden kolmas ranking-turnaus pelataan 29.11. Tällä kaudella kokonaisrankingin parhaat pääsevät edustamaan Suomea lajin MM-kisoihin ensi kesänä.
TULOKSET
|
|
LEHDISTÖTIEDOTE: Pöytäjääkiekon maailmantähdet valloittavat Olympiastadionin lauantaina | Tiedottaja 17.10.2014 08:38 |
Olympiastadionilla järjestettävä kansainvälinen pöytäjääkiekkoturnaus tuo lajin maailmantähdet Helsinkiin. Lauantaina pelattavaan 12. Helsinki Openin on ilmoittautunut jo 85 pelaajaa yhdeksästä eri maasta. Valtaosa pelaajista saapuu Suomesta, mutta erityisesti Venäjä ja Ruotsi ovat myös vahvasti edustettuina. Turnaus on maailmanliigan kauden viides ja kotimaisen kauden toinen osakilpailu.
Turnauksen vahvin ennakkosuosikki on venäläinen, kaksi edellistä Helsinki Openia ja Euroopan mestaruutta voittanut maailmanlistan ykkösnimi Maxim Borisov. Suomalaisista Borisovia lähtevät haastamaan kovimmin maailmanlistan kolmonen Ahti Lampi, nousua maailmanlistan top-kymppiin tekevä Jan Pelkonen sekä pienen tauon jälkeen pelikentille palaava hallitseva Suomen mestari Teemu Koskela. Viime vuoden hopeamitalin kirkastamista tavoittelee myös ruotsalainen veteraanien hallitseva Euroopan mestari Lars Henriksson.
Avoimen sarjan lisäksi turnauksessa pelataan juniorien, naisten ja veteraanien sarjat. Turnauksen verkkosivuilla tapahtuva ilmoittautuminen päättyy pe 17.10.
Lisätiedot
http://helsinkiopen.poytajaakiekko.com
Vesa Huotelin
050 404 4044
helsinkiopen@gmail.com
|
|
Pöytäjääkiekon kansallinen kausi 2014-15 | Tiedottaja 10.09.2014 12:29 |
Jälleen on alkamassa uusi kausi, ja enää on vain kolme yötä kauden avausturnaukseen, Oulu rankingiin. Tämän kauden kalenteri näyttää jo hyvältä, lähes koko kauden turnaukset on jo selvillä. Niistä tietoa siis Kilpailut -> Seuraavat turnaukset.
Liiton jäsenmaksu on kaudella 2014-15 10 euroa, ja maksaessasi turnauksen osallistumisen kaikkiin sarjoihin, joihin sinulla on mahdollisuus osallistua jäsenmaksun lisäksi, hinnaksi tulee 20 euroa.
Turnaukseen osallistuminen maksaa jäsenelle 10 euroa ja ei-jäsenelle 15 euroa. Mikäli osallistut vain junioreihin, veteraaneihin tai naisiin, osallistuminen maksaa 5 euroa.
Tällä kaudella pelataan seitsemän (7) rankingturnausta, joista viisi (5) parasta lasketaan mukaan rankingiin. Kausi päättyy 12.-14.6.2015 Pietarissa pelattaviin MM-kisoihin. Suomelle on paikkoja tarjolla avoimessa sarjassa kahdeksalle (8) parhaalle, ja pienemmissä sarjoissa (juniorit, veteraanit, naiset) kolmelle (3) parhaalle.
On mahdollista myös saavuttaa paikka World Tour-kilpailujen kautta, jonka seurauksena maalle tulee yksi paikka lisää avoimeen sarjaan MM-kisoihin.
MM-kisoissa joka sarjassa pelataan myös joukkuekilpailut, joihin saa lisätä vielä kaksi (2) vaihtopelaajaa.
Viime aikoina on tullut puhetta ITHF:n (International Table Hockey Federation) sääntöjen käyttöönotosta Suomessa. Suomen pöytäjääkiekkoliiton hallitus päätti ottaa kansainväliset säännöt kokonaisuudessaan käyttöön myös Suomessa, jotta ei tulisi selkkauksia World Tour -kisoissa.
Englanninkielisiin sääntöihin pääset tästä ja suomenkielisiin tästä
Menestyksekästä kautta!
|
|
SM-kisat pelataan Helsingissä 17.-18.1.2015 | Tiedottaja 11.08.2014 14:25 |
Pöytäjääkiekon henkilökohtaiset SM-kisat pelataan tulevalla kaudella 17.-18.1.2015. Pelipaikkana toimii viime kauden tapaan Helsingin Uusi yhteiskoulu Pihlajanmäessä, Helsingissä (Lucina Hagmanin kuja 4, 00710 HELSINKI). SM-kisoissa pelataan seuraavat sarjat:
- Avoin sarja, joka on avoin kaikille.
- Nappulat: Sarjaan saa osallistua vuonna 2002 syntyneet tai sitä nuoremmat pelurit.
- Juniorit: Sarjaan saa osallistua vuonna 1997 syntyneet tai sitä nuoremmat pelaajat.
- Veteraanit: Sarjaan saa osallistua vuonna 1975 syntyneet tai sitä vanhemmat pelaajat.
- Superveteraanit (pelataan vain SM-kisoissa): Sarjaan saa osallistua vuonna 1965 syntyneet tai sitä vanhemmat pelaajat.
- Naisten sarja
- Tulokassarja. Sarjaan voivat osallistua sellaiset pelaajat, joiden ensimmäinen osallistuminen Suomen pöytäjääkiekkoliiton kilpailuihin on ollut edellisten SM-kilpailuiden jälkeen eli aikaisintaan 8.3.2014 Lohjan rankingkilpailussa. Lisäksi nappulaikäiset pelaajat, jotka ovat pelanneet vain juniorisarjoja, ovat osanottokelpoisia.
SM-kilpailuihin voivat osallistua Suomen kansalaiset sekä vähintään viisi vuotta Suomessa asuneet ulkomaalaiset.
Pöytäjääkiekkokauden 2014-15 avauskisa pelataan puolestaan reilun kuukauden päästä 13.9. Oulussa.
|
|
Kauden avauskisa Oulussa 13.9. | Tiedottaja 02.08.2014 13:00 |
Kansallinen pöytäjääkiekkokausi 2014-15 käynnistyy Oulussa lauantaina 13. syyskuuta. Kaudella 2014-15 palataan seitsemän rankingturnauksen järjestelmään, jossa viisi(5) parasta tulosta huomioidaan kokonaiskilpailussa. Kisoista kolme pelataan syyskaudella ja neljä kevät kaudella. Oulun lisäksi syksyllä pelataan Helsinki Open (18.10.) ja Turun Ranking turnaus (29.11.)
Kevät kausi käynnistyy tammikuussa henkilökohtaisilla SM-kisoilla. Kauden päätöskisaviikonloppu järjestetään Varkaudessa 16.-17.5.2015. Kevään kisakalenteri pelipaikkoineen ja päivämäärineen pyritään saamaan selville elokuun aikana.
Rankingkauden 2014-15 parhaat pelaajat lähtevät edustamaan Suomea MM-kisoihin, jotka pidetään Pietarissa kesäkuussa 2015.
|
|
Suomalaiset kultajahtiin pöytäjääkiekon EM-kisossa | Tiedottaja 05.06.2014 10:58 |
Kansainvälinen pöytäjääkiekkokausi huipentuu tulevana viikonloppuna Latviassa, kun lajin EM-kisat käydään Riiassa. Suomelta kisoihin lähtee menestystä tavoittelemaan 19 pelaajan ryhmä. Tavoitteena on palata muutaman vuoden tauon jälkeen kultakantaan.
Uusia sarjoja kisaohjelmassa – Suomesta nappuloiden mestarisuosikki
EM-kisoissa on ensimmäistä kertaa ohjelmassa kaksi uutta sarjaa; alle 13-vuotiaiden sarja (nappulat) ja yli 50-vuotiaiden sarja (superveteraanit). Suomalaisnäkökulmasta erityisesti Nappulasarja on erittäin mielenkiintoinen, sillä Suomen lupaavimpiin pelureihin kuuluva turkulainen Aleksi Eriksson on sarjan mestarisuosikkeja. Yllätysmahdollisuus on toki myös superveteraaneissa, sillä Suomesta sarjaan osallistuvat helsinkiläinen Vesa Koskela ja naantalilainen Jouko Pelkonen. Tämän sarjan suosikit tulevat kuitenkin Ruotsista ja Tsekistä.
Junioritähdet mitalijahdissa
Jos on Nappulasarjassa herkullinen tilanne suomalaisittain, niin vielä astetta mielenkiintoisempi se on junioreissa (alle 18-vuotiaat). Suomen junnutähdet naantalilainen Jan Pelkonen ja turkulainen Kevin Eriksson ovat valloittaneet junioreiden maailmanrankingissä sijat 1. ja 2., joten jopa kahta mitalia voidaan pitää realistisena saavutuksena. Junioreiden joukkuekisassa kaksikko saa arvokasta vetoapua Aleksi Erikssonilta ja raketin lailla huipulle tämän kauden aikana nousseelta naantalilaiselta Rene Huhtalalta. Joukkueen täydentää niin ikään Naantalista tuleva Mikko Haveri.
Veteraanit yllätysvalmiina
Veteraaneissa suurimmat suosikit tulevat itä- ja länsinaapureistamme, mutta suomalaisillakin on yllätysmahdollisuudet oululaisen Jari Sahlgrenin ja turkulaisen Kimmo Erikssonin johdolla. Kaiken kaikkiaan Suomelta lähtee kisoihin tasainen viisikko veteraanisarjaan, jonka vahvuudet nousevat esiin erityisesti joukkuekisassa. Siinä Suomella on saumat jopa mitalipeleihin.
Netta Jousi Suomen toivo naisten sarjassa
Kokenut arvokisakävijä ja moninkertainen mitalisti helsinkiläinen Netta Jousi pitää Suomen mitalitoiveita yllä naisten sarjassa. Jousi kuuluu sarjassa mestarisuosikkien haastajiin, mutta vankan kokemuksen omaavana voi hyvinkin yltää aina mitalitaiston asti.
Lammen johdolla kultajahtiin
Turnauksen pääsarjassa Suomi lähtee hakemaan joukkuekisamenestyksen lisäksi mitaleita henkilö-kohtaisesta kisasta. Suunnan näyttäjänä joukkueelle toimi EM-kisojen menestynein pelaaja Ahti Lampi, joka on ollut kolmissa viime kisoissa joka kerta mitaleilla(2 EM-kultaa, 1 pronssi). Taustatukea Lammelle antaa junnutähdet Kevin Eriksson ja Jan Pelkonen, jotka ovat nousseet tämän kauden aikana hätyyttelemään jo maailmanrankingin top-10 sijoja. Menestyspotentiaalia omaavat myös kokenutta maajoukkuekaartia edustavat lohjalainen Santtu Sainio ja naantalilainen Janne Ollila. Suomelta osallistuu avoimeen sarjaan peräti 13 pelaajaa, joten yllätyspotentiaalia löytyy kahdeksan pelurin verran myös kärkiviisikon takaa.
Suomen joukkue EM-kisoissa 6.-8.6.2014
Avoin Sarja
Jan Pelkonen
Kevin Eriksson
Santtu Sainio
Janne Ollila
Jari Sahlgren
Teuvo Moisa
Otto Pesälä
Ahti Lampi
Kimmo Eriksson
Sami Hellström
Jani Herlevi
Niko Tuominen
Petteri Sevon
Juniorit
Jan Pelkonen
Kevin Eriksson
Rene Huhtala
Aleksi Eriksson
Mikko Haveri, ainoastaan joukkuekisa
Veteraanit
Jari Sahlgren
Kimmo Eriksson
Petteri Sevon
Vesa Koskela
Jouko Pelkonen, ainoastaan joukkuekisa
Naisten sarja
Netta Jousi
Superveteraanit (yli 50-vuotiaat)
Jouko Pelkonen
Vesa Koskela
Nappulat (alle 13-vuotiaat)
Aleksi Eriksson
EM-kisat käydään Riiassa, Latviassa 6.-8.6.2014. Lisätietoja kisoista löytyy EM-kisojen virallisilta kotisivuilta.
|
|
Suomen joukkue EM-kisoihin 6.-8.6.2014 | Tiedottaja 09.05.2014 18:57 |
Suomen joukkue Latviassa käytäviin EM-kisoihin on täydentynyt perjantain aikana. Näillä näkymin Suomesta kisoihin lähtee kaiken kaikkiaan 19 pelaajaa.
Suomen joukkue EM-kisoissa 6.-8.6.2014
Avoin Sarja
Jan Pelkonen
Kevin Eriksson
Santtu Sainio
Janne Ollila
Jari Sahlgren
Teuvo Moisa
Otto Pesälä
Ahti Lampi
Kimmo Eriksson
Sami Hellström
Jani Herlevi
Niko Tuominen
Petteri Sevon
Avoimen sarjan joukkuekisassa Suomea edustaa 10 hengen joukkue.
Juniorit
Jan Pelkonen
Kevin Eriksson
Rene Huhtala
Aleksi Eriksson
Mikko Haveri, ainoastaan joukkuekisa
Veteraanit
Jari Sahlgren
Kimmo Eriksson
Petteri Sevon
Vesa Koskela
Jouko Pelkonen, ainoastaan joukkuekisa
Naisten sarja
Netta Jousi
Superveteraanit (yli 50-vuotiaat)
Jouko Pelkonen
Vesa Koskela
Nappulat (alle 13-vuotiaat)
Aleksi Eriksson
EM-kisat käydään Riiassa, Latviassa 6.-8.6.2014. Lisätietoja kisoista löytyy EM-kisojen virallisilta kotisivuilta.
|
|
Ilmoittaudu EM-kisoihin 9.5. mennessä!!! | Tiedottaja 09.05.2014 09:28 |
Kansallinen pöytäjääkiekkokausi päättyi huhtikuun lopulla Varkaudessa. Rankingin kokonaiskisan voiton nappasi avoimessa sarjassa Jan Pelkonen. Pelkonen vei nimiinsä myös junioreiden kokonaiskisan. Naisten sarjassa voittoon tyylitteli Netta Jousi ja Veteraaneissa kauden kuningas oli Jari Sahlgren.
Päätä onnistunut kautesi EM-kisoihin – ilmoittaudu huomisen aikana (pe 9.5.)
Rankingkauden parhaat päättävät kansainvälisen pöytäjääkiekkokauden EM-kisoihin Latviassa 6.-8.6.2014. Joukkueen runko kisoihin on jo selvillä, mutta muutamien kärkipelaajien poissaolojen vuoksi paikkoja on vapaana vielä muutamia niin avoimessa sarjassa kuin naisten ja veteraanienkin sarjassa. Jos onnistunut kotimainen kausi kiinnostaa päättää kansainvälisiin arvokisoihin, ilmoita halukkuudestasi Suomen Pöytäjääkiekkoliiton hallitukselle perjantaihin 9.5. klo 19.00 mennessä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hallituslaiset(a)poytajaakiekko.net
Avoimet paikat jaetaan ilmoittautuneiden kesken rankingsijoitusten perusteella. Alla on sarjojen epäviralliset rankingit Varkauden kisan jälkeen.
Avoin sarja


Naisten sarja

|
|
Ollila Varkauden valtias | Tiedottaja 02.05.2014 12:58 |
Turun Seudun Pöytäjääkiekko (TSUP) dominoi pöytälätkäkauden päätöskisaviikonloppua Varkaudessa. TSUPin Janne Ollila oli viikonlopun kiistaton kuningas voittamalla sekä avoimen sarjan rankingkisan että Suomen Cupin. Ollilan täydellinen viikonloppu huipentui sunnuntaina suomenmestaruusjuhliin, kun hänen joukkueensa (TSUP I) voitti SM-joukkuekisan finaalissa hallitsevan mestarin Spjalerancen 14-8.
Lauantai Turun seudun juhlaa
Päätöskisaviikonlopun järjestävänä seurana toimi Turun Seudun Pöytäjääkiekko, joka halusi osaltaan edistää lajin tunnettavuutta viemällä kisat ensi kertaa Varkauteen. Tapahtuman toteuttamisen mahdollisti erinomaista palautetta pelaajilta saanut Kylpylähotelli Kuntoranta, jonka ansiosta tapahtuman tilat olivat ensiluokkaiset.
Viikonlopun alkutahdit lyötiin lauantaina kauden viimeisessä rankingturnauksessa, jossa kisattiin avoimen sarjan lisäksi junioreiden ja veteraanien paremmuudesta.
Junioreissa turkulaisjuhlat, veteraanien voitto Ouluun
Junioreissa paremmuus ratkaistiin Turun seudun junioreiden kesken, joita oli saapunut paikalle peräti kymmenen. Voiton nappasi Kevin Eriksson, joka voitti finaalissa Rene Huhtalan. Erikssonille voitto oli uran ensimmäinen juniorisarjassa. Pronssia voitti Aleksi Eriksson.
Veteraaneissa TSUPin mitalisadetta jatkoi Kimmo Eriksson, jonka palkintokokoelma karttui hopeisella pystillä. Voiton nappasi oululainen Jari Sahlgren ja pronssi matkasi Helsinkiin Jouni Tikkaselle. Voitolla Sahlgren varmisti myös veteraanien kokonaiskisan voiton ennen Erikssonia.
Avoimen sarjan osallistujamäärät kasvussa – TSUPille kolmoisvoitto
Tällä kaudella avoimen sarjan osallistujamäärät ovat nousseet pääsääntöisesti lähes jokaisessa kisassa. Näin kävi nytkin, kun kaikkein halutuinta voittolautasta lähti tavoittelemaan peräti 41 peluria. Tämä on 12 pelaajaa enemmän kuin edellisen kauden päätöskisassa.
Voittokamppailu eteni 16 finaalisarjaan asti odotetusti. Ensimmäiset yllätykset koettiin vasta playoff-vaiheessa. Niistä suurin oli Kevin Erikssonin karsiutuminen kahdeksan parhaan joukosta ja jääden samalla playoffien ulkopuolelle. Samalla Eriksson menetti mahdollisuuden kokonaiskisan voittoon.
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen yllätyksistä vastasivat oululainen Otto Pesälä ja raisiolainen Janne Kantola. Pesälä pudotti runkosarjan voittaneen seurakaverinsa Juho Raution jatkosta ja Kantola puolestaan venyi välieriin tiputtamalla runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen helsinkiläisen Mika Myllykankaan. Välieriin tiensä selvittivät myös naantalilainen Janne Ollila ja turkulainen Kristian Iso-Tryykäri.
TSUPin sisäisessä välierässä Iso-Tryykäri ei antanut Kantolan yllättää, vaan eteni vakuuttavasti finaaliin. Toisessa välierässä Pesälä ja Ollila tarjosivat tasokkaan sarjan katsojille, jossa kummankin puolustus oli rautaisella tasolla. Sarjan ratkaisuksi muodostui lopulta Ollilan hieman terävämpi hyökkäysarsenaali, jonka turvin hän matkasi finaaliin.
Seurakaverusten välisessä finaalissa Iso-Tryykäri aloitti vahvasti vieden kaksi ensimmäistä ottelua nimiinsä. Vahvalla puolustuspelillä playoffeissa jyrännyt Ollila laittoi kuitenkin tämän jälkeen luukut kiinni ja taisteli itsensä takaisin voittotaistoon. Iso-Tryykärin hyökkäyksen tyrehtyessä kääntyi voimasuhteet ratkaisevasti Ollilalle, joka marssi lopulta neljään peräkkäiseen otteluvoittoon ja pokkasi sen halutuimman lautasen. Pronssia nappasi Kantola, joten kaikki mitalit matkasivat Turun Seudun Pöytäjääkiekon pelaajille.
Ollilalle voitto oli uran kolmas, mutta edellisestä voitosta oli kulunut jo lähes kaksi vuotta. Voiton ratkettua pelin äärellä olikin onnellinen mies ”Kyllähän voittaminen on makeaa. Tiesin että hyvä suoritus on tuloillaan, sillä peli on tuntunut kevään aikana hyvältä. Nyt sitten kaikki palaset osuivat kohdilleen ja lopputulos oli nähdyn kaltainen. Nyt voi hetken nauttia tästä, mutta sitten pitää mennä keskittymään jo huomiseen. Siellä on silloin paljon voitettavaa”.
Ollilan voittokulku jatkuu
Päätöskisaviikonlopun toinen päivä aloitettiin aina yllätyksellisellä Suomen Cupilla, jossa pelin henki oli selvä; voittajat jatkavat ja häviäjät tippuvat ulos. Cupissa vastustajat arvotaan joka kierrokselle, joten huikeita ottelupareja nähtiin heti ensimmäisiltä kierroksilta lähtien, eikä yllätyksiltäkään vältytty. Esimerkiksi lauantain finalisti Kristian Iso-Tryykäri tippui jatkosta heti ensimmäisellä kierroksella 1. divarissa pelanneelle Niko Tuomiselle. Lauantain voittoa juhlinut Ollila puolestaan jatkoi vakuuttavaa marssia edeten finaalin tutulla reseptillä; kun päästät nolla maalia, et voi hävitä.
Finaalissa Ollila kohtasi lauantain puolivälierävastustajansa lohjalaisen Santtu Sainion. Sainio aloitti cup-finaalin pirteästi yllättämällä Ollilan puolustuksen heti ottelun alussa. Takaiskusta selvittyään Ollila kokosi kuitenkin itsensä ja nousi ottelun puolivälissä tasoihin. Ratkaisu nähtiin 40 sekuntia ennen loppua, kun Ollilan hyökkäyskuviot löysivät aukon Sainion puolustuksesta. Kun lisämaaleja ei tämän jälkeen nähty, pääsi Ollila nostamaan viikonlopun toista voittopokaalia.
SM-joukkuekultaa TSUPille
Kauden päätöskisana käytiin perinteinen SM-joukkuekilpailu. Suomenmestaruudesta kamppailemaan lähti 10 neljä henkistä joukkuetta. Neljän joukkueen voimiin kisaan lähtenyt Turun Seudun Pöytäjääkiekko löi perussarjan tahdit viemällä kaksi ensimmäistä sijaa ennen hallitsevaa mestaria Spjalerancea.
Playoffeissa pelit kovenivat ja jännitys tiivistyi. Puolivälierien ehdoton herkkupala oli Team Oulun ja lohjalaisen Talpelan Taigan kohtaaminen, joka venyi aina jatkoajalle asti. Niin sanotun kapteenin matsin vei nimiinsä Taigan Santtu Sainio, joten lohjalaiset matkasivat välieriin ja oululaiset kesälomille.
Välierissä TSUPin I-joukkue ei antanut Taigan yllättää vaan marssi Ollilan johdolla finaaliin. Toisessa välierässä koettiin todellinen jännitysnäytelmä, kun TSUPin II-joukkue nousi viimeisellä kierroksella Spjalerancea vastaan kuilun partaalta tasoihin. Näin ollen ratkaisua haettiin kapteenin matsista. Siinä hallitsevan mestarin kapteeni Mika Myllykangas oli TSUP II:n kapteenia Janne Kantolaa etevämpi 2-1 lukemin. Näin ollen finaalissa nähtiin viime kauden uusinta.
Revanssihengellä finaalin lähtenyt TSUP I oli täysin pitelemätön vauhtiin päästyään. Erityisesti joukkueen nuorisokaarti; Kevin Eriksson ja Antti Suojanen häikäisivät suorituksillaan. Kun vielä Ollila ja Iso-Tryykärin pelasivat tasaisen varmasti, oli hallitseva mestari lyöty jo ennen viimeistä kierrosta. Turun Seudun mestaruusjuhlat täydentyivät vielä, kun TSUP II voitti pronssiottelussa Talpelan Taigan.
TSUP matkalla maailman parhaaksi seuraksi
Viikonlopun kuninkaaksi kohonnut Ollila tiivisti Varkauden kisat joukkuekullan varmistuttua seuraavasti ”Tämä oli huikea viikonloppu itselleni, mutta myös koko seurallemme. Kisat itsessään onnistui loistavasti ja toivottavasti saamme järjestettyä jatkossakin kilpailuja Varkaudessa. Seurallemme tämä oli ensimmäisen täyden kauden osalta hieno päätös. Viime syksynä asetimme tavoitteeksemme, että olemme tulevaisuudessa maailman paras seura. Olemme sen osalta oikealla tiellä, siitä kertoo menestyksen lisäksi se että meillä oli täällä 17 TSUPin pelaajaa paikalla. Se on aika huikea määrä, kun kisat ovat 500 kilometrin päässä kotoa.”
Kansallinen pöytäjääkiekkokausi 2013-14 on nyt päättynyt. Kansainvälinen huipennus käydään kesäkuun alussa Latviassa, jossa pelataan lajin EM-kisat. Suomelta lähtee kisoihin iskukykyinen joukkue. Kausi 2014-15 käynnistyy puolestaan syyskuussa 2014. Lisätietoja lajista ja tulevista kilpailuista saa Suomen Pöytäjääkiekkoliiton kotisivuilta www.poytajaakiekko.fi
Varkauden päätöskisaviikonlopun mitalistit:
Avoin sarja
1. Janne Ollila, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Naantali
2. Kristian Iso-Tryykäri , Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku
3. Janne Kantola, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Raisio
Juniorit
1. Kevin Eriksson, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku
2. Rene Huhtala, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Naantali
3. Aleksi Eriksson, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku
Veteraanit
1. Jari Sahlgren, Team Oulu, Oulu
2. Kimmo Eriksson, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku
3. Jouni Tikkanen, Pöly, Helsinki
Suomen Cup
1. Janne Ollila, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Naantali
2. Santtu Sainio, Talpelan Taiga, Lohja
SM-joukkuekilpailu
1. Turun Seudun Pöytäjääkiekko I (Janne Ollila, Kevin Eriksson, Kristian Iso-Tryykäri, Antti Suojanen)
2. Spjalerance (Mika Myllykangas, Otto Pesälä, Juho Rautio, Vesa Huotelin, Sami Hellström)
3. Turun Seudun Pöytäjääkiekko II (Janne Kantola, Aleksi Eriksson, Kimmo Eriksson, Rene Huhtala)
|
|
Pöytäjääkiekkokausi huipentuu Varkaudessa! | Tiedottaja 17.04.2014 18:16 |
Kansallinen pöytäjääkiekkokausi huipentuu Varkaudessa Kylpylähotelli Kuntorannan upeissa tiloissa 26.-27.4.Viikonlopun panoksena on viimeiset paikat Riian EM-kisoihin, rankingkauden kokonaiskisan voitto sekä joukkuekisan Suomenmestaruudet.
Vauhdikas ja värikäs kotimainen pöytäjääkiekkokausi 2013-14 saa päätöksensä huhtikuun lopulla (26.-27.4.). Kausi saa arvoisensa päätöksen, kun kisat vierailevat ensikertaa Varkaudessa. Päätöskisaviikonlopun ohjelmassa on kauden viimeinen ranking-turnaus, Suomen Cup ja SM-joukkuekisa.
Rankingissä jaossa maajoukkuepaikkoja ja kokonaiskisan voitto
Lauantaina pelattavan rankingkisan panokset ovat kovat, sillä rankingin kärkikolmikko ratkoo kauden kokonaiskilpailun voiton ja heidän takana jaetaan puolestaan viimeisiä maajoukkuepaikkoja. Ennen päätöskisaa kärkipaikalla on naantalilainen Jan Pelkonen, joka on pelannut upean läpimurtokauden. Kokonaiskisan osalta Pelkonen on näyttönsä antanut, sillä häneltä jää viimeinen kisa väliin. Näin ollen lohjalaiselle Santtu Sainiolle ja toiselle kauden läpimurtopelaajalle, turkulaiselle Kevin Erikssonilla on erinomainen sauma kuroa Pelkosen etumatka kiinni ja napata kokonaiskisan voitto nimiinsä.
Helpolla kokonaiskisan voittoon vaadittavat pisteet eivät kuitenkaan irtoa Sainiolle ja Erikssonille, sillä paikalle saapuvat käytännössä kaikki Suomen parhaat pelaajat, joista moni hakee vielä puuttuvia pisteitä EM-kisapaikkaa varten. Etukäteen Erikssonin ja Sainion kovimmat haastajat ovat helsinkiläinen Mika Myllykangas ja turkulainen Kristian Iso-Tryykäri. Oma sanansa on sanottavanaan varmasti myös naantalilaisilla Janne Ollilalla ja Antti Suojasella sekä vahvaa kevättä pelaavalla helsinkiläisellä Vesa Huotelinilla.
Pienemmissä sarjoissa (naiset, juniorit, veteraanit) panoksena ovat niin ikään viimeiset edustuspaikat Latviassa käytäviin EM-kisoihin. Lisäksi veteraanisarjassa turkulainen Kimmo Eriksson haastaa oululaisen Jari Sahlgrenin kokonaiskisan voittotaistelussa.
Kauden päätteeksi mestaruusjuhlat
Sunnuntaina vuorossa ovat aina arvaamaton Suomen Cup ja kauden huipentava joukkue SM-kilpailu. Suomen Cupissa kuka tahansa voi kohdata kenet tahansa, joten hyvällä arpaonnella voi saavuttaa hienon cup –menestyksen tai kohdata ikimuistoisessa cup-ottelussa lajin maailmanmestarin. Joukkuekilpailussa neljän henkiset miehistöt kamppailevat siitä, mikä tiimi on Suomen paras vuonna 2014. Joukkuehenkeä ja kauden päätöskisan rentoa fiilistä huokuvaan kisaan odotetaan noin 10 joukkuetta. Suurimpina suosikkeina kisaan lähtevät viime vuoden mestari Spjalerance ja hopeajoukkue Turun Seudun Pöytäjääkiekon I joukkue.
Majoitus ja ruokailu
Kisaan osallistujille on tarjolla edullinen majoitusvaihtoehto http://www.kuntoranta.fi . Alla on huoneiden hinnat / henkilö.
Ajankohta: 25-27.4 tai 26-27.4
2hh huone 80 e tai 45 e
3hh huone 75 e tai 40 e
4hh huone 65 e tai 35 e
hinnat ovat per henkilö. Majoitushinta sisältää: aamiaisen, kylpylä, kuntosalin, pelihuoneiden käytön aukioloaikoina ja hotellin ohjatun viikko-ohjelman.
Kuntorantaan majoittuvilla on mahdollisuus myös tilata lounas ja päivällinen normaalia edullisemmin Kuntorannasta huonevarauksen yhteydessä. Lounaan hinta on 8 euroa / päivä (norm. 12 euroa) ja päivällinen 10 euroa / päivä (norm. 14 euroa). Kisoissa pidetään tauot niin, että sekä lounaan että päivällisen ehtii syömään. Lounasaika on 11.30-13.00 ja Päivällinen 16.30-18.00.
Majoitus- ja ruokailuvaraukset lähetetään sähköpostitse osoitteeseen myynti@kuntoranta.fi Tilaukset on tehtävä 21.4. mennessä.
|
|
Ruplat taskussa kotiin - Pelkosen kuntokäyrä edelleen nousussa | Tiedottaja 23.03.2014 22:34 |
Moskovan vuotuiseen ruplajahtiin otti tänä vuonna osaa 179 pelaajaa kymmenestä eri maasta. Venäjän Maxim Borisov pelasi itsensä voittajaksi erittäin vakuuttavalla suorituksella. Hopeaa otti venäjän Alexey Zaharov ja pronssia Latvian Edgars caics. Borisov on ollut kuluvan kauden kiistaton ykköspelaaja ja jatkaa porskuttamistaan maailmanrankingin piikkipaikalla.
Suomalaisten lippua liehutti korkeimmalla, kovassa vireessä oleva Turun seuudun pöytäjääkiekkoa edustava Jan Pelkonen. Pelkonen taipui vasta pudotuspelien kolmannella kierroksella ja silloinkin turnauksen hopeamitalistille Zaharoville. Zaharovia pidetään jopa maailman taitavimpana kiekollisena pelaajana, joten Pelkosen suoritus lupaa erittäin hyvää ovella kolkuttaviin Riigan EM-kisohin. Talpelan Taigan Santtu Sainio onnistui tiputtamaan Venäjän huippulupauksen Mikhail Shaskovin, mutta tie katkesi syksyn Helsinki openin tapaan, Tsekin Petr Tmejhin. Erityismaininnan ansaitsee myös Pelkosen treenikaveri Rene Huhtala, jonka sijotus (71.) on varsin mallikas kuluvan kauden tulokkaalle.
Seuraava etappi maailmanliigassa pelataan Tsekin Letovicessä huhtikuussa. Letovicen turnaus on kaksipäiväinen joista jälkimmäisenä ratkotaan seurajoukkueiden MM-kulta. Kansainvälinen pöytäjääkiekkokausi huipentuu kesäkuun EM-kisoihin, jotka siirrettiin Ukrainasta Latvian Riigaan. Suomi on lähdössä kisoihin erittäin iskukykyisellä joukkueella. Maajoukkueen viimeisistä paikoista taistellaan kuitenkin vielä sitä ennen Varkaudessa huhtikuun lopussa. Tsekin kisoissa puolestaan ratkeaa suomen mahdolliset lisäpaikat, joista taistelevat Lampi, Sainio, Pelkonen ja Eriksson.

Moskova Cup 2014 - suomalaissijoitukset:
11. Jan Pelkonen
23. Santtu Sainio
25. Kevin Eriksson
71. Rene Huhtala
103. Jali Salo
158. Jouko Pelkonen
|
|
Suomalaisia Moscow Openiin | Tiedottaja 14.03.2014 17:12 |
Suomesta on lähdössä kuuden hengen joukkue tulevan viikonlopun Moscow Openiin. Pöytälätkäkauden kovatasoisin kisa käydään tänäkin vuonna Moskovassa. Kaksipäiväiseen turnaukseen on ilmoittautunut yli 200 pelaajaa ja ruplia on jaossa yli 200 000. Linkit moskovan livetuloksiin ja videolähetyksiin löytyvät kisasivuilta:
http://www.board-hockey.ru/moscow-open/2014/en/index.html
Suomalaiset Moskovassa 2014
Santtu Sainio   Wr-18.  Talpelan Taiga – Lohja
Jan Pelkonen    Wr-20.  Turun Seudun PJK – Turku
Kevin Eriksson  Wr-27.  Turun Seudun PJK – Turku
Jali Salo       Wr-394. Talpelan Taiga – Lohja
Rene Huhtala    Wr-456. Turun Seudun PJK – Turku
Jouko Pelkonen Wr-859. Turun Seudun PJK - Turku
|
|
Mikko Rautiaiselle pöytälätkän SM-kultaa – Tunnelma katossa Lohjalla | Tiedottaja 13.03.2014 23:02 |
Lohjalainen Mikko Rautiainen voitti pöytäjääkiekon kehitysvammaisten/erityisryhmien Suomen mestaruuden 8.3. lauantaina Lohjan Harjulassa. Ensimmäistä kertaa järjestetyissä SM-kisoissa oli 17 pelaajaa. Hopeaa otti Tero Uusivuo ja pronssia Mika Tonteri.

"Ei tätä oikein vielä edes tajua!" –Kommentoi väsyneen mutta onnellisen näköinen mestari, pokaali kädessään voittoaan. Toimittajien juttuttaessa Rautiaista ja kumppaneita, muut pelurit jonottavat kahviosta sämpylöitä ja virvokkeita. Suuri osa osallistujista on lajin kilpamuodon parissa lähes ensikertalaisia joten kahden tunnin pelisessio on melko hikinen urakka.
39-vuotias Rautiainen on harrastanut pöytäjääkiekkoa vasta vuoden mutta on käynyt muutamassa yleisen sarjan kisassakin, joista viimeisin oli tammikuussa Helsingissä käydyt SM-kisat. Sieltä Rautiaisella oli tuomisinaan tulokassarjan viides sija.
Tapahtumassa oli urheilujuhlan tuntua sillä Harjulan hulppeisiin tiloihin oli saapunut kiitettävän pelaajamäärän lisäksi myös paljon kannustusjoukkoja, eikä tunnelmaa latistanut yhtään samassa salissa samaan aikaan pelattu rankingturnaus. Tupa oli niin sanotusti täynnä.
Vaikka kilpailu oli kovaa, niin tappiotkin otettiin vastaan pääosin hymyssä suin. Riemu repesi viimeistään palkintojen jaossa, josta jokaisen pelurin mukaan lähti pokaalien, CD-levyjen ja yritysten lahjoittamien tuotepalkintojen lisäksi virallinen kisapeli, Stiga playoff.
Seuraavan kerran erityisryhmien Suomen mestaruuksia ratkotaan pöytäjääkiekossa 2015. Alustavan suunnitelman mukaan kisapaikkana säilyy Lohja.

Yleinen sarja turkulaisten juhlaa
Yleisessä sarjassa Turun seudun pöytäjääkiekko kahmi mitalisijoja nuoren Jan Pelkosen johdolla. Pelkonen on jo pitkään hallinnut kotimaista juniorisarjaa mutta nyt hän otti myös uransa ensimmäisen avoimen sarjan rankingvoittonsa. Finaalissa kaatui pelikaveri Kevin Eriksson. Turkulaisjuhlan sinetöi Antti Suojanen nappaamalla pronssia. Saman seuran pelaajat Kimmo Eriksson ja Sami Kattelus nappasivat veteraanien ja ensikertalaisten ykköspokaalit. Naisten sarjan vei nimiinsä Helsinkiläinen Netta Jousi.
Turun seudun pelaajiston hurja kunto juontaa juurensa hyvin tehdystä taustatyöstä. Naantalissa pyörii paikallisliiga sekä koululaisten pöytälätkäkerho ja viime aikoina seura on saanut tätä kautta lukuisia uusia pelaajia.
Lohjan turnaus keräsi kaikkiaan huikeat 68 pelaajaa. Parhaimmillaan, puolilta päivin talossa oli kannustajat, katsojat, toimittajat ja järjestäjät mukaan lukien pitkälti yli 100 ihmistä. Talpelan Taiga kiittää kaikkia mukana olleita ja onnittelee päivän pelillisiä menestyjiä.
|
|
Sivu:
[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] | |