Kiekko-uutiset

Tältä palstalta löydät kisaraportteja ja sisäpiirin tarinoita rankingkausien varrelta. Palstan sisällöstä vastaavat liiton hallituksen nimeämät toimittajat ja osa raporteista julkaistaan paperilla Kiekkolehdessä.


Pöytälätkän superlauantai – Taigaranking ja kehitysvammaisten SM-kisat

Tiedottaja  06.03.2014  10:30

Kotimaisen pöytäjääkiekkokauden viides rankingturnaus käydään tulevana viikonloppuna Lohjan Harjulassa. Samalla ratkotaan ensimmäistä kertaa kehitysvammaisten Suomenmestaruus. Sarjoa löytyy muutenkin jokaiseen makuun, veteraaneista ensikertalaisiin, joten osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta lajista.

Avoimessa sarjassa ratkotaan paikkoja kesän EM-kisoihin. Kuluvan kauden rankingjohtaja Santtu Sainio lähtee kotiareenallaan haastamaan tuoretta Suomen mestaria Teemu Koskelaa (Helsinki). Yllätys ei olisi myöskään Naantalin nousevan tähden, Jan Pelkosen ensimmäinen rankingkisavoitto. Rankingtilanne onkin nyt ennätystasainen ennen kauden kahta viimeistä turnausta.

Pelipäivä aloitetaan Kehitysvammaisten SM-kisoilla. Ennakkoilmoittautumisia on jo mukavasti, mutta mukaan mahtuu edelleen. Taigan Mikko Rautiainen lähtee hienoisena ennakkosuosikkina päivään, mutta kovia vastuksia odotetaan myös Lohjan ulkopuolelta. Turnaus on alkusysäys järjestävän seuran projektille, jossa ideana on lähteä tekemään lajia tutuksi erityisryhmien pariin.

Tapahtuma on herättänyt kiinnostusta Lohjalla ja yhteistyökumppaneita on lähtenyt mukaan. Luvassa on huikea kisapäivä huikeine puitteineen. Myös spesiaalipalkintoja on luvassa. Tervetuloa!

Turnauksen lisätiedot

Turnauksen lisähöystöt https://www.facebook.com/#!/pages/Urheiluseura-Talpelan-Taiga-Ry/568001119962209

Venäläiset valloittivat Olympiastadionin

Tiedottaja  21.10.2013  01:03

Kotimaisen pöytäjääkiekkokauden suurtapahtuma Helsinki Open oli tänä vuonna venäläisten juhlaa. Voiton nappasi viime vuoden tapamaan Maxim Borisov. Turnaukseen osallistui 80 pelaajaa yhdeksästä maasta. Luvut ovat kolmeen vuoteen suurimmat, joten orastava pöytäjääkiekkobuumi sai olympiastadionilla jatkoa.

Historian 11. Helsinki Open järjestettiin viikonloppuna Helsingin Olympiastadionilla. Vuoden suurin kotimainen pöytäjääkiekkotapahtuma keräsi kolmeen vuoteen suurimman osallistujamäärän, kun paikalle saapui peräti 80 pelaajaa yhdeksästä eri maasta.

Itse kisassa mielenkiinto kohdistui erityisesti venäläiseen Maxim Borisoviin ja Suomen ykköspelaajaan Ahti Lampeen. Lampi on ollut Helsinki Openin turnauksen finaalissa viitenä edellisenä vuonna ja hallinnut mielin määrin kotimaisia kilpakenttiä viime vuosina. Borisov on puolestaan voittanut käytännössä kaiken mahdollisen viimeisen kahden vuoden aikana, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kesäkuussa käydyissä MM-kisoissa Borisov koki harvinaisen ja erittäin katkeran välierätappion latvialaiselle Atis Silis’lle. Näin ollen kahden vuoden projekti, jonka ainoana tavoitteena oli maailmanmestaruus, valui viemäristä alas, tai siirtyi ainakin kahdella vuodella eteenpäin. Seuraavan kerran maailmanmestaruuksista kilpaillaan 2015 Borisovin kotikaupungissa Pietarissa.

Maxim(aalista) ylivoimaa

Avoimessa sarjassa peräti 14 playoff-paikka 16:sta meni suomalaisille ja venäläisille pelaajille. Ainoastaan Tsekin Peter Tmej ja vuoden 1995 joukkuemaailmanmestari ruotsalainen Lars Henriksson pystyivät murtamaan tämän rintaman. Jos turnaus eteni suomalaispelaajien osalta mallikkaasti playoff-vaiheeseen asti, oli ensimmäinen pudotuspelikierros julmaakin julmempi. Seitsemästä suomalaispelurista jatkoon pääsi ainoastaan /B>Lampi. Venäläispelaajat etenivät puolestaan Borisovin johdolla viiden pelaajan voimin puolivälieriin.

Puolivälierissä Tsekin Tmej sai kokea Borisovin ylivertaisuuden, joutuen laulukuoroon suoraan neljässä ottelussa. Kun Lampi ja Henriksson hoitivat omat kamppailunsa tyylillä, nähtiin välierissä kolmen eri maan edustajat. Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistui viime vuoden finalistien kohtaamiseen. Siinä Borisov ei antanut minkäänlaisia mahdollisuuksia Lammelle, vaan marssi ylivoimaisella esityksellä suoraan neljässä ottelussa finaaliin. Toisella välierässä kohtasivat kaksi veteraani-ikäistä peluria, kun Henriksson sai vastaansa veteraanien maailmanmestarin venäläisen Alexey Titovin. Upean turnauksen pelannut Henriksson jatkoi yllätysten tiellä voittamalla välierätaiston 4-2 otteluvoitoin.

Finaalissa Henriksson lähti haastamaan ylivoimaista suosikkia ennakkoluulottomalla ja periksi antamattomalla asenteella. Tämä toimikin erinomaisesti ensimmäisissä otteluissa, joissa hän onnistui yllättämään kahteen otteeseen Borisovin. Loppuun asti hieno taistelu ei kuitenkaan riittänyt, sillä koko turnauksessa kolme tappiota 52 ottelussa kärsinyt Borisov nappasi lopulta uran toisen Helsinki Open voittonsa 4-2 otteluvoitoin. Pronssi matkasi myös Venäjälle Titovin mukana, näin ollen Lampi jäi parhaana suomalaisena neljänneksi.

Pikkusarjat myös venäläisten juhlaa
Helsinki Openissa pelattiin myös junioreiden, veteraanien ja naisten sarjat avoimen sarjan playoffien ulkopuolelle jääneiden pelaajien kesken. Veteraaneissa venäläiset juhlivat peräti viitosvoittoa Yuriy Prostakovin johdolla. Naisten sarjassa voitto matkasi niin ikään Venäjälle, kun Irina Belavina voitti finaalissa virolaisen Maria Saveljevan. Pronssia nappasi Netta Jousi. Junioreissa voitto matkasi jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsiin, kun Oscar Henriksson yllätti finaalissa junioreiden MM-pronssimitalistin Kevin Erikssonin. Finaalissa ensimmäiset neljä peliä ratkesivat kukin jatkoajalla kummankin voittaessa niistä kaksi. Ratkaisevassa viidennessä ottelussa ei jatkoaikaa tarvittu, sillä Henriksson vei sen nimiinsä 5-1 lukemin.

Pöytäjääkiekkokausi jatkuu Oulussa
Kotimainen kilpailukausi jatkuu vielä yhdellä turnauksella syyskaudella, kun Oulussa kisataan marras-joulukuun vaihteessa. Uusi vuosi käynnistetään puolestaan heti SM-kisoilla, jotka järjestetään Helsingissä 25.-26. tammikuuta.

Helsinki Openin mitalistit ja parhaat suomalaiset

Avoin sarja

1. Maxim Borisov, Venäjä
2. Lars Henriksson, Ruotsi
3. Alexey Titov, Venäjä

Juniorien sarja
1. Oscar Henriksson, Ruotsi
2. Kevin Eriksson, Turku
3. Simonas Pleikys, Liettua

Naisten sarja
1. Irina Belavina, Venäjä
2. Maria Saveljeva, Viro
3. Netta Jousi, Helsinki

Veteraanien sarja
1. Yuriy Prostakov, Venäjä
2. Alexandr Zaitzev, Venäjä
3. Alexander Ozerov, Venäjä
---------------------
7. Kimmo Eriksson, Turku

Kuvia ja videoita

Kuvia Helsinki Openista löytyy tästä

Videomateriaali päivästä löytyy tästä

Vuoden kovin pöytälätkäturnaus Olympiastadionilla

Tiedottaja  14.10.2013  21:33

Kotimainen pöytäjääkiekkokausi jatkuu tulevana lauantaina (19.10.) Olympiastadionilla, kun vuorossa on 11. kertaa järjestettävä Helsinki Open. Luvassa on vuoden suurin ja kovatasoisin turnaus Suomessa, siitä pitävät huolen osaltaan hallitseva Euroopan mestari ja maailmanlistan kakkonen Maxim Borisov (Venäjä) sekä Suomen ykköspelaaja Ahti Lampi.

Pöytäjääkiekkobuumi jatkuu
Kotimainen pöytäjääkiekkokausi sai lentävän lähdön Turussa syyskuussa. Orastava pöytäjääkiekkobuumi on saamassa jatkoa myös Helsinki Openissa, johon oli ilmoittautunut sunnuntaihin mennessä yli 70 pelaajaa. Määrä ylittää viime vuoden osallistujamäärän. Mikä parasta, turnauksesta on tulossa selvästi viime vuotta kovempi, sillä ilmoittautuneiden joukossa on neljä maailmanrankingin TOP-10 pelaajaa.

Lammen vuoro?
Turnauksen ykkössuosikit ovat viime vuoden finalistit venäläinen Maxim Borisov ja Ahti Lampi. Lampi on yksi Helsinki Openin historian menestyneimmistä pelaajista. Hän on ollut finaalissa viitenä viime vuotena. Voittoja on kertynyt kuitenkin vasta yksi, ja siitäkin on kulunut viisi vuotta. Lampi aloitti tämän kauden vakuuttavalla voitolla Turun rankingkisassa osoittaen samalla olevansa heti alkukaudesta kunnossa. Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että Lampi hakee tosissaan hyvitystä neljälle peräkkäiselle Helsinki Openin finaalitappiolle.

Helpolla voitto ei kuitenkaan irtoa, sillä Borisov sekä neljä vuotta sitten Helsinki Openin voittoa juhlinut tsekkiläinen Petr Tmej haluavat uuden tittelin menestyksekkäille urilleen. Nuoria tähtiä kiusaa vielä Venäjän veteraani-ikäinen Aleksei Titov.

Helsinki Openin tähdet (ranking, nimi, kansallisuus, meriitit)
2. Maxim Borisov, Venäjä (EM-kultaa 2012, MM-pronssi 2013, HO:n voitto 2012)
6. Ahti Lampi, Suomi (EM-kultaa 2008, 2010, HO:n voitto 2008)
9. Petr Tmej, Tsekki (HO:n voitto 2009)
10. Alexey Titov, Venäjä (Veteraanien maailmanmestari 2013)
16. Andrey Voskoboynikov, Venäjä (Joukkue maailmanmestari 2011, MM-kisojen 10. 2011)
20. Santtu Sainio, Suomi (joukkue MM-pronssia 2013, HO:n 4. 2012)

Mielenkiintoista on nähdä myös Suomen superjunnujen kehitys maailman huippuja vastaan. Helsingissä taitonsa testaavat MM-kisoissa kahdeksanneksi pelannut Jan Pelkonen ja junioreiden sarjan MM-pronssia napannut Kevin Eriksson. Jatkuuko poikien nousujohteinen ura kohti maailman huippua yhtä rakettimaisesti kuin tähän asti? Jos jatkuu, niin palkintopallipaikka on erittäin lähellä – ja se olisi äärimmäisen kova suoritus.

Tämä ja paljon muuta selviää siis Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 19.10. klo 9.00 alkaen.

Lisätietoja

Helsinki Openin kotisivut

Huikea ja onnistunut kauden avaus Turussa

Tiedottaja  30.09.2013  11:01

Viime viikonloppuna pelattu Turun ranking onnistui kaikin puolin loistavasti. Ensimmäistä kertaa ainakin hyvin pitkään aikaan pidettiinviralliset kauden avajaiset. Osallistujia rankingiin oli enemmän kuin viime kauden päätösturnauksessa, Naantalissa, jossa kuitenkin ratkottiin viimeiset MM-kisapaikat. Paikalla nähtiin niin uusia pelaajia, kuin viimeksi 3-4-vuotta sitten pelanneita. Myös media oli edustettuna, kun ensin perjantaina Aamuset kävi tekemässä juttunsa, ja lauantaina Helsingin Sanomat/Nelosen Uutiset oli kisapaikalla koko päivän, ja julkaisivatkin juttunsa eilen 18.30 nelosella, johon pääset tästä

Juniorit

Päivä lähti käyntiin tuttuun tapaan pikkusarjoilla, junioreilla (1996 ja nuoremmat) ja veteraaneilla (1947 ja sitä vanhemmat). Junnuissa oli heti aamulla räjähtää jymy-yllätys, kun Jan Pelkosen oma oppipoika Rene Huhtala, joka on harrastanut lajia vasta noin kuukauden, meinasi tiputtaa oman valmentajansa finaalista. Huhtala olisi tarvinnut viimeisestä ottelustaan Aleksi Erikssonia vastaan voiton, mutta aivan viime hetkillä Aleksi teki voittomaalin, ja pudotti Huhtalan 2. sijalta viimeiseksi, neljänneksi. Finaaliin kuitenkin tuttu kaksikko Kevin Eriksson ja Pelkonen. Kahden ottelun verran heillä oli tiukkaa, kunnes Pelkonen kunnostautui puolustuksessa, ja vei sarjan nimiinsä luvuin 3-1.

TOP-3
1. Jan Pelkonen
2. Kevin Eriksson
3. Aleksi Eriksson

Veteraanit

Veteraaneissa nähtiin ilahduttavat kahdeksan peluria taistelemassa pisteistä. Tasaisen sarjan kärkeen iski Kimmo Eriksson, ja kohtasi ikuisen taisteluparinsa Petteri Sevonin. Eriksson eteni parin tiukan ottelun saattelemana lopulta helpohkosti finaaliin. Pienen tauon matkailusta pitänyt Jari Sahlgren sai myös nopeasti pelivireensä takaisin, eikä antanut Pasi Honkaselle yhtä voittoa enempää. Finaalissa olikin jo todella tiukkaa ja eteni aina seitsemännen ottelun jatkoajalle saakka, jonka Sahlgren onnistui voittamaan. Näin kauden avausvoitto matkasi Ouluun.

TOP-3
1. Jari Sahlgren
2. Kimmo Eriksson
3. Pasi Honkanen

Näitä et nähnyt viime kisoissa

Pikkusarjojen loputtua oli avajaisten aika. Järjestäjäseuran Turun Seudun Pöytäjääkiekon Janne Ollila oli yllättänyt kaikki ja hommasi aurinkokuningas Juhani Tammisen pitämään puheen, ja ottamaan haastematsin Ollilaa vastaan. Tami lähti otteluun haastajana, mutta niinkuin yleensä, otti heti alusta ohjat käsiinsä iskemällä kiekon maajoukkuepelaaja-Ollilan verkkoon. Videoituna tilanne löytyy tästä . Myös Ollila ja Pöytäjääkiekkoliiton puheenjohtaja Vesa Huotelin pitivät omat puheensa. Myös muita uusia kokeiluja koettiin Veritas Stadionilla. Ennen jatkosarjoja pelattiin nelinpelicup, johon saatiin viisi paria taistelemaan herruudesta. Siinä kaksikko Ollila-Sami Hellström voitti finaalissa komeilla osumilla Taiga-kaksikon Jali Salo-Teuvo Moisa.

Naisten sarjassa nähtiin pitkästä aikaa taistelu voitosta. Finaalissa Netta Jousi kaatoi Lorelle Mannin suoraan kolmessa ottelussa. Rookiesarjassa oli kolme uutta peluria taistelemassa herruudesta. Äärimmaisen tiukassa finaalissa Huhtala voitti seurakaverinsa Kaj Carlssonin otteluin 3-1.

Naiset TOP-2
1. Netta Jousi
2. Lorelle Mann

Rookiet TOP-3
1. Rene Huhtala
2. Kaj Carlsson
3. Mika Tonteri

Avoin

Jo alkusarjoissa nähtiin muutamia yllätyksiä, kun mm. Kevin Eriksson, Huotelin ja Juho Rautio ja Kimmo Eriksson tippuivat divariin. Positiivisia yllätyksiä olivat Juha-Matti Santalan, Netta Jousen ja Teuvo Moisan selviytyminen finaalisarjaan. Divareissa nähtiin todella kova taso, jonka voittajaksi nousi suvereenisti tappioton Kevin Eriksson, voittaen finaalissa Petrus Miettisen. Kakkosdivarin voittajaksi ylsi Ville Henttonen kaataen finaalissa huikean ensimmäisen rankingturnauksensa pelanneen Huhtalan.

1. DIV
1. Kevin Eriksson

2. DIV
1. Ville Henttonen

Finaalisarjassa nähtiin jälleen todella tiukkaa kamppailua. Sijat 5-8 olivat vain yhden pisteen sisällä, eikä muutkaan sen kauempana. Vain yksi erottui todella selkeästi joukosta. Lohjalaisen Talpelan Taigan ykköspelaaja Santtu Sainio pelasi ilmiömäisen finaalisarjan, häviämättä otteluakaan. Sainio vei finaalisarjan kuuden pisteen erolla Suomen turnauksia hallinneeseen Ahti Lampeen. Sainio sai kovan vastuksen heti puolivälierissä, kun pitkästä aikaa normaalin rankingturnauksen playoffeissa nähty Janne Kantola asettui vastaan. Heidän sarjansa olikin todella tiukka, mutta Sainion vire ei antanut periksi, ja Kantola laulukuoroon otteluin 4-2. Toisessa sarjassa Antti Suojanen laittoi hyvin kapuloita Lammen rattaisiin, mutta ei tarpeeksi. Kuudennen ottelun 1-0-voitto riitti Ahdin välieräpaikkaan. Kolmannessa sarjassa nähtiin tahtojen taisto Mika Myllykankaan ja Ollilan välillä, jonka Ollila onnistui viemään nimiinsä niinikään otteluin 4-2. Pelkosen ja Kristian Iso-Tryykärin sarjassa ei paljon armoa annettu, kun Pelkonen porskutti välieriin otteluin 4-1. Sarjavoitto oli Pelkosen ensimmäinen Iso-Tryykäristä, aiemmat kohtaamisen Kristian on vienyt kokemuksen voimalla.Välierissä nähtiin MM-kisojen uusinta, kun Lampi ja Pelkonen kohtasivat. Tällä kertaa Lampi ei antanut voittoakaan Pelkoselle, ja eteni 4-0-voitoin vakuuttavasti finaaliin. Sainion ja Ollilan välierä oli mielenkiintoista katseltavaa. Aiemmat sarjat Sainio on voittanut huikealla puolustamisella, ja siihen lisättynä näiden kisojen vire, Sainiosta kehkeytyi sarjalle suosikki. Sarja eteni tasaisesti aina seitsemänteen otteluun asti, kunnes Sainio ei enää kyennyt pitämään Jannea aisoissa. Finaalissa nähtiin siis Lampi ja Ollila. Ottaen huomioon, että viimeisin suomalainen, joka on Ahdin kyennyt voittamaan, oli juurikin Ollila lähes kolme vuotta sitten Naantalissa, oli luvassa huikea finaali. Kun Lampi otti helpohkosti kaksi ensimmäistä voittoa, ja kolmannenkin jatkoajalla, näytti tilanne Naantalilaisen Ollilan kannalta toivottomalta. Yhden voiton hän onnistui kaapimaan, mutta viidennessä finaali ratkesi ja Lammelle kauden avausvoitto.

TOP-3
1. Ahti Lampi
2. Janne Ollila
3. Santtu Sainio

Seuraava Suomessa pelattava kilpailu on luvassa jo vajaan kolmen viikon päästä Helsingissä, 19.10. Kyseessä on Suomen suurin turnaus, Helsinki Open, joka on osa Big-6 maailmanliigaa, ja sinne on tulossa pelaajia ainakin Venäjältä, Ruotsista ja Virosta. Mikäli et ole vielä ilmoittautunut mukaan, pääset sen tekemään tästä


Kuvia Turun kisasta

Turun kilpailusta pääsee katsomaan kuvia tästä

Kiekkoterveisin, Suojanen

Kotimaiselle pöytäjääkiekkokaudelle lentävä lähtö

Tiedottaja  29.09.2013  22:13

Turun seudun Pöytäjääkiekon (TSUP) isännöimässä avauskisassa nähtiin vauhdikkaat avajaiset, jota oli saapunut tähdittämään kiekkolegenda Juhani Tamminen. Itse turnauksessa ylitettiin reippaasti viime vuosien osallistujamäärät ja uusia kokelaitakin oli saapunut paikalle mukavasti. Yksi asia oli kuitenkin pysynyt kesän aikana ennallaan: Ahti Lampi dominoi edelleen kotimaisia kilpakenttiä.

Tamminen laittaa ranteet lukkoon ja kiekon ylämummoon!
23. Kansallinen pöytäjääkiekkokausi käynnistyi vauhdikkaissa merkeissä Veritas Stadionilla lauantaina. Kisaa isännöinyt Turun Seudun Pöytäjääkiekko oli pistänyt parastaan järjestelyissä, jonka ansiosta paikalle saapuikin ennätykselliset 36 pelaajaa. Määrä on lähes kymmenen enemmän kuin viime kauden Turun kisassa, vaikka silloin ohjelmassa oli MM-kauden ratkaisuturnaus. Paikalle oli saapunut ilahduttavasti neljä uutta pelaajaakin.

Kisakausi käynnistyi arvoisellaan tavalla, kun turnauksen ja kisakauden virallisen avauksen oli saapunut suorittamaan kiekkolegenda Juhani Tamminen. Avauspuheessaan Tamminen mainitsi pelin olevan hänelle lapsuudesta tuttu. Pelaajaurallaan pöytäjääkiekkotuntemus tuli tarpeeseen hieman erikoisemmassa paikassa. "Pelatessani Japanissa seuran omistaja tuli eräänä päivänä sanomaan, että hän haluaisi hankkia sellaisen pöytäjääkiekkopelin. Samalla hän kysyi, että voisinko auttaa sen hankkimisessa".

Avajaispuheen jälkeen Tammisella oli vuorossaan haasteottelu monivuotista Suomen maajoukkuepelaajaa, Janne Ollilaa, vastaan. Kuten videolinkistä voi katsoa, ovat Tammisen kiekonkäsittelytaidot kunnossa pienessäkin kaukalossa. Ranteet menevät lukkoon ja kiekko ylämummoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Ollila on yhtä hämmästynyt kuin neuvostoliittolaismaalivahti Izvestija Cupissa 1971.

Videona tilanne löytyy tästä

Lampi avaa kauden voitolla

Itse turnaus eteni viime vuosista tutulla kaavalla. Turnaukseen ainoana voittajasuosikkina lähtenyt Lampi aloitti takellellen, mutta kun mestari oli saanut kuviot kuntoon ja tuntuman uusiin pelilautoihin olivat vastustajat helisemässä. Vielä finaalisarjassa Lammen alku oli siinä määrin heikko, että lohjalainen Santtu Sainio marssi runkosarjan voittoon.

Pudotuspelien alkaessa Lampi oli kuitenkin jo täydessä tikissä. Ensimmäisellä kierroksella Lammen kovuuden sai kokea upean turnauksen pelannut Turun Seudun pöytäjääkiekon nuorisokaartiin kuuluva Antti Suojanen. Välierissä Lampi sai vastaan TSUP:in toisen junioritähden, Jan Pelkosen, joka haastoi Lammen tosissaan jo MM-kisoissa. Tällä kertaa Pelkosen aseet oli riisuttu nopeasti ja Lampi eteni ilman tappioita finaaliin. Siellä hän sai vastaansa kolmannen TSUP:in edustajan, Janne Ollilan, joka oli välierissä kaatanut Sainion. Lampi näytti marssivan helppoon voittoon, vieden kaksi ensimmäistä ottelua lähes näytöstyyliin. Tämän jälkeen sarjassa nähtiin kolme äärimmäisen tasaista ja kovaa vääntöä kokeneiden pelimiesten kesken. Kun hyvin taistellut Ollila pystyi viemään näistä ainoastaan yhden nimiinsä, pääsi Lampi juhlimaan kauden ensimmäistä voittoa Turun iltaan.

Kisajärjestäjänä toiminut Ollila oli tappiosta huolimatta onnellinen mies. "Totta kai tappio harmittaa, mutta kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen niin omaan peliini kuin järjestelyihinkin. Tämä oli meidän uudelle seuralle valtava näytönpaikka ja onnistuimme käyttämään sen erinomaisesti. Meillä oli tänään lähes kymmenen pelaajaa enemmän turnauksessa kuin vuosi sitten, vaikka nyt pelataankin "vain" EM-kautta. Mieltä lämmittää myös se, että kasvu tuli ennen kaikkea uusien pelaajien kautta. Lisäksi näimme täällä pelaajia, jotka eivät ole 3-4 vuoteen pelanneet ollenkaan. Kun tähän vielä lisätään seuramme pelillinen kokonaispanos (junioreissa kolmoisvoitto, veteraaneissa hopeaa, avoimessa sarjassa 5 pelaajaa kahdeksan joukkoon), niin voin olla puheenjohtajana erittäin tyytyväinen, kommentoi Ollila.

Helsinki Open - Suomen suurin pöytäjääkiekkotapahtuma 19.10. Olympiastadionilla
Kotimainen pöytäjääkiekkokausi jatkuu seuraavaksi Helsingissä lauantaina 19.10.2013. Silloin vuorossa on vuoden suurin pöytäjääkiekkotapahtuma Helsinki Open, joka pelataan Olympiastadionilla. Turnaukseen on jo nyt ilmoittautunut yli 40 pelaajaa viidestä maasta.

Kuvia Turun kisasta
Turun kilpailusta pääsee katsomaan kuvia tästä


Turun Rankingin mitalistit


Avoin
1. Ahti Lampi, Spjalerance, Varkaus
2. Janne Ollila, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Naantali
3. Santtu Sainio, Talpelan Taiga, Lohja


Juniorit
1. Jan Pelkonen, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Naantali
2. Kevin Eriksson, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku
3. Aleksi Eriksson, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku

Veteraanit
1. Jari Sahlgren, Kiekko-Lampaat, Oulu
2. Kimmo Eriksson, Turun Seudun Pöytäjääkiekko, Turku
3. Pasi Honkanen, Spjalerance, Helsinki

Naiset
1. Netta Jousi, Pöly, Helsinki
2. Lorelle Mann

Kotimainen pöytäjääkiekkokausi jatkuu Olympiastadionilla lauantaina 19.10.2013. Silloin vuorossa on vuoden suurin pöytäjääkiekkotapahtuma Helsinki Open. Mikäli et ole vielä ilmoittautunut mukaan, pääset sen tekemään tästä


Lehdistötiedote: Pöytälätkä palaa Turkuun!

Tiedottaja  24.09.2013  23:09

Turun Seudulle on perustettu kesän aikana uusi pöytäjääkiekkoseura, Turun Seudun Pöytäjääkiekko ry (lyhyemmin TSUP). Sen tavoite on kunnianhimoinen; olla maailman paras seura! TSUP on aloittanut toimintansa räväkästi, sillä se on käynnistänyt Turun Liigan 12 vuoden tauon jälkeen, aloittanut pöytäjääkiekkokoulun naantalilaisnuorille ja järjestää kansallisen rankingkauden avauksen Veritas Stadionilla tulevana lauantaina.

Matkalla maailman parhaaksi
Turun Seudun Pöytäjääkiekon tavoitteena on nousta seuraavan kolmen vuoden aikana maailman parhaaksi pöytäjääkiekkoseuraksi pysyvästi. Tämä tarkoittaa kansainvälistä menestystä, mutta myös muun toiminnan kehittämistä nimenomaan Turun Seudulla.

”Tavoitteemme on nousta nimenomaan omien pelaajiemme avulla maailman huipulle. Tämä tarkoittaa, että meidän on saatava alueen pelaajamäärät uudelleen kasvu-uralle. Sitä kautta voimme saada jatkuvuutta toiminnallemme ja pysyä pitkään maailman huipulla”, kommentoi Turun Seudun Pöytäjääkiekon puheenjohtaja Janne Ollila.

Ollilan mukaan tavoitteiden saavuttaminen näyttää lupaavalta.

”Meillä on tällä hetkellä toiminnassamme mukana kymmenkunta maajoukkuetason pelaajaa. Tämän pohjan avulla olemme jo valmiiksi lähellä maailman huippua. Meidän toiminnan kannalta on elintärkeää, että jokainen pelaajamme haluaa opastaa uusia pelaajia lajin pariin. Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on naantalilaisnuorille suunnattu pöytäjääkiekkokoulu, joka alkaa syksyllä. Sen vetovastuu on 16-vuotiaalla Jan Pelkosella, joka sijoittui kesän MM-kisoissa avoimen sarjan kahdeksanneksi ja on tällä hetkellä junioreiden maailmanlistan kärkipaikalla. Pelkonen itse halusi aloittaa opetuksen lajin parissa, joten meidän oli seurana äärimmäisen helppoa lähteä tukemaan projektia” kertoo Ollila.

”Toimintamme perustana on jäsenten oma halu kehittää lajia. Pyrimme tuomaan pöytäjääkiekkoa jatkossa esille suurelle yleisölle ympäri Turun Seutua osallistumalla erilaisiin yleisötapahtumiin ja tarjoamalla kaikille avoimia pelivuoroja, jatkaa Ollila ”

Turun liiga palaa
Turun Seudun Pöytäjääkiekon ensimmäinen suuri missio käynnistyi onnistuneesti syyskuun alussa, kun sarjamuodossa pelattava Turun liiga käynnistyi 12 vuoden tauon jälkeen. Turun liigan mestaruudesta on pelattu viimeksi keväällä 2001. Silloin se keräsi parhaimmillaan jopa 30 pelaajaa paikalle ja oli osaltaan avittamassa uusien maajoukkuetähtien syntyä. Tämän kauden avauskilpailuun osallistui 10 pelaajaa. Jatkossa pelaajamäärien odotetaan kasvavan merkittävästi.

”Tavoitteemme tällä kaudella on, että saisimme Turun liigaan keskimäärin 15 pelaaja paikalle. Se tarkoittaisi, että saisimme houkuteltua lajin pariin 5-10 uutta pelaajaa kauden aikana. Tavoite on kova, mutta täysin realistinen, sillä pelipaikkamme (Marli Areena) on loistava ja kiinnostusta lajia kohtaan on ollut mukavasti syksyn aikana. Lajin aloittamisen olemme pyrkineet järjestämään mahdollisimman helpoksi. Uusille pelaajille osallistuminen ensimmäiseen kisaan on ilmainen. Jos kotona on rikkinäinen peli, niin autamme sen kunnostamisessa. Ja kun pöytäjääkiekkokuume iskee, niin kokeneemmat pelaajamme ovat valmiina avittamaan pöytäjääkiekon salojen avaamisessa, kommentoi Ollila”.


Pöytäjääkiekkokausi käynnistyy Veritas Stadionilta
Pöytäjääkiekon kansallinen rankingkausi käynnistyy Veritas Stadionilla tulevana lauantaina (28.9.). Kauden avauskilpailu kerää Suomen kärkipelaajat Turkuun. Kaksinkertaisen Euroopan mestarin ja hallitsevan Suomenmestarin, Ahti Lammen haastavat ainakin Turun Seudun pöytäjääkiekon junioritähdet Jan Pelkonen (avoimen sarjan 8. MM-kisoissa) ja Kevin Eriksson (junioreiden MM-pronssia kesällä). Jännitettävänä on myös se, että osallistuuko lajin kaksinkertainen maailmanmestari Roni Nuttunen kotikaupungissaan pelattavaan avauskilpailuun.

Huippujen lisäksi järjestäjät toivottavat kaikki uudet pelaajat paikalle. Uusille pelaajille osallistuminen turnaukseen on ilmainen. Lisäksi ensikertalaisille järjestetään oma sarja, jossa palkintona on pöytälätkäpeli.

Avoimen- ja ensikertalaisten sarjan lisäksi Turussa pelataan junioreiden (1996 syntyneet ja nuoremmat), veteraanien (1974 syntyneet ja vanhemmat) ja naisten sarja.

Turun Rankingturnauksen aikataulu
9.00 Ovet avataan
9.40 Veteraanien ja junioreiden sarja alkaa
11.30 Avoin sarja alkaa
16.00 naisten ja ensikertalaisten sarjat alkavat
16.30 Avoimen sarjan pudotuspelit alkavat
19.00 Palkintojen jako

Lisätiedot:

Turun Seudun Pöytäjääkiekko ry

Janne Ollila
puh. 040 7636 961
janne.ollila@gmail.com

Suomen Pöytäjääkiekkoliitto ja rankingkauden avaus: www.poytajaakiekko.fi
Turun Seudun pöytäjääkiekko: www.turunliiga.org

Taistelu rankingvoitoista kovenee ensi kaudella

Tiedottaja  08.09.2013  16:26

Maailmalla alkaa olla kausi jo hyvässä vauhdissa, joten on aika aloittaa myös kotimaiset kisat. Tasan kolme viikkoa Turun rankingiin, joka pelataan siis Veritas Stadionin Olé-ravintolassa 28.9. Kausi päättyy ensi vuoden kesäkuussa pelattaviin EM-kisoihin, jotka pelataan Ukrainassa.

Avoin sarja

Tälle kaudelle on luvassa todella mielenkiintoisia kisoja. MM-kisoissa menestyneet juniorit Jan Pelkonen ja Kevin Eriksson nousevat varmasti voittotaisteluun mukaan. Eikä sovi unohtaa viime kausina hyvin useasti (osallistuessaan) neljän joukossa ollutta Teemu Koskelaa, eikä kokeneita staroja, kuten Juha Erälaukkoa, Janne Ollilaa, Kristian Iso-Tryykäriä, Santtu Sainiota.... Ehkäpä jo ensi kaudella joku näistä pelaajista pystyy laittamaan kampoihin Euroopan mestarille ja Suomen ylivoimaisesti parhaalle pelaajalle Ahti Lammelle.

Pikkusarjat

Junioreissa muuttuu kaarti sen verran, että Suojanen ei ole enää juniori-ikäinen, joten näillä näkymin voittotaistelun käyvät Pelkonen ja Eriksson. Haastajia heille kuitenkin löytyy esimerkiksi Justus Erälaukosta ja Mikael Haverisesta. Veteraaneissa viime kauden tapaan voitoista taistelevat mm. Kimmo Eriksson, Petteri Sevon, Janne Kokko sekä Pasi Honkanen. Naisten sarjassa Netta Jousi on hallinnut viime kausina suvereenisti, ainoana haastajanaan Tarja Lindberg.

On myös suunniteltu ensi kaudella pelattavan useammin (pelaajamäärästä riippuen) Rookie-sarjaa uusille pelaajille. Toivottavasti saadaan kisa pyörimään, jotta uudet pelaajat pääsevät pelaamaan kohtuullisesti myös toisiaan vastaan.

Turusta se alkaa, uusi kausi, uudet kuviot!

Suomen junnutähdet loistivat pöytäjääkiekon MM-kisoissa

Tiedottaja  11.06.2013  22:31

Lehdistötiedote

Suomi saalisti viikonloppuna käydyissä pöytäjääkiekon MM-kisoissa kolme mitalisijaa. Norjasta tuliaisina tuotiin pronssimitalit junioreiden ja avoimen sarjan joukkuekilpailusta sekä junioreiden yksilökisasta. Jokaisen mitalin arkkitehteinä toimivat Suomen junioritähdet Kevin Eriksson ja Jan Pelkonen.

Mitalitili auki juniorisarjassa
Mitalitili aukesi heti ensimmäisessä kilpailussa, kun juniorit saavuttivat joukkuekilpailussa pronssia. Erikssonin ja Pelkosen lisäksi joukkueessa pelasivat Antti Suojanen ja Aleksi Eriksson. Kultaa voitti Venäjä, joka kaatoi finaalissa Latvian.

Joukkuekisan jälkeen käydyssä yksilökilpailussa Suomen kolmikko Suojanen, Pelkonen ja Kevin Eriksson lähtivät tavoittelemaan mitalisijoja. Alkusarjan jälkeen Pelkosen kohtalona oli jäädä niukasti playoffien ulkopuolelle ja 9. sijalle. Eriksson ja Suojanen puolestaan kohtasivat heti puolivälierävaiheessa, josta jatkoon selvisi vaikean alun jälkeen Eriksson. Välierissä venäläinen German Fokin oli Erikssonille liian kova pala, joten tie vei pronssiotteluun. Siinä vastaan asettui venäläinen Michail Shashkov, joka näytti marssivan vastustamattomasti himmeimmälle mitalikorokkeelle. Pronssin kohtalon kannalta käännekohta nähtiin kolmannessa ottelussa, jonka Eriksson käänsi huikean kirin myötä itselleen. Tämän jälkeen tahdin laudalla määräsi turkulaisen pöytäjääkiekkokoulun kasvatti vieden seuraavat neljä peliä selvin lukemin nimiinsä. Samalla Eriksson esti venäläisten täydelliset juhlat, sillä finaalissa Maxim Borisov uusi kahden vuoden takaisen mestaruutensa kaatamalla Fokin finaalissa 4-0 otteluvoitoin.

Eriksson loistaa joukkuekisassa – Suomelle pronssia
MM-kisojen pääsarja, avoin sarja, käynnistyi suomalaisittain mallikkaasti, kun kaikki 11 edustajaa selvisivät 64 pelaajan finaalilohkovaiheeseen.

Tulos antoi lupaavat lähtökohdat myös joukkuekisaan, jossa Suomi aloittikin vahvasti voittamalla oman alkulohkonsa sekä jatkolohkon avauskamppailun näytöstyyliin. Jatkolohkon voiton ratkaisseessa ottelussa Latviaa vastaan Suomen hieno taistelu jäi ilman palkintoa, joten välierissä vastaan asettui kiven kova Venäjä.

Kaksien viime kisojen mestari oli Suomelle liian kova pala purtavaksi, mutta ilahduttaa ottelussa oli junioritähtien Erikssonin ja Pelkosen esitykset, jotka nostettiin pelaavaan kokoonpanoon välierävaiheessa. Kaksikko oli Suomen viisikon terävintä osastoa yhdessä Ahti Lammen kanssa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan aivan riittänyt mitaleille, kun muiden joukkueen jäsenten venyminen jäi vajaaksi. Pronssiottelussa Eriksson ja Lampi jatkoivat erinomaisia otteita. Kun muu joukkuekin paransi välierästä, saavutti Suomi kisojen kolmannen mitalin todellisen trillerin jälkeen 11 - 10 lukemin, mainittakoon vielä että Ruotsin viimeisen sekunnin tasoitus pysähtyi tällä kertaa maaliviivalle.

Avoimessa sarjassa syntyy uusi tähti
Avoimen sarjan yksilökisassa suomalaisten hienon suoritukset jatkuivat finaalilohkossa, kun peräti seitsemän peluria selvisi 24 pelaajan playoff-vaiheeseen. Kaiken kaikkiaan joukkueen jokainen jäsen voi olla erittäin tyytyväinen suoritukseensa, sillä suurin osa ylitti itsensä ja loputkin venyivät vähintäänkin asetettuihin tavoitteisiin.

Playoff-vaiheessa suomalaisten ja koko turnauksen puhutuimmaksi pelaajaksi nousi vasta 16-vuotias Jan Pelkonen, joka ennakkoluulottomilla otteillaan tiputti ensin maanmiehensä Mika Myllykankaan. Seuraavalla kierroksella junioritähden vireen sai kokea lajin ruotsalaislegendoihin kuuluva Finn Fries, joka juhli mm. MM-hopeaa 1999 Pelkosen ollessa 2-vuotias.

Puolivälierissä Pelkonen sai vastaansa Suomen kiistattoman ykköspelaajan, Ahti Lammen, jonka unelma MM-kullasta eli vahvana. Menestyksellään itsensäkin yllättänyt Pelkonen oli hieman hämillään puolivälierien alussa, joten kokenut Lampi näytti marssivan välieriin ilman suurempaa puristusta. Lammen mentyä 3-0 otteluvoitoin johtoon, vapautui Pelkosen peli ja sarja sai täysin uuden luonteen. Sarjan viides ottelu käänsi lopulta koko salin Pelkosen puolelle, kun hän ratkaisi huikean jatkoaikataistelun edukseen. Tämän jälkeen kokenut Lampi joutui sellaiseen hornankattilaan, jossa tuskin koskaan aiemmin on pelannut. Huikeasta kannustuksesta lisävirtaa saanut Pelkonen venytti ratkaisun seitsemänteen otteluun. Siinä hän sai unelma alun, jonka rutinoitunut Lampi kuitenkin pystyi kirimään kiinni ja lopulta myös ohi. Näin ollen Lammen unelma kullasta sai jatkoa välieräpaikalla, mutta samalla kansainväliselle pöytäjääkiekkoareenalle oli syntynyt uusi tähti.

Turnauksen jälkeen naantalilainen junioritähti oli yllättynyt ja tyytyväinen kisaviikonlopun tulokseen. - En olisi ikinä uskonut tänne tullessani, että olen kisojen jälkeen maailman 8. paras pöytäjääkiekkoilija. Viikonlopun aikana kuitenkin löysin tavan pelata voittavaa peliä. Vaikka juniorisarja meni alle odotusten, jälkikäteen ajatelleen se oli pelkästään hyvä asia, sillä pääsin keskittymään avoimen sarjan peleihin rauhassa.

Välierissä murskaantuneita unelmia ja latvialaisjuhlat
Välierissä Lammen unelma MM-finaalista ja -kullasta murskaantui katkerimmalla mahdollisella tavalla, kun taisto latvialainen Edgars Caicsia vastaan ratkesi vasta seitsemännessä ottelussa. Siinäkin ero oli pienin mahdollinen – yksi maali. Jos mahdollista, niin vielä Lammen unelmaa suuremmat haaveet murskaantuivat toisessa välierässä, kun viimeiset kaksi vuotta kansainvälisiä kilpa-areenoita suvereenisti dominoinut Maxim Borisov joutui tunnustamaan latvialaisen Atis Silisin paremmakseen. Nämä kisat piti muistaa nimenomaan Borisovin kisoina, toisin kuitenkin kävi. Pronssiottelussa nähtiin kaksi erittäin pettynyttä miestä, joista Borisov pystyi kokoamaan itsensä paremmin vieden himmeimmän mitalin Venäjälle.

- Välierätappio oli minulle hirvittävä pettymys. Samalla paras lataukseni purkautui enkä enää pystynyt haastamaan Maximia (Borisov) pronssisarjassa, kommentoi Ahti Lampi turnauksen jälkeen.

Latvialaisfinaalissa mestaruuden nappasi lopulta suvereenin esityksen jälkeen Silis. Mestaruus oli Latvialle historian ensimmäinen MM-tasolla.


Suomalaissijoitukset MM-kisoissa 7.-9.6.2013, Stavanger, Norja

Avoin sarja
Ahti Lampi 4.
Jan Pelkonen 8.
Teemu Koskela 14.
Kristian Iso-Tryykäri 18.
Janne Ollila 19.
Santtu Sainio 22.
Mika Myllykangas 24.
Vesa Huotelin 29.
Kevin Eriksson 30.
Magnus Ahlberg 36.
Juho Rautio 37.

Avoin sarja joukkuekilpailu
Suomi 3. (10 pelaajan joukkueeseen kuuluivat avoimen sarjan pelaajat pois lukien Juho Rautio)

Juniorit
Kevin Eriksson 3.
Antti Suojanen 5.
Jan Pelkonen 9.

Juniorien joukkuekilpailu
Suomi 3. (Joukkueessa pelasivat: Kevin Eriksson, Aleksi Eriksson, Antti Suojanen ja Jan Pelkonen)

Veteraanit
Petteri Sevon 19.
Kimmo Eriksson 21.
Pasi Honkanen 24.

Veteraanien joukkue
Suomi 6. (Joukkueessa pelasivat Kimmo Eriksson, Pasi Honkanen, Jouko Pelkonen ja Petteri Sevon)

MM-kisat 7.-9.6.2013

Tiedottaja  26.05.2013  20:46

Enää vajaa kaksi viikkoa koko kauden odotettujen MM-kisojen alkamiseen. MM-kisathan on ainoa (?) kolmipäiväinen turnaus maailmassa, joten tänä vuonna varsinkin sekä juniorit, että avoimen pelaavien Kevin Erikssonin ja Jan Pelkosen kisakuntoa koetellaan viimeiseen asti.

Suomestahan kisalipun lunastivat järjestyksessä Teemu Koskela , Ahti Lampi (lisäpaikka big-6-kisojen kautta), Santtu Sainio (lisäpaikka), Kristian Iso-Tryykäri , Mika Myllykangas , Magnus Ahlberg , Janne Ollila , Jan Pelkonen (juniorit + avoin), Kevin Eriksson (juniorit + avoin), Vesa Huotelin , Antti Suojanen (vain juniorit), Petteri Sevon (vain veteraanit), Kimmo Eriksson (vain veteraanit) sekä Pasi Honkanen (vain veteraanit).

Viimeksi MM-kisat järjestettiin Suomessa, Turussa, joten monelle MM-kisareissu ulkomaille on uusi kokemus. Nythän siis ne järjestetään Norjan Stavangerissa. Kisajärjestäjät ovat tehneet reissun mahdollisimman helpoksi ulkomaisille pelaajille, kun pelipaikka on sama kuin hotelli, jossa valtaosa pelaajista asustelee kisojen ajan.

Itse kisasta on tulossa hyvin mielenkiintoinen. Kaksi vuotta sitten kirvelevän finaalitappion kokivat sekä juniorijoukkue, että avoimen joukkue. Molemmissa voiton vei Venäjä. Myös avoimen yksilösarjassa suomalaisille syötettiin karvasti kalkkia. Syöttäjänä tällä kertaa toimi Oleg Dmitrichenko, joka pudotti puolivälierissä silloisen hallitsevan euroopanmestarin Ahti Lammen, sekä finaalissa silloisen hallitsevan maailmanmestarin Roni Nuttusen.

Avoimen MM-ensikertalainen Teemu Koskela lähtee tavoittelemaan hyvää menestystä Norjasta: "Sentteritreeniä ennen kisoja. En ole lähdössä Norjaan asti häviämään. Tietty tavoitteena voittaa joka peli ja tehdä mahdollisimman monta maalia ja pitää nollat joka pelissä!"

Tältä vuodelta on lupa odottaa ainakin yhtä yksilösarjan mitalia, sekä ainakin kahta joukkuemitalia. Todennäköinen juniorisarjan kapteeni Antti Suojanen kommentoi joukkueensa mahdollisuuksia: "Tavoitteena joukkueen kanssa ottaa MM-kulta. Kaksi vuotta sitten käteemme jäi hopea, joka oli realistisesti ajatellen paras mihin kykenimme. Nyt olemme Kevinin (Eriksson) ja Janin (Pelkonen) kanssa kehittyneet paljon siitä, millä tasolla olimme silloin".

Ahti Lampi lähtee tavoittelemaan avoimen maailmanmestaruutta: "Avoimen sarjan maailmanmestaruus on toki kisojen tavoite, oikeastaan se on koko pöytälätkäuran päätavoite ollut jo pidemmän aikaa. Norja on ihan mielenkiintoinen kisamaa sillä en ole siellä koskaan käynyt. Siellä on pelattu pöytälätkää jo pitkään, mutta nyt vasta järjestetään MM-kisat."

"Olen jonkin verran harjoitellut kisoihin ja nyt olin Helsingissä ja pelasin Teemu Koskelan kanssa yli 10 treenisarjaa!" Lampi kommentoi vielä valmistautumistaan MM-kisoihin.

HUIKEA PÄÄTÖSKISA NAANTALISSA

Tiedottaja  06.05.2013  17:49

Jälleen on yksi kansallinen kausi pelattu, eikä draamaa jäänyt puuttumaan. Sääkin suosi hyvin pelureita, vaikka koko päivä sisätiloissa paahdettiinkin. Hikisten vaiheiden ja jännittävien hetkien jälkeen sarjojen mestarit ja rankingvoittajat kruunattiin.

Junioreissa Pelkonen voittajaksi

Alle 18-vuotiaiden sarjassa koettiin mielenkiintoisia hetkiä, kun Antti Suojanen päätti kansallisissa turnauksissa taipaleensa juniorisarjassa. Runkosarjassa Suojanen selviytyi voittajaksi, ja kohtasi neljänneksi sijoitetun Jami Hukan. Toisen sijan nappasi Jan Pelkonen, ja kohtasi jo todella tutuksi tulleen vastustajan Kevin Erikssonin. Suojanen selvisi finaaliin tappioitta, ja Pelkonen päihitti Erikssonin ensimmäisen ottelun tappion jälkeen, ja nappasi kolme voittoa putkeen. Finaali näytti jo hetken menevän Suojaselle, mutta Pelkonen osoitti sitkeytensä nousemalla 0-2 -tappioasemasta 3-2-sarjavoittoon. Tiukkojen ottelujen jälkeen Jan voitti viidennen ottelun maalein 1-0, ja otti viimeisen turnauksen voiton, sekä samalla saavutti viiden voiton sarjan - maksimipisteet kauden rankingissa.

TOP-3
1. Jan Pelkonen
2. Antti Suojanen
3. Kevin Eriksson

Veteraaneissa Erikssonille toinen voitto putkeen

Veteraaneissa runkosarjan voitti Kimmo Eriksson häviten vain yhden ottelun. Vastustajaksi välieriin saapui toista kertaa rankingturnauksessa pelaava Kaj Carlsson. Eriksson ei armoa antanut, ja voitti murskalukemin kolme putkeen ja eteni finaaliin. Toisessa välierässä saatiin hitusta tiukempi sarja, mutta eipä Pasi Honkanenkaan suostunut Vesa Koskelalle häviämään. Finaalissa välierien tapaan Eriksson voitti suoraan kolmessa. Finaalitappiosta huolimatta Honkanen varmisti paikkansa veteraanien MM-kisoissa.

TOP-3
1. Kimmo Eriksson
2. Pasi Honkanen
3. Vesa Koskela

Avoimien alkusarjat

Alkusarjassa Janne Kantola palasi viimein tasolleen voittaen jopa alkulohkonsa. Samassa lohkossa pelannut Jani Herlevi yllätti nappaamalla uran ensimmäisen finaalisarjapaikkansa jo tämän kauden normaaliin finaalisarjakalustoon kuuluneen Kimmo Erikssonin kustannuksella. Muuten jatkoon etenivät aika lailla tutut nimet.

Divari

Paljon myönteistä palautetta saanut divariplayoff-systeemi oli jälleen suuressa osassa voittajaa haettaessa. Playoffeissa runkosarjan voittanut Sami Hellström joutui taipumaan neljänneksi tulleelle Petteri Sevonille viidennessä ottelussa. Myös toisessa parissa toiseksi sijoittunut Timo Toivonen hävisi Teuvo Moisalle todella tiukassa sarjassa. Finaalissa oli myös hyvin tiukkaa, mutta neljännessä ottelussa Moisa nappasi voiton, ja mitali matkusti Lohjalle.

Finaalisarjassa jymy-yllätyksiä

Naantali kertoi sen, mikä on ollut jo parin viime kauden teemana. Vanhat parrat alkavat jo menettää otettaan Suomen kärjestä. Juniorit ja ex-juniorit alkavat nousta aina vain korkeammalle jättäen taakseen MM-konkareita. Lauantainakin oli tätä ilmassa melko vahvasti. Todella tiukan finaalisarjan voittajaksi selviytyi Magnus Ahlberg. Kertoo hyvin paljon, kun finaalisarjan voittajan ja sijan 10 piste-ero on vain kuusi pistettä. Ensimmäistä kertaa playoffeihin selviytynyt Antti Suojanen nappasi jopa kotiedun sijoittumalla neljänneksi. Juuri tuli puitua konkareiden otteen menettämisestä. Konkreettisesti se tuli ilmi myös lauantaina, kun playoffien ulkopuolelle jäi esimerkiksi Mika Myllykangas, Janne Kantola sekä Santtu Sainio.

Playoffeissa finaalisarjan voittajalle Magnus Ahlbergille oli käydä köpelösti jo heti alkuun Kevin Erikssonia vastaan. Eriksson eteni kuin varkain sarjassa jo 3-0-johtoon, mutta Ahlberg osoitti kokemuksen voiman, ja voitti neljä seuraavaa edeten samalla välieriin. Toisessa parissa hyvään vireeseen päässyt Kristian Iso-Tryykäri voitti kaksi viime päätösturnausta voittaneen Janne Ollilan suoraan 4-0. Teemu Koskela ei antanut mitään saumaa nykyiselle tamperelaiselle Juho Rautiolle, vaan voitti selkein lukemin suoraan neljässä. Viimeisessä puolivälierässä Suojanen ja Vesa Huotelin kohtasivat. Ahlbergin tapaan Suojanen nousi 0-3-tappioasemasta voittaen neljä ottelua perätysten. Välierissä molemmat sarjat etenivät seitsemänteen. Ahlbergin ja Koskelan sarjassa Magnus voitti seitsemännen ottelun 4-3, ja eteni finaaliin. Toisessa välierässä näytti jälleen siltä, että Iso-Tryykäri pyyhkäisee helposti jatkoon. Suojanen näytti jälleen, että sarjassa pitää voittaa neljä ottelua. 0-3-tappioasemasta 4-3-sarjavoittoon parin jatkoajan kera. Finaalissa kohtasivat siis Ahlberg ja Suojanen, joista kumpikaan ei ollut ennen voittanut rankingia. Suojasen voitettua ensimmäisen ottelun Ahlberg ei enää nuorelle pelaajalle voittoja antanut. Neljä voittoa putkeen ja pitkän uran ensimmäinen rankingvoitto. Sarjan ratkaisutekijänä oli neljännen ottelun jatkoaika, josta Ahlberg sai onnekkaasti kiekon sentterinsä uralle päästen tökkäämään kiekon verkkoon.

TOP-3
1. Magnus Ahlberg
2. Antti Suojanen
3. Kristian Iso-Tryykäri

Sentteriskaba ja Suomen cup

Sentteriskabassa voittajaksi selvisi Naantalin oma poika Jan Pelkonen, joka päihitti finaalissa Teemu Koskelan. Suomen cupissa voittajaksi kruunattiin Ahti Lampi, voittaen finaalissa Janne Ollilan.Maininnan arvoisena asiana voidaan pitää urhoollisuusmitalilla palkitun Jali Salon menestystä cupissa. Toisella kierroksella Salo päihitti Janne Kantolan ja puolivälierissä Mika Myllykankaan puolustustaistossa jatkoajalla 1-0. Välierissäkin Salo laittoi hyvin kapuloita Lammen rattaisiin, mutta kaksinkertainen Euroopanmestari väänsi voiton yllättäjästä.

TOP-3

Sentterit
1. Jan Pelkonen
2. Teemu Koskela

Cup
1. Ahti Lampi
2. Janne Ollila

Spjalerance voitokas joukkuekisoissa

Vuosittainen joukkuekisa pelattiin kahdeksalla joukkueella. Runkosarjan vei tappiottamasti Spjalerance 1, jossa kaksinkertainen maailmanmestari Roni Nuttunen teki voitokkaan paluun. Toiseksi sijoittui Turun seudun pöytäjääkiekko häviten vain Spjalerance ensimmäiselle.

Playoffeissa Spjalerance 1 voitti selkeästi Los Paquitoksen 12-3, jätttäen Paquitosit viimeiselle sijalle kisoissa. Toisessa parissa TSuP vei PÖLY Hokinaattorti lukemin 12-1. Toinenkin PÖLYn joukkue sai maistaa parempiensa taidot. Spjalerance A Ahti Lammen tähdittämänä ei jättänyt mitään saumaa akateemiselle joukkueelle. Puolivälierien tiukin kamppailu nähtiin Pultti Amigoksen ja Talpelan Taigan välillä. Petrus Miettisen hienon nousun siivittämänä Santtu Sainiota vastaan nosti Pultit välieriin.

Välierissä Pulttien eväät olivat käytetty. Playoffien ylivoimaisin voitto 14-1 pudotti Pultit pronssiotteluun, ja Spjalerance 1 eteni finaaliin. Toisessa välierässä oli todella tiukkaa viimeisissä otteluissa, kunnes Turun seudun pöytäjääkiekko viime hetken maaleilla onnistui kaatamaan Spjalerance A:n, ja esti samalla Spjalerancen kaksoisvoiton. Pronssiottelussa Pultti Amigos taisteli urhoollisesti viimeiseen asti, mutta Spjalerance A oli lopulta liian kova pala purtavaksi.

Finaalissakaan Spjalerance 1:selle ei haastajaa löytynyt. Jo ennen viimeistä ottelua Spjalerance 1 oli varmistanut mestaruuden, lopputuloksena 20-8 voitto. Heti ensimmäisissä kisoissa Spjalerance nappasi sekä mestaruuden, että pronssin. Joukkueesta löytyy niin paljon pelaajia, että tulevaisuudessa tullaan varmasti näkemään enemmänkin joukkueita Spjalerance-nimellä.

TOP-3
1. Spjalerance 1 (Roni Nuttunen, Teemu Koskela, Sami Hellström, Mika Myllykangas, Vesa Koskela)
2. TSuP (Janne Ollila, Janne Kantola, Kristian Iso-Tryykäri, Kevin Eriksson, Kimmo Eriksson)
3. Spjalerance A (Ahti Lampi, Juho Rautio, Otto Pesälä, Vesa Huotelin)

Maajoukkuepaikat ovat siis innokkaimmille laskijoille jo lähes selvillä joka sarjasta, mutta liitän tähän tuttuun tapaan EPÄVIRALLISET rankingit joka sarjasta. Tällä hetkellä on avoimessa sarjassa 10 varmaa kisoihinlähtijää, 11. oleva Juho Rautio saa paikan, mikäli Alexander Miloradov, eikä Michal Hvizd pelaa Berlin Openia tai Amerikassa järjestettävää kauden viimeistä maailmanliigaa.

AVOIN

1. Teemu Koskela 370
2. Ahti Lampi 340
3. Santtu Sainio 333
4. K. Iso-Tryykäri 330
5. Mika Myllykangas 311
6. Magnus Ahlberg 307
7. Vesa Huotelin 295
8. Janne Ollila 288
9. Jan Pelkonen 282
10. Kevin Eriksson 282
(11. Juho Rautio 274)

VETERAANIT

1. Petteri Sevon 395
2. Kimmo Eriksson 390
3. Pasi Honkanen 330

JUNIORIT

1. Jan Pelkonen 425
2. Antti Suojanen 390
3. Kevin Eriksson 370

NAISET

1. Netta Jousi 425
2. Anu Lehtinen 150
3. Anita Tuovinen 140

Näin kausi on saatu päätökseen. Joillain pelaajilla on vielä MM-kisat ja ehkä mahdollisesti Berlin Open jäljellä. Tiedottaja Suojanen tuskin uinuu koko kesää, todennäköisesti luvassa on ainakin kattava raportti MM-kisoista.

Kesäterveisin, Antti Suojanen

NAANTALIN PÄÄTÖSRANKING 4.-5.5. ENNAKOT: JOUKKUE-SM, SUOMEN CUP SEKÄ SENTTERISKABA

Tiedottaja  03.05.2013  22:36

Päätösturnauksen sunnuntaipäivä. Tällöin kisoihinlähtijät on ratkottu pääosin ja rankingit on lukkoonlyötyjä. Silloin astuu kuvaan jokavuotinen huipennus, joukkue-SM-kisat höystettynä sentteriskaballa, sekä yksittäisten ottelujen mestarin hakemisella, Suomen cupilla.

Viime vuonna senttereiden mestariksi selviytyi Otto Pesälä kaatamalla finaalissa Kevin Erikssonin. Pesälän mestaruuden arvoa nostaa se, että hän nousi mestariksi joutumalla pelaamaan kisan ensimmäisestä kierroksesta lähtien, joidenkin saadessa vapaalipun toiselle kierrokselle. Suomen cupin hallitseva mestari on (ainakin vielä huomisen päivän) Juha Erälaukko, joka kaatoi finaalissa viime vuonna Santtu Sainion sentteriskabalukemin 1-0.

Joukkueiden Suomenmestaruus-kisoissa viime vuonna nähtiin (vain?) yhdeksän joukkuetta, joista kahdeksan selviytyi jatkopeleihin. Jännittävien vaiheiden jälkeen Suomen mestariksi kruunattiin 19 vuoden yrityksen jälkeen Pultti Amigos (Petrus Miettinen, Juha Erälaukko, Magnus Ahlberg, Teemu Koskela) kaataen finaalissa Pallokalan (Ahti Lampi, Mika Myllykangas, Otto Pesälä, Juho Rautio, Sami Hellström) otteluin 15-9. Pronssille kruunattiin TSPJK, joka kaatoi pronssiottelussa hyvin taistelleen Talpelan Taigan otteluin 11-4. Tämän vuoden joukkuekisoihin on odotettavissa hieman enemmän joukkueita kuin viime vuonna. Varmasti tulee olemaan todella tiukka kamppailu mestaruudesta, kun tavoiteltua maljaa tavoittelevat esimerkiksi hallitseva mestari Pultti Amigos, uusi jättiseura Spjalerance sekä uudistunut TSPJK.

Naantalin päätösturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Kuparivuorella.

Lisätiedot päätösrankingiin tästä

NAANTALIN PÄÄTÖSRANKING 4.-5.5. ENNAKOT: AVOIN SARJA

Tiedottaja  03.05.2013  09:19

Avoimen osalta on tietenkin tiedossa huikea turnaus, viimeinen ranking ja muutama paikka MM-kisoihin on vielä jakamatta. Rankingin kuusi ensimmäistä ovat varmistaneet paikkansa, mutta muunmuassa Magnus Ahlberg, Kevin Eriksson ja Juho Rautio tarvitsevat kaikki hyvää menestystä. Tietenkään sitä ei koko salilliselle voi jakaa, joten tulossa on jännittävä turnaus. Kuka floppaa?

Avoimen sarjan rankingia johtaa tällä hetkellä Teemu Koskela, mutta Ahti Lampi voittaa kauden rankingin käytännössä jo pelkästään osallistumalla. Siispä ennakkosuosikkina lähtee kisaan Lampi. Neljä osallistuttua kisaa - neljä voittoa. Myös rankingia tällä hetkellä johtava Teemu Koskela on ottanut yhden voiton, kaksi hopeaa ja pronssin. Tällä kaudella voitot ovat hieman jakautuneet, kun Santtu Sainiokin otti Oulussa voiton. Luvassa on joka tapauksessa paljon yllätyksiä, onnistumisia ja tietysti epäonnistumisia. Muista olla paikalla todistamassa hienoa kaudenpäätöstä!

Naantalin päätösturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Kuparivuorella.

Lisätiedot päätösrankingiin tästä

NAANTALIN PÄÄTÖSRANKING 4.-5.5. ENNAKOT: VETERAANISARJA

Tiedottaja  01.05.2013  19:10

Kisat lähestyvät lähestymistään. Enää 2,5 vuorokautta odotusta, ja Naantalissakin on jo ulkokausi avattu Kirkkopuistossa piknikillä olleiden perheiden ympäröimänä. Keskitytään kuitenkin vielä hetki hallikisoihin.

Veteraaneissa on vielä yksi maajoukkuepaikka jakamatta. Tällä hetkellä kärjessä ylivoimaisesti porskuttavat Petteri Sevon ja Pääskyvuoren mestaruuskisoissa huikeita otteita esittänyt Kimmo Eriksson. Kolmantena tällä hetkellä on Vesa Koskela, mutta Pasi Honkanen on 36 pisteen päässä seurakaveristaan, ja on pelannut vieläpä yhden kisan vähemmän, joten käytännössä jo pelkästään osallistumalla viikonlopun kisoihin Honkanen varmistaa kolmannen sijan. Näin ollen Koskelan pitäisi pelata hurjalla menestyksellä Naantalissa, mikäli haluaisi vielä paikkansa
kisoihin säilyttää.

Myös Jari Sahlgrenilla on vielä mahdollisuus kisoihin neljälläkin pelatulla kisalla, mutta hänellä on mahdollisuus saada korkeintaan 310 pistettä kokoon, kun Koskelalla on nyt 291 pistettä, ja Honkasella neljällä kisalla 255. Saadakseen 310 pistettä Sahlgrenin pitäisi voittaa turnaus, mutta mikäli Koskela ei paranna saldoaan Naantalissa (huonoin sija kahdeksas), Sahlgrenille riittää kolmas sija (yht. 295). Todennäköisenä kuitenkin voidaan pitää sitä, että mikäli Pasi Honkanen osallistuu kisoihin, Sahlgrenilla ei ole enää mahdollisuutta maajoukkuepaikkaan, samoin myös Koskelan pääsy kisoihin vaikeutuu huomattavasti.

Naantalin päätösturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Kuparivuorella.

Lisätiedot päätösrankingiin tästä

NAANTALIN PÄÄTÖSRANKING 4.-5.5. ENNAKOT: JUNIORISARJA

Tiedottaja  30.04.2013  13:15

Junioreissa on luvassa varmasti mielenkiintoinen turnaus, kun Antti Suojanen päättää junioriuransa Suomessa ensi lauantaina. Jäljellä on sen jälkeen ainoastaan maailmanmestaruuskisat, jonka jälkeen Suojanen ei osallistu enää yhteenkään juniorit-nimellä kulkevaan sarjaan. Hänellä on mahdollisuus napata viimeisestä rankingistaan voitto, joka merkitsisi junioriuran päättymistä kahteen voittoon. Tätä tavoitetta lähtee kuitenkin pilaamaan muun muassa kauden rankingia johtava Jan Pelkonen, jolla on nyt mahdollisuus ottaa täydet pisteet kaudesta junnuissa - viisi voittoa. Turussa Suojanen onnistui nujertamaan Pelkosen välierissä. Myös Kevin Eriksson lähtee pilaamaan Suojasen iloa, hänellä hakusessa uran ensimmäinen rankingvoitto. Finaalipaikkoja Erikssonilla on jo sen verran, että voitto varmasti maistuisi.

Ennakkosuosikin aseman kuitenkin nappaa Pelkonen, jolla plakkarissaan tältä kaudelta siis neljä voittoa, urallaan hän on napannut niitä kuusi. Pelkonen joutui Turussa myös ensimmäistä kertaa tällä kaudella tyytymään pronssiin, mikä osaltaan lisää mielenkiintoa. Eriksson puolestaan on neljässä viimeisessä turnauksessa ottanut hopeaa, alkukaudelta löytyy kaksi pronssia. Mielenkiintoa junioreissa ei tälläkään kertaa puutu. Kolmikko on niin tasainen, että järjestys saattaa olla aivan minkälainen tahansa.

Naantalin päätösturnaus pelataan tulevana viikonloppuna Kuparivuorella.

Lisätiedot päätösrankingiin tästä

NAANTALIN PÄÄTÖSRANKING 4.5.-5.5. ENNAKOT: NAISTEN SARJA

Tiedottaja  29.04.2013  22:21

Odotettu päätösturnaus vihdoin ovella! Vain 4 päivää ja kiekko tippuu kauden kansallisen huipennuksen merkiksi. Luvassa siis kaksipäiväinen turnaus, ja sarjojahan riittää. Normaalin rankingpäivän lisäksi sunnuntaina pelataan myös joukkue-SM-kisat, sentteriskaba sekä Suomen cup. Aloitetaan naisten sarjalla.

Naisten sarjassa on sikäli mielenkiintoinen tilanne, että monella pelaajalla on vielä mahdollisuus päästä kokemaan MM-tunnelmaa Norjan Stavangerissa. Ainoastaan Netta Jousi on varmistanut pääsynsä kisoihin. Teoriassa viivan alapuolella kuudella pelaajalla on mahdollisuus lunastaa Naantalissa kisalippu.

Ennakkosuosikkina Naantaliin lähtee Jousi, jolla on mahdollisuus ottaa viides peräkkäinen voitto tällä kaudella (viidestä pelatusta kisasta), ja samalla napata maksimipisteet kauden rankingissa. Rankingin kakkos- ja kolmossijaa piteleviä Anu Lehtistä ja Anita Tuovista ei ole nähty pelien äärellä kuin viimeksi Pihlajamäessä, joten monilla muillakin on mahdollisuus napata sijat heidän nenän edestään. Kuitenkin jo pelkästään osallistumalla nämä kaksi pitäisivät sijoituksensa, toki keskenään paikat voivat vaihtua.

Naantalin kisaviikonloppu pelataan Kuparivuorella ensi viikonloppuna. Olehan paikalla!

Lisätiedot päätösrankingiin tästä

Naantalissa huikea päätöskisaviikonloppu edessä

Tiedottaja  22.04.2013  13:31

Jälleen olemme tässä kohtaa kautta, kesä tekee tuloaan, mittari näyttää kahdeksaa tai jopa enemmän, aurinko lämmittää ja lumetkin lähes kaikki jo poissa. Myös Norjassa kesäkuussa pelattavat odotetut MM-kisat alkaa pikkuhiljaa häämöttää. Vielä on kuitenkin matkaa sinne parin maailmanliigan ja vielä yhden kotimaisen rankingin verran. Viimeksi mainittu pelataan jo reilun puolentoista viikon päästä, ja vihdoin pääsemme myös pelaamaan joukkue-mestaruudesta vuoden joukkueiden kasailun, seurasiirtojen ja monenmoisten käänteiden jälkeen. Kuusi rankingturnaustakin on jo takana. Oulut, Helsinki Openit ja hyvää palautetta saanut debyyttiturnaus Pieksämäelläkin ovat kaikki jo nähty. Nyt katseet tulevaan pelientäyteiseen ja yllätykselliseen päätösrankingiin, joka pelataan, toivon mukaan aurinkoisessa, Naantalissa.

Sitten itse rankingiin. Tilanne MM-kisapaikkojen osalta on todella jännittävä. Vain MM-rankingin kuusi ensimmäistä ovat varmistaneet paikkansa kisakoneessa ennen Naantalia, kun tällä hetkellä paikkoja on jaossa 11, mutta jäljellä on kaksi maailmanliigaa, joissa Michal Hvizd sekä Aleksander Miloradov käytännössä osallistuessaan jompikumpi saa ryöstettyä Teemu Koskelalta viimeisen maailmanliigojen kautta hankitun kisapaikan. Tällä hetkellä kuitenkin Koskela hallitsee kymmenettä sijaa, ja mikäli hän onnistuu pitämään sijoituksensa, Suomi saa kolmannenkin lisäpaikan kisoihin. Kuten sanottu, kuusi ensimmäistä Suomen MM-rankingissa ovat jo varmistaneet MM-kisapaikkansa. Sijat 7-13 ovat kuitenkin vielä auki. Janne Ollila majailee sijalla 13 vain neljällä pelatulla kisalla, joten hän varmistaa todennäköisesti paikkansa jo finaalisarjapaikalla.

Olettaen siis, että Ollila nappaa vaikkapa sijan 7, on jäljellä enää 3-4 paikkaa auki, ja yrittäjiä kuusi. 2-3 pelaajaa siis joutuu jäämään rannalle aivan maaliviivalla, joten "kaikki tai ei mitään"-meininkiä on varmasti näkyvissä. Osalle riittää hyvin pelattu kisa, toiset joutuvat raapimaan pisteet joka paikasta, mistä niitä on saatavilla. Liipasimella ovat Magnus Ahlberg, Kevin Eriksson, Juho Rautio, Otto Pesälä, Vesa Huotelin sekä Juha Erälaukko vaikkakin Eriksson ja Rautio parantelivat jo Turussa osakkeitaan.

Tästä on hyvä jatkaa odotusta. Virettä Naantaliin voi hakea ensi sunnuntaina Pääskyvuoresta, jossa pelataan Pääskyvuoren mestaruuskisat. Lisätietoja turnauksesta saat Kimmo Erikssonilta (0408320622). Tapahtumasivu löytyy Facebookista nimellä Pääskyvuoren mestaruuskilpailut .

Naantalin ranking pelataan siis Kuparivuoren urheilutalolla 4.-5.5.2013. Sarjakohtaiset ennakot tulevat ensi viikolla!

Lisätiedot päätösrankingiin tästä


Turussa hieno turnaus ja selvyyttä kisakoneeseen pyrkijöihin

Tiedottaja  09.04.2013  01:53

Lauantai-aamu valkeni kirkkaana ja toivoa oli ilmassa monessakin suunnassa, ei tosin allekirjoittaneen kotona. Pelit oli jo torstaina valmiiksi kasatut, mutta oli silti urakka edessä laittaa kisapaikka tiptop-kuntoon ennen ensimmäisiä lämmittelijöitä. Ravintola Olén takaosa saatiin tarvittavaan terään ajallaan, ja päivän ensimmäiset sarjat voitiin aloittaa.

Suojaselle toinen juniorivoitto

Juniorisarjassa ei runkosarjan osalta suurempia yllätyksiä nähty. Niinkuin monesti ennenkin tällä kaudella, turkulaisseutuinen nelikko Kevin Eriksson-Antti Suojanen-Jan Pelkonen-Aleksi Eriksson selviytyivät välieriin selkeästi, Aleksikin neljän pisteen erolla Justus Erälaukkoon ja Mikael Haveriseen. Välierissä runkosarjan voittanut Kevin kunnostautui puolustuksessa ensimmäisen ottelun tappion jälkeen veljeään vastaan, eikä päästänyt kolmessa seuraavassa ottelussa maaliakaan. Vaikka toinen sarja meni otteluin saman verran, 3-1, oli se kuitenkin sitäkin tiukempi, mutta parempivireinen Suojanen onnistui nujertamaan tällä kaudella juniorisarjaa hallinneen Pelkosen. Finaalissa Suojanen "hieman" onnekkaasti nappasi ensimmäisen ottelun voiton Juho Raution sanoin "playoff-maalilla", jonka jälkeen Kevinistä ei juuri ollut enää vastusta. Sarja suoraan kolmessa katki, ja Kevinin uran ensimmäinen junnuvoitto jää odotuttamaan itseään.

TOP-3
1. Antti Suojanen
2. Kevin Eriksson
3. Jan Pelkonen

Veteraaneissa niinikään turkulaisuus valttia

Veteraanipeleihin oli ilahduttavasti saapunut seitsemän pelaajaa ratkomaan paikkoja kisakoneeseen. Todella tiukan runkosarjan jälkeen Kimmo Eriksson selviytyi maalieron perusteella paalulle, ja sai välierissä vastaansa hienosti pelanneen Vesa Koskelan, joka pudotti Pasi Honkasen jatkosta. Koskela onnistui viemään ensimmäisen ottelun nimiinsä, mutta toisen ottelun viime sekunneilla sarja kääntyi Erikssonin onnistuessa tasoittamaan, ja viemään ottelu jatkoajalle. Sen päätteeksi Eriksson iski päivän teemaan kuuluneen "playoff-maalin" ja tasoitti sarjan. Tämän jälkeen Kimmo ei päästänyt enää maaliakaan, ja eteni finaaliin otteluin 3-1. Toisen sijan runkosarjassa nappasi hieman yllättäen Janne Vepsäläinen, ja kohtasi kolmanneksi sijoittuneen Petteri Sevonin. Yhtä voittoa enempää ei Vepsäläinen kuitenkaan tällä kertaa saanut, ja Sevon melko selkeästi finaaliin. Finaalissa kohtasivat siis Eriksson ja Sevon, jotka ovat jo pidempään taistelleet säännönmukaisesti voitoista. Heidän kohtaamisissaan SM-kisoja lukuunottamatta Eriksson on ollut niskan päällä. Niin oli nytkin. Ensimmäisen ottelun hävittyään Kimmo nappasi kolme putkeen ja vei kauden kuudennen turnauksen voiton.

TOP-3
1. Kimmo Eriksson
2. Petteri Sevon
3. Janne Vepsäläinen


Avoin alkusarja: yllätysnimiä viivan molemmin puolin

Suunnilleen ajallaan päästiin aloittamaan avoimen alkusarjat. Ennakkokyselyihin jyrkän ei:n antanut Juha-Matti Santala (kenties tahallaan) yllätti kaikki, kun hänen nimensä kuulutettiin ilmoittautuneiden listasta. Jo alkusarjassa nähtiin monia yllätyksiä, esimerkiksi Juha Erälaukon putoaminen divariin, mutta positiivisiakin yllätyksiä löytyi, uransa parhaan alkusarjansa pelannut, taktisella tauolla viime vuodet viettänyt Santala löysi itsensä B-lohkon sijalta viisi, ja iski heittämällä finaalisarjaan.

Divari

Divareita ei ollut Turussa kuin yksi, ja sen voittajaksi selviytyi yhden tappion mies Janne Kantola, ja divarivoitto taitaa olla miehelle jo kauden toinen. Läpi turnauksen hyvin pelannut Jani Herlevi selvisi kolmanneksi, Jouni Tikkasen ottaessa toisen sijan.

Finaalisarja: kokeneet väistyy entistä enemmän

Lajimme on menossa ilahduttavasti eteenpäin. Nykyään vanhojen konkarien, jotka ennen pelasivat itsensä yhdellä kädellä playoffeihin, ovat jopa vaarassa pudota koko finaalisarjasta. Turussakin monikin konkari selvisi juuri ja juuri tasapistein. Puhumattakaan playoffeista, heidänkin täytyy jo tosissaan puurtaa, jotta saisivat kokoon jatkoon tarvittavan pistemäärän. Tämä ei muuttunut viime viikonloppuna. Maratonrankingin ykkönen Kristian Iso-Tryykäri jäi yhdeksänneksi, kun juniorit Jan Pelkonen ja Kevin Eriksson pyyhälsivät ohi ja jatkoon. Magnus Ahlberg puolestaan jäi vasta sijalle 13. Muuten ei finaalisarjassa yllätyksiä nähty. Ahti Lampi voitti odotetusti, kakkospaikan vei Janne Ollila ja kolmanneksi sijoittui Teemu Koskela.

Playoffeissa Lampi sai vastaansa kahdenneksi sijoittuneen Pelkosen. Janilla ei tässä vaiheessa vielä sanansijaa ollut, ja Lampi hoiti sarjan nimiinsä suoraan neljässä ottelussa. Toiseksi sijoittunut Ollila kohtasi Talpelan Taigan ykköstykin Santtu Sainion, eikä kyennyt murtamaan tämän puolustusta. Sarja Sainiolle 0-4, eikä Ollila onnistunut tekemään neljässä ottelussa kuin neljä maalia. Kolmannessa parissa toisistaan mittaa ottivat Koskela ja Kevin Eriksson. Koskela kieputti kolme ensimmäistä miten tahtoi, mutta helppous kopsahti omaan nilkkaan, ja Kevin otti kaksi voittoa putkeen. Tämän enempää ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä. Koskela katkaisi sarjan kuudennessa ottelussa. Neljännessä kohtaamisessa Mika Myllykangas vei Juho Raution jatkoaikarikkaassa sarjassa otteluin 4-1.

Välierissä Sainio onnistui voittamaan vähämaalisessa sarjassa yhden ottelun Lammelta, mutta sen enempää ei puhtia tällä kertaa riittänyt. Toisesta sarjasta sen sijaan kehkeytyi todellinen trilleri. Koskelan ja Myllykankaan sarja eteni aina seitsemännen jatkoajalle asti, jossa Koskela omituisesti syötti maalivahdillaan keskialueella, haki kiekon sieltä sentterille, josta löi sinetin sarjalle. Maali muistutti SM-kisojen välierissä Koskelan tekemää ratkaisua Magnus Ahlbergia vastaan, seitsemännen ottelun viime sekunneilla, kuin kiekko pomppi onnekkaasti Koskelan sentterille hänen yritettyään "friespark"-nimistä kikkaa. Katkera loppu huikealle sarjalle. Ei taideta koskaan saada pitkällä ja tärkeällä jatkoajalla aikaan oikeasti hienoa ja taidokasta maalia. Koskela onnistui pitämään finaalin jokseekin tiukkana, mutta yhtä voittoa pidemmälle ei sekään riittänyt. Sarja 4-1 Lammelle, ja turnaus voitto samaan osoitteeseen.

TOP-3
1. Ahti Lampi
2. Teemu Koskela
3. Mika Myllykangas

Seuraava kotimainen turnaus pelataan vajaan neljän viikon päästä Naantalissa, ja se on samalla päätösturnaus! Aina niin huikeita kaksipäiväisiä, jolloin ratkotaan niin tavallisia rankingvoittoja, kuin sentterikuninkuus, Cup-, sekä joukkuemestaruudet. Ennen Naantalia pelataan kuitenkin ensi lauantaina Prahan turnaus, jota voi netistä seurailla, jossa selviää myös kisoihinlähtijöiden lukumäärä suomalaisittain, ja vajaan kolmen viikon päästä ratkotaan Pääskyvuoren mestaruus!

Ohessa EPÄVIRALLISET lasketut rankingit poikkeuksellisesti joka sarjasta

Juniorit:
1. Jan Pelkonen 415
2. Antti Suojanen 385
3. Kevin Eriksson 370
---------------------------------
4. Aleksi Eriksson 330
5. Justus Erälaukko 301
6. Mikael Haverinen 299

Naiset:
1. Netta Jousi 340
2. Anu Lehtinen 150
3. Anita Tuovinen 140
-------------------------------------
4. Tarja Lindberg 85

Veteraanit:
1. Petteri Sevon 395
2. Kimmo Eriksson 370
3. Vesa Koskela 291
--------------------------------------
4. Pasi Honkanen 255 (4 kisaa pelattuna)
5. Jari Sahlgren 225
6. Jouko Pelkonen 216

Avoin (9-11 pelaajaa MM-kisoihin, riippuen Sainion ja Koskelan menestyksestä Prahassa):
1. Teemu Koskela 361
2. Ahti Lampi 340
3. Santtu Sainio 333
4. Kristian Iso-Tryykäri308
5. Mika Myllykangas 307
6. Jan Pelkonen 278
7. Magnus Ahlberg 264
8. Kevin Eriksson 262
9. Juho Rautio 260
10. Otto Pesälä 258
11. Vesa Huotelin 249
12. Juha Erälaukko 238
13. Janne Ollila 232

Turun ranking 6.4. ennakot: avoin sarja

Tiedottaja  05.04.2013  12:56

Kauden kuudes ranking asettaa jalkaansa jo oven väliin, ja on enää yksi yö ja kiekko putoaa jäähän. Avoimessa sarjassa on edelleen todella paljon mielenkiintoa, varsinkin, kun monet kärkipelaajatkin ovat ailahdelleet, ja vastaavasti lupaukset nostaneet tasoaan. Huomisen jälkeen pitäisi siis jälleen hieman olla selkeyttä kahdeksan kärjen osalta.

Ennakkosuosikin paikan tässä rankingissa nappaa ehdottomasti Ahti Lampi. Kolme pelattua rankingia tällä kaudella ja kolme suvereenia voittoa. Sijasta yksi alaspäin onkin todella mielenkiintoista. Käytännössä finaalipaikan voi napata kymmenenkin eri pelaajaa. Niin tasaista on kärkipäässä, ja niin pienestä se on kiinni. Aiemmin tällä kaudella playoffkalustokin on mennyt uusiksi pariin otteeseen, ja vanhat parrat ovat saaneet väistyä tieltä. Miten käy huomenna?

Turun ranking pelataan 6.4. Veritas Stadionin Olé-ravintolassa Kupittaalla. Avoimen sarjan ilmoittautuminen päättyy klo 11, ja pelaaminen aloitetaan pikimmiten tämän jälkeen. Muistathan, että Marli Areenalla (Veritas Stadionin vieressä) on mahdollisuus ruokailuun. Ilmoittautumiset Janne Ollilalle.

Lisätiedot tästä

Turun ranking 6.4. ennakot: juniorisarja

Tiedottaja  04.04.2013  16:55

Juniorisarjassa kahdessa viimeisessä kilpailussa haetaan lähinnä vain kunniaa. MM-kisapaikatkin ovat jo varmistuneet, ja oman pikaisen päättelyn mukaan Jan Pelkonen on jo varmistanut kauden rankingin voiton. Sijasta 1 alaspäin tosin on hieman vielä muuntamisen varaa, Kevin Eriksson ja Antti Suojanen taistelevat toisesta sijasta, Aleksi Eriksson, Mikael Haverinen ja Justus Erälaukko taistelevat taas neljännestä sijasta.

Pelkonen varmisti kauden rankingin voiton ottamalla Pieksämäellä ykkössijan, hänen viisi kilpailuaan tällä kaudella ovat tuottaneet 4 kultaa ja yhden hopean, hänellä on vielä mahdollisuus täyttää sarja viiteen kultaan. Asioiden näin ollessa, ainakin kärkikolmikko varmasti keskittää voimansa avoimiin, kun Pelkosella ja Kevinillä on vielä mahdollisuudet avoimen maajoukkuepaikkaan. Tähän voi siis sanoa kliseen, jota käytetään yleensä jääkiekossa, "kolmas erä oli vain kosmetiikkaa", eli tässä tapauksessa, nämä viimeiset kisat ovat vain kosmetiikkaa.

Turun ranking pelataan 6.4. Veritas Stadionin Olé-ravintolassa Kupittaalla. Juniorisarjan ilmoittautuminen päättyy lauantaina klo 9:30, ja pelaaminen aloitetaan pikimmiten tämän jälkeen.

Lisätiedot tästä

Turun ranking 6.4. ennakot: veteraanisarja

Tiedottaja  03.04.2013  11:32

Veteraaneissa voitot ovat ilahduttavasti tällä kaudella kolmen pelaajan kesken, Kimmo Erikssonin (1 voitto), Janne Kokon (2) ja Petteri Sevonin (2). Muutkin palkintosijat ovat menneet sekalaisesti sinne tänne. Ennen Turun kisaa on vielä täysin auki, kuka voittaa rankingin ja se, että kuka pääsee kolmantena kisoihin.

Janne Kokolla on vasta kaksi veteraanikilpailua pelattuna, joskin on voittanut molemmat. Hänen täytyisi kuitenkin melko varmasti käydä sekä Turku, että Naantali, jotta hän varmistaisi paikan kisoissa, edellyttäen toki vähintään kahta finaalipaikkaa. Jari Sahlgren taas on käynyt kolme kilpailua, ottaen kolme hopeaa. Hänellä on kisapaikka täysin omissa käsissä käydessään molemmat viimeiset länsirannikon kilpailut. Pasi Honkasellakin on mahdollisuudet, mutta hänen pitäisi yltää hyviin suorituksiin jo Turussa halutessaan vielä pitää yllä mahdollisuuksia Norjan MM-kisoihin.

Turun ranking pelataan 6.4. Veritas Stadionin Olé-ravintolassa Kupittaalla. Veteraanisarjan on suunniteltu alkavan klo 9:30. Be there!

Lisätiedot tästä

Sivu:  [1][2][3][4][5][6][7][8][9]
  © Suomen Pöytäjääkiekkoliittowebmaster@poytajaakiekko.net