Kiekko-uutiset

Tältä palstalta löydät kisaraportteja ja sisäpiirin tarinoita rankingkausien varrelta. Palstan sisällöstä vastaavat liiton hallituksen nimeämät toimittajat ja osa raporteista julkaistaan paperilla Kiekkolehdessä.


GPP -messut keräsivät peliväen kaapelitehtaalle

Tiedottaja  19.10.2009  13:14

Games People Play -messut järjestettiin viime viikonloppuna Helsingissä Kaapelitehtaalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa järjestettiin tämän tyylinen tapahtuma. Tarjolla oli jos jonkinlaista peliä messukävijöille, löytyi mm. biljardia, pokeria, konsolipelejä ja lautapelejä. Laaja pelivalikoimaa oli täydentämässä myös pöytäjääkiekko, jonka osastosta vastasivat Stiga ja Suomen pöytäjääkiekkoliitto. Osaston vastaavana toimi Suomen pöytäjääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtaja Juha Erälaukko. Seuraavassa haastattelussa Juha kertoo messujen kulusta.

Morjens Juha, viikonloppuna oli Games people play -messut Kaapelilla. Millaiset messut oli kyseessä?

Joo elikkä messut oli tarkoitettu ennen kaikkea pelaajille. Paikalla oli kaikki pelaamiseen liittyvä eli roolipeleistä stiigaan … Pelaajien pelimessut…!!!


Miten suuresta tapahtumasta oli kyse?
Messuille oli ennakkoon huhujen mukaan jaettu ja myyty uskomattoman suuri määrä lippuja, joka laittoi odotukset korkealle. Tapahtuma järjestäjät olivat mainostaneet tapahtumaa myös useissa lehdissä, joista mainitsemisen arvoinen on metro lehden välissä ollut, peräti 8 sivuinen, liite tapahtumasta. Messuilla kävi kuitenkin hurjasta mainostamisesta huolimatta vähän väkeä. Paikalle saapui koko viikonlopun aikana noin 4300 kävijää.

Yleisömäärä oli siis pieni pettymys, vastasiko tapahtuma muuten ennakko-odotuksia?

On kyllä pakko sanoa että messut osoittautuivat kultakaivokseksi ainakin pöytälätkä ständillä. Tapahtuma järjestäjät puolestaan eivät olleet tohkeissaan kun odotuksista jäätiin pahemman kerran. Tosin tapahtumajärjestäjät olivat pistäneet silmään Stigan vetävän loistokkaasti väkeä ja olivat tyytyväisiä Stiga pisteeseen.

Stiga ständillä oli lähes koko ajan pelit täynnä ja saimme pidettyä peräti 10 turnausta messuväelle. Saimme mainostettua stigaa ja SPJKL:a (Suomen pöytäjääkiekkoliitto) jakamalla useita esitteitä paikallisliigoista ja tulevista isoista turnauksista. Saimme myös vedettyä näytösotteluita messuyleisölle niin päänäyttämön isolta screenilta kuin omalla Stigaständillä. Kaiken kaikkiaan fantastisen loistava suoritus.

Pöytäjääkiekolla oli oma osasto GPP-messuilla, millaisella kokoonpanolla olitte messuilla?

Meillä oli todella loistava esittelyporukka messuilla. Ammattitaitoa oli tosi paljon kehissä ja on pakko kyllä myöntää kaiken menneen hyvin. Stiga pisteessä esittelijöitä oli kolmen päivän aikana peräti 16 kipaletta…
Poimintoina voimme ottaa Nuorten hallitseva MM kultamitalisti ja avoimen sarjan hallitseva kolmonen Ahti Lampi, ja Janne Kokko, jonka ansio luettelo pöytäjääkiekossa on pidempi kuin romaani, ja moni muu MM edustaja sekä hieman tuoreempi aktiivi harrastaja…

Miten messut onnistuivat pöytäjääkiekko-osastolta?

10 turnausta, GPP-Mestaruusturnaus, haasteet ja pelit olivat koko ajan täynnä. Paremmin ei ehkä olisi voinut mennä, kun ottaa huomioon että tämä oli ensimmäinen suurtapahtuman moneen vuoteen.

Kertoisitko vielä hieman tarkemmin noista haasteotteluista ja lavaesityksistä?

Meillä oli paljon erilaisia haastetehtäviä. Esim. pelataan viiteen, saat neljä maalia eteen. Ota yksi mikä tahansa pelaaja pois ja pelataan viiteen. Rankkariskaba, viisi yritystä saada maali. Kaikissa oli jokin pienimuotoinen palkinto joka jaettiin luonnollisesti jos joku voitti. Lisäksi pelasimme useita näytösotteluita ja loimme fiilistä kertomalla lajista ja sen hienouksista. Lisäksi meillä oli joka päivälle 2 x 20 min lavashow, jossa pelasimme näytösotteluita ja kerroimme lajista sekä Suomen tämän hetken saavutuksista arvokisoissa.

Miten paljon tuossa GPP-turnauksissa oli pelaajia? Entä naispelaajia?

Turnauksia oli kaiken kaikkiaan 10. Näistä 10 turnauksesta kaksi oli ainoastaan naisille ja muut olivat sitten kaikille avoimia turnauksia. Naisten turnauksissa oli 5 - 6 osallistujaa, ja avoimissa turnauksissa oli puolestaan 12 - 14 pelaajaa. Turnauksien voittajille oli palkintona HIFK:n peleihin lippuja ja pääsy sunnuntain GPP-Mestaruusturnaukseen. HIFK:n lipuista saamme kiittää HIFK:n urheilutoimenjohtajaa Tom Nybondasta joka oli hyvän tuulisena luovuttamassa lippuja meikäläiselle. GPP-mestaruusturnaus eteni lopulta seuraavasti:

TURNAUS VOITTAJAT:

Perjantai:
Turnaus 1: Keke Heikkinen (Sami Benlak korvaava pelaaja)
Turnaus 2: Lavan Khoshnaw
Turnaus 3: Jouni Karhima

Lauantai:
Turnaus 1: Kimmo Eriksson
Turnaus 2: Jani Koskinen
Turnaus 3: Tuomas Tepponen
Turnaus 4: Oskari Koskela
Turnaus 5: Teemu Koskela

Sunnuntai:
Runkosarja:
Kaikki kaikkia vastaan yksinkertainen sarja jonka 4 parasta pääsivät play off peleihin.

Play off:

Oskari Koskela – Jani Koskinen (3-2,2-0) 2-0
Teemu Koskela – Tuomas Tepponen (3-1,0-1,3-2) 2-1

Pronnssi :
Tuomas Tepponen – Jani Koskinen (2-1j) 1-0

Finaali:
Oskari Koskela – Teemu Koskela (2-1j,0-1j,3-1,3-1) 3-1
Erikoista oli että kaikista 114 pelaajasta juuri veljekset olivat finaalissa.
Kaiken lisäksi finaaliveljekset eivät hävinneet turnauksissa yhtään ottelua.

Kaksi parasta siis olivat finaalissa, ja oikea henkilö vei voiton?
Kyllä juurikin näin.

Mikä oli haastavin osuus ohjelmassa?

Voisin melkein sanoa että kun puhumme pelaajan pelitapahtumasta niin haasteena on aina saada porukka innostumaan ja tulemaan pelaamaan. Pelien pitäisi aina olla käytössä ja toimipisteen pitäisi olla aina ilmapiiriltään innokas ja toimekas. Ehkä tämä on aina näissä isoissa tapahtumissa ja messuissa isoin haaste.


Mitä tekisit toisin, jos messut pidettäisiin kahden viikon päästä? Miksi?

No ehkä sen että haluaisin tehdä hieman selvemmäksi jo aikaisemmassa vaiheessa kaikille osanottajille että mistä on kysymys, ja kuinka pitää toimia missäkin tilanteessa.

Toiseksi olisi hyvä saada tapahtumajärjestäjän kanssa asiat sovittua aikaisemmin valmiiksi niin ettei kaikki olisi aina viime tingassa vasta hoidettu.

Tarvitaanko GPP-messujen tapaisia tapahtumia Suomessa?

- Mielestäni tapahtuma oli hyvä alku suurelle kompleksille, varsinkin ajatellen tulevia vuosia ja mielestäni tämän tyylisellä tapahtumalla on kysyntää Suomessa ihan pysyväksi messuksi.

Jos messut järjestetään ensi vuonna, pitäisikö pöytäjääkiekon olla mukana?

- Toivon hartaasti että ensivuonnakin meille tulee kutsu messuille. Loistava tapahtuma, jossa on oikeanlaista väkeä pöytäjääkiekkoilun pelaamiseen.

Minkälaista palautetta antaisit a)messujärjestäjille b)messukävijöille c)pöytäjääkiekko-osaston esittelijöille?

Aikaisempaa informaatiota messuesittelijöille tapahtuman luonteesta, säännöistä ym ym…

112. rankingturnaus tulokset

Tiedottaja  21.09.2009  19:22

Pöytäjääkiekkokausi 2009 starttasi kesäisessä Oulussa

Oululaiset pelaajat toivottivat vieraat tervetulleiksi nöyrinä ja iloisina.
Oulun päivien aikaan lyseolla pelatussa turnauksessa puolet Budapestin MM-kisojen joukkueesta jäi kotiin lepäämään, joten yllätysasetelmia oli tarjolla. Lisäksi tämän kauden erikoisena oli ennennäkemätön pandemian uhka ja pari lääkärinmaskiin sonnustautunutta pelaajaa ja erilaiset normaalia ripeämmät kättelyvariaatiot tuottivat huumoria. Tätä menoa Helsinki Openissa pelataan kaasunaamareissa jos kukaan uskaltautuu paikalle.

Suomen pöytäjääkiekon sukupolvenvaihdos on pitkällä menossa varsinkin maajoukkueessa, mutta turnauspaikalla pöytäjääkiekkoliiton jäsenlistoja muodostaessa tyypillinen pelaaja näytti olevan vuonna 79 syntynyt mies. Ja vaikka turnauksen kärki muodostuikin lähinnä näistä harmaista panttereista, oli nuorisopuolellakin ihmeteltävää. Heti kun hallitsevat maailmanmestari ja euroopanmestari ehtivät täysi-ikäistyä ja siirtyä muihin sarjoihin, sai Suomen suosittu juniorisarja uuden voittajan espoolaisesta Tim Roivaksesta, joka taisi tarttua pöytälätkäpeliin ensimmäistä kertaa vuosi sitten Stadin Lätkäliigassa. Tampereen Petrus Miettinen, joka myös viime kaudella teki läpimurtonsa, jäi tällä kertaa hopealle. Naistensarjan vei Turun Minerva Martiskainen ilman merkittävää vastarintaa.

Kohua aiheuttavia megatippujia ei nähty tällä kertaa avoimessa sarjassa, mutta se ei tarkoita etteikö finaalisarjaviivan ympärillä ollut tunkua. Tim Roivas yllätti positiivisesti ja pelasi junnuvoiton jälkeen finaalisarjaan ja lopulta turnauksen kahdenneksitoista! Kokeneet pelaajat miehittivät play off -paikat, joskin Oulun nuori kisaisäntä Juho Rautio oli positiivisesti yllättynyt viimeisestä playoffsijasta. Turnauksen suurin kohaus kuuluikin kun ykkösdivarin voitto ei mennyt Helsingin Ismo Lahtiselle tai Oulun ihmemiehille, vaan kirkkaimmat mitalit korjasi todellinen pitkän linjan pelaaja Perniön Niko Tuominen.

Avoimessa sarjassa kolme oli turhankin selvästi yli muun tasaisen keskikastin, mutta kuopiolais-turkulainen Ahti Lampi oli suorastaan murskaavan ylivoimainen. Tämän ja kahden edellisen Oulun kisan voittaja sanoi nöyrään tapaansa olleensa vain normaalivireessä, mutta vastustajien olevan kesäkunnossa. Vuoden 2007 voittaja Konsta Jukka taisteli Turusta vaikean näköisesti tiensä läpi pudotuspelien finaaliin, mikä oli harmi niille jotka toivoivat näkevänsä pronssimitalisti Arto Käsmän kohtaavan Ahdin finaalissa. Oulun ykköspelaaja Käsmä kun oli ainoa pelaaja jolle Ahti hävisi ottelun koko turnauksessa. Mutta voittaako Ahti Helsinki Openin, vai onko vihdoinkin venäläisten vuoro?

Pöytäjääkiekkokausi jatkuu Helsingissä 24.10.2009 vuoden suurimmalla kotimaisella pöytäjääkiekkotapahtumalla, Helsinki Openilla. Lisätietoja turnauksesta ja lajista saa osoitteesta www.poytajaakiekko.fi

Ismo Aulaskari


Game People Play -messut ensi viikonloppuna, esittelijöitä kaivataan yhä

Tiedottaja  14.09.2009  23:30

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään Game People Play -messut ensi viikonloppuna 18.-20.9., jossa myös Suomen Pöytäjääkiekkoliitto on mukana. Kyseessä on massiivinen messupahtuma, jonne odotetaan yli 30 000 messukävijää. Tapahtumaan voi tutustua lähemmin osoitteessa http://www.gppmessut.fi

SPJKL kaipaa edelleen vapaaehtoisia esittelijöitä omalle osastolle. Esittelijöille on luvassa mm. upeat Stigan edustusasut, ruokailu ja pitkänmatkalaisille ainakin jonkinlainen matkakorvaus. Jos sinulla on mahdollisuus ensi viikonloppuna tulla esittelemään GPP-messuille, otapa yhteyttä minuun tai Juha Erälaukkoon. Meidät tavoittaa parhaiten puhelimitse seuraavista numeroista: Janne Ollila 040-7636 961 tai Juha Erälaukko 044-2199 000. Messuille voi tulla esittelemään kaikille kolmelle päivälle tai vaikkapa vaan yhdelle.

Janne Ollila


Pöytäjääkiekkokausi starttaa Oulussa

Tiedottaja  31.08.2009  22:50

Pöytäjääkiekon kansallinen rankingkausi käynnistyy ensi lauantaina Oulussa. Avauskiekko tippuu jäähän Lyseon liikuntasalissa jo aamulla, kun naisten- ja junioreiden sarjat käynnistyvät. Avausturnaus huipentuu illalla käytäviin avoimen sarjan ratkaisupeleihin.

Uuteen kauteen lähdetään mielenkiintoisista asetelmista. Itse näen tämän kauden jo osittain asetelmien hakemisena ensi kaudelle, jolloin ratkotaan paikat MM-kotikisoihin. Toisaalta välikaudet (Ei MM-kaudet) ovat olleet perinteisesti uusien pelaajien huipulle nousua. Tällä kaudella ei pidä myöskään väheksyä EM-kisojen vetovoimaa, koska kisat käydään Ruotsissa. Uskoisin, että nimenomaan kisojen sijainti lisää kiinnostusta Suomessa. Itse odotan edustusjoukkueemme olevan ensi kesän EM-kisoissa vähintään yhtä iso kuin Riian EM-kisoissa.

Rankingkaudella 2009-10 nähdään kaksi uutta kisakaupunkia ja pari uutta kisajärjestäjää. Ensimmäisenä vetovoimaansa pääsee kokeilemaan Tampere, joka palaa kisakartalle seitsemän vuoden tauon jälkeen. Uuden vuoden puolella kisajärjestäjä taitoja esittelee puolestaan Espoon SM-kisoissa Juha Erälaukko, joka on luvannut jotain uutta ja ennen kokematonta kisoihin. Sokerina pohjalla on SM-kisojen jälkeen Lohjan rankingturnaus, jossa vahvasti lohjalaismainetta rankingkisoissa viime kausina ylläpitäneet Santtu Sainio, Jani Herlevi ja Teuvo Moisa loikkaavat kisajärjestäjien vaativaan, mutta sitäkin antoisampaan kunniatehtävään.

Valta vaihtuu junioreissa

Pelattavista sarjoista mielenkiintoisin tilanne on junioreissa, johon tänä vuonna saavat osallistua 1992 syntyneet tai sitä nuoremmat pelaajat. Viime vuonna sarjaa hallinnut Ahti Lampi on nyt yli-ikäinen, joten edessä on varmasti vallanvaihto. Sarjan suurimpia suosikkeja ovat kesän MM-kisoissa Suomea edustaneet Topi Lindqvist ja Markus Drufva. Heille kovimman haasteen antanevat nuoret Tim Roivas ja Petrus Miettinen. Erityisesti junioreiden sarjassa myös uusilla tulokkailla on mahdollisuus nousta aivan terävimpään kärkeen kauden aikana. Lisämielenkiintoa sarjaan tuo vielä se, että Lindqvist ja Drufva pelaavat viimeistä vuotta sarjassa, joten heitä ei enää kotikisoissa nähdä tässä sarjassa.

Naisissa tilaa uusille yrittäjille

Naisten sarjassa taso on perinteisesti erittäin korkea, mutta samalla myös kapea. Sarjaan suurin voittajasuosikki on MM-pronssimitalisti Minerva Martiskainen, mutta muista sijoista käydään kovaa vääntöä. Sarjan osallistujamäärät ovat olleet viime vuosina niin pieniä, että koko kauden kisoja kiertämällä uusi pelaaja voi yltää aina EM-kisoihin asti, eikä SM-mitalikaan olisi mahdottomuus. MM-kotikisoja ajattelen kysyntää uusille pelaajille siis olisi.

Nähdäänkö avoimessa sarjassa uusia voittajia?

Avoimessa sarjassa suurimmat suosikit ovat kesällä toisen peräkkäisen Maailmanmestaruuden voittanut Roni Nuttunen ja MM-pronssiin yltänyt Ahti Lampi. Kokonaisrankingissa voiton vienee Lampi, joka kiertänee enemmän turnauksia kuin Nuttunen. Avoimessa sarjassa mielenkiinto kohdistu osaltaan myös siihen saadaanko tällä kaudella uusia rankingvoittajia historian kirjoihin. Viimeisen neljän kauden aikana voitot on jaettu neljän pelaajan kesken, kun voittajina ovat poistuneet ainoastaan Nuttunen(18 kertaa), Lampi (5) Konsta Jukka (4) ja Kristian Iso-Tryykäri (1). Tällä kaudella, kun kaikki huiput eivät osallistu jokaiseen kisaan saattaisi voittajien joukkoon liittyä esimerkiksi Magnus Ahlberg, Arto Käsmä, Janne Ollila tai Mika Myllykangas. Toki listaa voitaisiin jatkaa vielä 5-10 nimellä Suomen laajan tason ansiosta, mutta nämä pelaajat ovat olleet aktiivisista kiertäjistä lähimpänä voittoa viime vuosina.

Veteraaneissa vanhat suosikit

Veteraaneissa ei tietojeni mukaan ole tapahtumassa vielä tällä kaudella merkittäviä muutoksia, joten sarjan komento pysynee Janne Kokolla ja lähes kaikki kisat kiertävällä Jari Eskelisellä. Tarkempi analyysi tämän sarjan voimasuhteista ilmestynee ennen SM-kisoja.

Kaiken kaikkiaan luvassa siis on jälleen upeita jalkakikkoja ja kiihkeitä kamppailuja muovikaukalossa, jossa pääosan esittäjän rooli on varattu sinulle. Tervetuloa pelaamaan. Kauden kisakalenterin löydät Valikosta Kilpailut -> Seuraavat turnaukset

Janne Ollila

Pöytäjääkiekkoilijoiden raportti Street hockey -finaalitapahtumasta 7. - 8.8

Tiedottaja  10.08.2009  22:54

STREET HOCKEY FINAALI 7.-8.8

Street hockey finaali keräsi ympäri Suomea 24 joukkuetta ja peräti 350 pelaajaa selvittämään paremmuuttaan niin sanotussa tossulätkässä Kampin narikkatorille Helsinkiin. Tapahtuman keskeinen sijainti houkutteli paikalle lisäksi runsaasti yleisöä.

Tapahtumassa oli tarjolla paljon muutakin kuin street hockey huumaa, sillä kuvan kauniit promootiotytöt jakoivat yleisölle hyvää karamellin muodossa ja tarjosivat tapahtuman yhteistyökumppaneiden tarjouksia...

Paikalle oli saapunut myös pieni ryhmä pöytäjääkiekon sanansaattajia jotka saivat hetkittäin koko narikkatorin hämmästelemään huimilla näytösotteluillaan.
Janne Kokko, Juha Erälaukko, Sami Hellström, Tim ja Janne Roivas saivat aikaan useita naurun purskahduksia sekä hämmästyneitä katseita ja iloluonteisia huudahduksia.

Perjantai 7.8.2009.

Perjantaina alkanut loppuhuipentuma oli myös pöytälätkäläisille ikimuistoinen. Tapahtuma, jossa yleisöä oli kymmeniä tuhansia, sai porukkamme esittämään parastaan, niin kertomuksissaan kuin pelillisestikin. Tämän pienen ryhmä rämän iloksi voimme todeta heidän onnistuneen päivässä paremmin kuin kukaan olisi voinut uskoa. Useampi tapahtumassa kävijä otti pöytäjääkiekko aiheisen esitteen, osa oli jopa niin innoissaan lajista että uskoi perehtyvänsä lajiin paremmin, muutama puhui jopa tulevansa vielä turnauksiinkin. Saa nähdä käykö näin.

Lauantai 8.8.2009

Lauantaina kaikki alkoi melkein mitä parhain päin. Ainoana pienenä miinuksena voimme todeta, että joku haamu oli vienyt pari peliä yön aikana, vai pitäisikö pöytälätkä kansan olla iloinen että jollekin ovat pelit kelvanneet. Mielestäni on pakko sanoa meidän onnistuneemme tässäkin sillä jos joku oikeasti noin kauheasti omaksi pelin haluaa niin menipähän oikeaan osoitteeseen... Siis hyvä näin...

Lauantai tarjosi muutenkin kokonaisuutena huomattavan paljon enemmän kuin perjantai. Lauantaina oli luvassa play off huumaa niin tossulätkä kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Julkkiksia pyöri narikkatorilla kuin muurahaisia keossa. Asim Asikainen,Esa Tikkanen, Sami Helenius ja moni muu kovanluokan urheilija olivat saapuneet paikalle tossulätkän hyväntekeväisyysottelun merkeissä. Tämä sai myös pöytäjääkiekko kansan hereille, ja pelit olivat käytännössä koko ajan täynnä ja hetkittäin oli jopa jonoa peleille.

Paikalle oli saapunut myös Stigan edustaja Danny Vane-Tempest, joka oli hyvän tuulisena morjenstamassa esittelijöitä. Danny oli tapahtuman suuruuteen hieman yllättyneen oloinen.

Esittelijöillä oli aika pitkälti teemana: pelataan 9 maaliin ja annamme sinulle 7 maalia eteen, jos voitat saat pelin. Peräti kolme peliä matkasi uuteen kotiin. Ensimmäinen peli matkasi hyvin kauas narikkatorilta sillä polttari-porukka Irlannista oli päättänyt voittaa pelin hinnalla millä hyvänsä. Vasta useamman yrityksen jälkeen irlannin pojat onnistuivat voittamaan pelin. Olikohan syynä erään esittelijän pelaaminen ilman maalivahtia, tiedä häntä. Ottelu päättyi tiukasti 9-8 irlantilaisten eduksi. Toinen peli matkasi myöskin niin ikään kauas narikkatorilta kun venäläinen pikkupoika voitti mittelön. Poika oli niin iloissaan ettei voinut kyyneliä pidätellä voittoisan pelin jälkeen. Peli meni jälleen hyvään osoitteeseen. Kolmas peli meni taas lähes naapuritaloon kun paikallinen lahjakkuus tuli,yllätti ja voitti. Näin ollen kolmas peli meni maalein 9-7 uuteen kotiin lupaavalle pelaajalle, joka lupasi tulla STADIN LÄTKÄLIIGAAN tsekkaamaan todellisen tasonsa.
Saas nähdä.


Lauantaina oli myös muutama mainitsemisen arvoinen peli myös esittelijöiden kesken. Ensimmäisessä loisto-ottelu nähtiin kun hallitseva STADIN MESTARI Juha Erälaukko haastoi Stadin nelosen Sami Hellströmin. Ottelussa oli ajatuksena sama kuin kaikilla muillakin eli pelataan 9 maaliin ja annan 7 maalia sulle eteen. Hellström aloitti lupaavasti ja laittamalla kiekon heti maaliin ja muuttamalla pelintilanteeksi 8-0. Tämän jälkeen Erälaukko ei enää erehtynyt vaan poimi kiekot raudanlujalla varmuudella ja laittoi ne Hellströmin maaliin. Erälaukko voitti huikean nousun jälkeen 9-8. Toinen loistokas ottelu oli isän ja pojan kohtaaminen. Tim ja Janne Roivas ovat pelanneet jo useita upeita pelejä keskenään ja jälleen tahti jatkui samana. Tim oli jo nöyryyttää Jannea, mutta tämä konkari kuittasi vielä toistaiseksi ottelun nimiinsä.

Siis vielä lyhykäisyydessään voimme todeta street hockey -finaalitapahtuman olleen erittäin antoisa ja loistokas. Pöytäjääkiekko oli jälleen hyvin tapetilla ja erittäin moni pääsi pelaamaan peliä iloisin mielin. Tällaisia tapahtumia pitäisi saada lisää ja ehkä niitä on luvassakin. Koko pöytäjääkiekko kansa kiittää erittäin paljon tapahtuman esittelijöitä ja kaikkia paikalla olleita pelaajia.

KIITOS!

NÄIHIN SANOIHIN JA TUNNELMIIN...

-NORJA-OSLO/KERKKO OKKONEN-


Budapestissa nähtiin kuninkaan paluu

Tiedottaja  20.06.2009  14:28

Pöytäjääkiekon MM-kisat käytiin viime viikonloppuna Budapestissa, Unkarissa. Lajin 11. MM-kisoihin osallistui pelaajia 16 eri maasta. Kisojen päätapahtumaan, avoimeen sarjaan, osallistui 131 pelaajaa. Suomesta kisoihin matkasi 19 pelaajaa.

Suomalaisten osalta kisojen mitalitili aukesi heti lauantaiaamulla, kun naisten joukkuekisassa Suomi nappasi upeasti hopeaa, kultaa vei Venäjä. Joukkueessa pelasivat helsinkiläinen Netta Jousi, espoolainen Tarja Lindberg ja turkulainen Minerva Martiskainen. Mitalitilin kartuttaminen jatkui seuraavaksi naisten yksilökisassa, jossa kaikki kolme pelaajaa selviytyivät pudotuspeleihin. Lopulta mitaleille eteni vain Martiskainen, joka sijoittui kolmanneksi.

Suomen mitaliketjun värisuoran täydentyi vielä lauantai-illan päätteeksi, kun turkulainen Ahti Lampi voitti kultaa huikeiden vaiheiden jälkeen Junioreissa. Finaalissa Lampi voitti venäläisen Dmitri Sapozhnikovin otteluvoitoin 4-3.

Sunnuntaina pelattu avoin sarja huipensi MM-kisat. Siinä suomalaisista peräti neljä pelaaja etenivät 16 pelaajan play offeihin. Siellä helsinkiläisen Magnus Ahlbergin ja oululaisen Arto Käsmän pelit päättyivät ensimmäisellä kierroksella. Lampi ja raisiolainen Roni Nuttunen sen sijaan jatkoivat odotetusti matkaa kohti mitalipelejä. Vakuuttavat otteet jatkuivat myös seuraavalla kierroksella, näin ollen sekä Nuttunen että Lampi etenivät välieriin, jossa he valitettavasti joutuivat vastakkain. Välierä oli ennakkoon erittäin mielenkiintoinen. Olihan Nuttunen hallitsevana maailmanmestarina hallinnut maailman pöytäjääkiekkokaukaloita vielä reilu vuosi sitten kuninkaan ottein, kunnes Lampi riisti tittelin itselleen viime kesän EM-kisoissa. Sen jälkeen Lampi on dominoinut kisoja ympäri Eurooppaa. Lisä mielenkiintoa välierään toi vielä se, että Lampi ja Nuttunen ovat hyviä kavereita ja harjoittelevat paljon keskenään.

Välierästä oli siis lupa odottaa erittäin tasokasta ja tasaista taistelua. Tasokas välierästä tosiaan tuli, mutta tasaisuudesta siinä ei ollut tietoakaan, Nuttusen suorastaan murskatessa Lammen. Nuttunen eteni suoraan neljässä ottelussa finaaliin, yhdellä pöytäjääkiekkohistorian häkellyttävimmistä suorituksista.

Finaalissa Nuttunen sai vastaansa venäläisen Yanis Galuzon ja Lampi pronssiottelussa venäläisen Ivan Zaharovin. Ensimmäiseksi mitalijuhliin pääsi Lampi, joka voitti upeasti pronssiottelun. Finaalissa puolestaan Nuttunen kokosi itsensä ensimmäisen ottelun jatkoaikatappion jälkeen, voittaen loput neljä ottelua, ja varmistaen toisen peräkkäisen maailmanmestaruutensa. Nuttusen uran toinen avoimen sarjan maailmanmestaruus tuli suorituksella joka veti katsomon lähes sanattomaksi; Kuningas on palannut, parempana kuin koskaan. Finaalin jälkeen onnellinen voittaja sai sanotuksi vain, että ”Tein sen, mitä lupasin; voitin”.

Seuraavan kerran Maailmanmestaruuksista taistellaan 2011, jolloin kisat järjestetään Suomessa.

Janne Ollila

Roni Nuttuselle avoimen sarjan Maailmanmestaruus

Tiedottaja  15.06.2009  20:48

Kuten pelaajafoorumissa jo eilen kerrottiin, on Roni Nuttunen voittanut avoimen sarjan Maailmanmestaruuden. Näin ollen Nuttunen uusi edellisten kisojen mestaruuden. Peräkkäisiin avoimen sarjan Maailmanmestaruuksiin ei ole ennen Nuttusta pystynyt yksikään pelaaja. Huikean kokonaispanoksen täydensi Ahti Lampi, joka voitti avoimen sarjan MM-pronssia. Tämän lisäksi Lampi voitti junioreiden Maailmanmestaruuden ja Minerva Martiskainen naisten sarjan MM-pronssia. Naisten joukkuekisassa Suomelle tuli hopeaa joukkueella Minerva Martiskainen, Tarja Lindberg ja Netta Jousi.

Mitalitaulukossa Suomi oli kisojen kakkonen Venäjän jälkeen.

Tarkempi raportti kisoista julkaistaan tällä viikolla.

Janne Ollila


MM-kisat 2011 Suomessa!

Tiedottaja  10.06.2009  06:13

Maanantain ja tiistain välisenä yönä päättyi ITHF:n äänestys, jossa ratkesi että Suomi saa järjestää vuoden 2011 MM-kisat. Äänestys oli äärimmäisen tiukka, sillä Suomi voitti vastaehdokkaansa, Slovakian(Kosice) äänin 7-6. Valinnan myötä Suomesta tulee pöytälätkähistorian toinen maa, joka on järjestänyt kahdet MM-kisat. Ennen Suomea vastaavaan on pystynyt ainoastaan Ruotsi. Edellisen kerran Suomessa kisattiin Maailmanmestaruuksista 1997.

MM-kisojen järjestäminen on koko suomalaiselle pöytäjääkiekkoväelle upea haaste ja valtava urakka, joten kisojen onnistumisen takaamiseksi jokaisen vapaaehtoista panosta tarvitaan. MM-kisojen kisaorganisaation avuksi voi ilmoittautua lähettämällä sähköpostia SPJKL:n hallitukselle. Osoite on vanha tuttu, mutta jos olet sen unohtanut, niin löydät sen "Liitto" -osiosta.

Tsekki ja Mälmö saivat seurajoukkueiden MM-kisat

ITHF:n äänestyksessä päätettiin myös kauden 2009-10 ja 2010-11 seurajoukkueiden MM-kisojen järjestäjät. Suomi oli ehdolla kauden 2009-10 kisaisännäksi, mutta tässä kilpailussa sen vastaehdokas, Tsekki valittiin lähes yksimielisesti kisaisännäksi. Kauden 2010-11 kisaisännäksi hyväksyttiin Ruotsi, joka pitää kisat Mälmössä. Tsekin kisa järjestetään nykyisten tietojen mukaan 1.-2.5.2010, Mälmön kisan tarkkaa päivää ei ole tiedossa, mutta alustavasti sitä on suunniteltu syksylle 2010.

MM-KISAJOUKKUEEN ANALYYSI (avoin sarja)

Tiedottaja  07.06.2009  23:54

Nyt kun kauden päätapahtumaan on aikaa enää vajaa viikko, on aika analysoida Budapestiin matkaavan joukkueen iskukyky. Alla on arvioitu mahdollisuudet pelaaja pelaajalta sarjoittain. Sarjan lopussa on arvioitu myös joukkuekisan avauskokoonpano ja sijoitus kisassa. Pelaajan nimen perässä olevat sijat tarkoittavat seuraavaa: WR=pelaajan Maailmanranking sijoitus avoimessa sarjassa, MM-kisat=Pelaajan ennakoitu sijoitus MM-kisoissa Maailmanranking sijoituksen perusteella.

Avoin sarja

Roni Nuttunen (World ranking 1. MM-kisoissa sijoitettu 1.)
On varmuudella vielä vajaan viikon lajin hallitseva maailman mestari sekä Avoimessa- että junioreiden sarjassa. Kauden turnausten perusteella aivan huippukunto on ollut kadoksissa, mutta vanhalla pohjakunnollakin nappasi kolme peräkkäistä finaalipaikkaa ranking-kisoissa, joista huipennuksena Turun kisan voitto.

MM-kisoissa Nuttusta tuskin lasketaan suurimpien voittajasuosikkien joukkoon, mutta haastajien kärkikastiin hänet on sijoitettava. Viime vuosien perusteella Nuttusella on täydet mahdollisuudet uusia kahden vuoden takainen maailmanmestaruus, jos löytää motivaation harjoitella ennen MM-kisoja.

ARVIO: Selvittää tiensä rutiinilla 16 pelaajan play offeihin, ollen oman lohkonsa neljän parhaan joukossa. Kovin testi tulee olemaan play offien ensimmäinen kierros, jos selviää siitä kaikki on mahdollista. Välieräpaikka olisi kuitenkin nykykunnolla jo kova suoritus. Sijat 1-8.

Ahti Lampi (WR 3., MM-kisat 3.)
Hallitseva Euroopan mestari on dominoinut muovikaukaloita viimeisen vuoden ajan ympäri Eurooppaa. Näiden esitysten perusteella Lampi on kisojen suurin ennakkosuosikki ja Suomen joukkueen johtotähti.

Budapestin kisat ovat Lammelle uran kolmannet MM:t ja toiset avoimessa sarjassa. Edellisissä kisoissa Lampi ei kuulunut vielä aivan suurimpien voittajasuosikkien joukkoon. Näin ollen hän pääsi hieman yllättämään pahimmat vastustajat ja sijoittui lopulta hienosti seitsemänneksi.

ARVIO: Voittaa oman finaalisarjansa. Play offeissa pitäisi edetä helposti ainakin välieriin asti. Play offeissa pahimmat vastustajat ennakkoarvioissa ovat Konsta Jukka, Ivan Zakharov ja Atis Silis. Näitä vastaan käydyissä play off sarjoissa Lammella on ollut usein suuria vaikeuksia. Vähimmäisodotus on kolmen joukkoon, mutta voiton karkaaminen olisi ainakin jossain määrin pettymys. Sijat 1-3

Konsta Jukka (WR 29. ,MM-kisat 28.)
Lähtee kolmansiin MM-kisoihin. Alla on yksi uran parhaista kausista rankingkisojen perusteella. Säännöllinen pelaaminen Turun liigassa on selvästi palauttanut parhaiden kausien terävyyden kuvioihin.

Budapestissa Jukalla on mahdollisuus kirkastaa edellisten kisojen täydellistä epäonnistumista(47.). Jos peli kulkee kuten kotoisissa turnauksissa, on hän todennäköisesti kisojen suurimpia yllättäjiä.

ARVIO: Parhaimmillaan mahdollisuudet vaikka mihin, jos vain uskoo itse omiin kykyihinsä. Tämä edellyttää kuitenkin hyvää alkua kisoille, jotta edellisten kisojen tapainen epäonnistuminen ei toistuisi. Selvinnee play offeihin sijoittumalla omassa finaalisarjassa sijoille 5-8. Play offeissa jatko riippuu paljon vastustajasta, esimerkiksi Edgars Caics olisi varmasti yksi ihanne vastustajista. Toisaalta Nuttusen kohtaaminen olisi tilastojen perusteella katastrofi. Sijat 5-16

Janne Ollila (WR 28. MM-kisat 27.)
Ehdottomasti uran paras ja tasapainoisin kausi takana. Osoitti Helsinki Openissa, että myös liukkailla peleillä pystyy taistelemaan kelpo sijoituksia.

Uran kolmansiin ja avoimen sarjan toisiin MM-kisoihin lähtevän Ollilan oma tavoite kisoissa on selviytyä 16 joukkoon. Tavoite on kova, mutta pelillisesti täysin realistinen. Suurin haaste Ollilalla on hallita itselleen asettamat paineet. Historia osoittaa, että pelit ovat yleensä menneet sitä huonommin mitä suuremmat ovat olleet ennako-odotukset.

ARVIO: Kisojen suurin haaste on Finaalisarjasta selviytyminen kunnialla. Jos pelaa omalla tasolla, lienee pudotuspeleissä. Siellä Ollilalla olisi kaikki mahdollista, tosin Nuttusen tai Lammen kohtaaminen voisi olla ylitse pääsemätön este. Realistinen minimitavoite kisossa on parantaa edellisten kisojen sijoitusta (32.). Sijat 9-31

Arto Käsmä (WR 38.MM-kisat 34.)
Pelasi tällä kaudella tasapainoisesti ensimmäiset viisi kisaa, jonka jälkeen jätti kaksi viimeistä väliin. Osoitti, että pelikunto on vakaalla pohjalla ainakin kotimaisissa kisoissa. Tosin edellisiltä kausilta tutut huippusijoitukset jäivät puuttumaan.

Budapestin kisat ovat Käsmä uran toiset. Edellisissä kisoissa hän yllätti kaikki edeten aina play offeihin asti, eikä tulevan maailmanmestarin pudottaminenkaan jäänyt kuin yhden voiton päähän. Budapestissa edellisten kisojen toistaminen olisi jättiyllätys, mutta pelillisesti se on täysin mahdollista.

ARVIO: Taistelee Ollilan tavoin viimeisistä play off -paikoista. Jos saa peliinsä edelliskausien terävyyden, voi hyvinkin edetä play offeihin. Siellä omaa täydet yllätysmahdollisuudet ketä vastaan tahansa, mutta ei ole juuri ketään vastaan ennakkosuosikki. Sijat 9-31

Kristian Iso-Tryykäri (WR 25. MM-kisat 24.)
Joukkueen konkari näytti hetken aikaa jo tippuvan koko kisakoneesta, mutta paransi suorituksiaan kauden aikana ja selviytyi lopulta selvästi kisoihin.

Budapestin kisat ovat jo seitsemännet Iso-Tryykärille. Jokaisesta aiemmasta kisassa hän on selviytynyt Play offeihin. Nykykunnolla kyseinen saavutus olisi kuitenkin jymy-yllätys. Tosin Iso-Tryykärin tapainen kehäkettu siihen pystyy, jos kuka.

ARVIO: Tietää miten finaalisarjoista edetään play offeihin. Nykykunnolla sinne selviäminen on kuitenkin jo yllätys. Todennäköisempää onkin, että Budapestin kisoista tulee uran huonoin sija. Arvio onnistuessaan täydellisesti sijoilla 9-16, mutta todennäköisesti kuitenkin 17-25.

Janne Kantola (WR 62., MM-kisat 48.)
Vuosituhannen vaihteessa mellastaneen Raisiolaisen juniorimyllyn tuotos sai vihdoin peliinsä riittävästi tasaisuutta, ja nousi upeasti maajoukkueeseen. Kauden kohokohta oli varmasti SM-kisojen pronssiottelu, jossa tosin koki Ollilalle kirvelevän tappion.

Aiemmissa kansainvälisissä turnauksissa Kantola ei ole löytänyt aivan parasta virettään. Jos tämän kauden paras vire löytyy MM-kisoissa, voivat Budapestin kisojen jälkeen muutkin kuin suomalaispelaajat haukkoa henkeä, kun kiekko on oikeassa laidassa tai sentterillä.

ARVIO: Selvittää lauantain alkusarjan vaivatta. Todennäköisin sijoitus finaalisarjassa on lohkon paremmalla puoliskolla, mutta play offeihin selviytyminen olisi jo jymypaukku. Sijat 25-35

Magnus Ahlberg (WR 35. MM-kisat 32.)
MM-kisakoneen odotetuin ensikertalainen. Ahlbergia hehkutettiin jo vuoden 2003 SM-kisojen alla, ja hän sijoittuikin jo silloin 6. Maajoukkuepelaajaksi kypsyminen kesti kuitenkin vielä useampien MM-karsintojen verran, ongelman ollessa sama kuin Kantolalla; tasaisuuden puute.

Budapestin MM-kisat ovat Ahlbergin ensimmäiset arvokisat, mutta ei suinkaan ensimmäiset kansainväliset kisat. Osoitti viime Helsinki Openissa, että vireessä olleessaan menestystä voi odottaa. Erikoinen piirre MM-kisoissa voi olla, että suomalaisten lisäksi Ahlberg saanee kannustusta myös itänaapurista, kunhan vastassa ei ole venäläispelaaja.

ARVIO: Jos löytää parhaan vireensä taistelee tosissaan play off -paikasta. Todennäköisin sijoitus kuitenkin finaalisarjan keskivaiheilla. Sijat 20-35.

Juha Erälaukko (WR 91. MM-kisat 57.)
Yksi kauden pelaajista Suomessa. Häikäisevän paluun pöytälätkän pariin tehnyt Erälaukko pelasi samantien uransa parhaan kauden. Kaudelta yksittäisenä huippusuorituksena mainittakoon Nurmon välieräpaikka.

Budapestiin Erälaukko voi lähteä paineettomassa tilassa. Pelkästään kisajoukkueeseen selviäminen oli yli odotusten. Tämä ei tietenkään tarkoita, että hän lähtisi turnaukseen selkä suorana ja Raybanit silmillä. Siitä pitää huolen kaverin armoton voiton tahto ja häviämisen vihaaminen.

ARVIO: Kuten jo sijoituskin ennakoi, taistelee tiukasti viimeisistä finaalisarja paikoista. Jos ei finaalisarjaan pääse voi olla pettynyt, taidot sinne pitäisi riittää, mutta tasaisuus voi olla ongelma. Parhaimmillaan jopa finaalisarjan puolivälin paremmalla puolella, mutta heikoimmillaan divarin kärkisijoilla. Sijat: 30-70

Mika Myllykangas (WR. 21. MM-kisat 21.)
Yksi rankingkauden pettymyksistä. Odotettiin paljon enemmän, mutta varsinkin loppukausi oli heikko. Tosin Berliinin kolmas sija palautti uskon paremmasta.

Yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista. Jo kolmannet kisat avoimessa sarjassa ja kaiken kaikkiaan neljännet MM-kisat putkeen. Kokemuksen ansiosta tietää, miten kisoissa pitää pelata.

ARVIO: Omaa huikean puolustuspelinsä kautta täydet mahdollisuudet aina play offeihin saakka, mutta todennäköinen sijoitus lienee finaalisarjan keskivaiheilla, ehkä hieman sen yläpuolella. Sijat 9-30.

Avoimen Joukkue (WR. 4, viime MM-kisojen 2.)
Joukkuekisaa ajattelen avainasia on mikä on Nuttusen kunto. Jos hän on huippukunnossa, on joukkueessa ehkäpä turnauksen ja maailman kaksi parasta pelaajaa. Silloin Suomi olisi joukkuekisan suurin voittajasuosikki. Joukkueella on loistava rakenne, koska kolmos- ja nelospaikan tasoisia pelaajia siitä löytyy useampiakin, puhumattakaan viitospaikan pelaajasta. Lähtökohtaisesti kenenkään pelaajan ei pitäisi jäädä nollasarjaan mitään maata vastaan.

Lähtökohtainen unelma kokoonpano tälle joukkueelle on ennen kisoja: Lampi, Nuttunen, Jukka, Ollila ja Käsmä. Kovimmin ratkaisuotteluiden kokoonpanopaikasta taistelevat Myllykangas, Ahlberg ja Iso-Tryykäri. He kärkkyvät erityisesti Käsmän ja Ollilan paikkoja. Edelliset MM-kisat osoittivat kuitenkin, että lopullisen kokoonpanon ratkaisee lopulta kuitenkin päivän kunto. Silloin muuten tuli hopeaa kokoonpanolla: Nuttunen, Lampi, Käsmä, Iso-Tryykäri ja Ala-aho.




MM-joukkueen analyysi (veteraanit,naiset ja juniorit)

Tiedottaja  07.06.2009  22:57

Pikkusarjojen kohdalla pelaajan perässä olevat sijat tarkoittavat Maailmanrankingin sijoitusta avoimessa sarjassa ja MM-kisat sijoitusta, johon pelaaja on ennakoitu pelattavassa sarjassa.

Veteraanit

Jari Eskelinen (WR 128., Sijoitettu MM-kisojen veteraanisarjassa 8.)
Tasaisen kauden pelannut Eskelinen on noussut kausi kaudelta yhä korkeammalle niin Suomessa kuin Maailmallakin. Lähtee uransa toisiin MM-kisoihin, joissa ensisijainen tavoite on parantaa edellisten kisojen 9. sijaa. Omaa mahdollisuudet jopa viime EM-kisojen seitsemättä sijaa korkeammalle, tosin se edellyttää huippusuoritusta ja onnea play off vastustajissa.

ARVIO: Selvinnee helposti 16-18 pelaajan finaalisarjaan. Taistelee siellä viimeisistä play off -paikoista. Jos sinne pääsee oikeaa vastustajaa vastaan omaa hurjalla taisteluasenteella jopa mahdollisuudet välieriin. Sijat 5-10.

Seppo Kosonen (WR 198., MM-kisat 17.)
Suomalaisen pöytäjääkiekon veteraanien veteraani lähtee jo seitsemänsiin MM-kisoihin. Pelaa tosissaan, mutta pitää pelatessa hauskaa. Jos pääsee huikeaan vireeseen, voi horjuttaa ketä tahansa sarjan pelaajaa yksittäisessä ottelussa.

ARVIO: Tiukkaa tekee, mutta selvinnee niukin naukin finaalisarjaan. Jos löytää huikean vireen oikeaan laitaan voi yltää jopa edelliskisoja korkeampaan sijoitukseen(11.). Sijat 10-18

Tom Hägg (WR 230. MM-kisat 19.)
Pari vuotta sitten huikeassa nosteessa ollut Hägg uhosi pelaavansa Budapestissa myös avoimessa sarjassa. Tämä löytyy edelleen ”pelaaja foorum” -osiosta 7 alasivulta. No avoimessa ei Hägg pelaa, mutta aika näyttää pelaako hän paremmin kuin edellisissä kisoissa (14.), sekin olisi kova suoritus.

ARVIO: Omannee jopa Kososta hieman paremman saumat finaalisarjaan. Siellä laittaa pakkivetojen ollessa vireessä kenet tahansa koville, mutta tuskin asiaa kuitenkaan play offeihin. Sijat: 9-15.

Veteraanien Joukkue
Joukkuekisaan Suomi saa lisävahvistuksina Janne Kokon ja Tarja Lindbergin. Erityisesti Kokon osallistumisella on suuri vaikutus. Se antaa joukkueelle mahdollisuuden taistella mitalisijoista. Joukkuekisan suurin suosikki on Ruotsi, mutta sekä Venäjällä että Tsekillä on myös vahvat joukkueet kisassa. Koska veteraanien joukkuekisa pelataan kolmella pelaajalla, on Suomella täydet mahdollisuudet voittaa mikä maa tahansa. Ihanne kokoonpano ennen kisoja on Eskelinen, Kokko ja Kosonen. Erityisesti Hägg taistelee viimeisestä paikasta Kososen kanssa, mutta pienellä varauksella myös Lindberg. Todennäköisimmät sijoitukset joukkueelle ovat 3-4.

Naisten sarja

Minerva Martiskainen (WR 167, Sijoitettu MM-kisojen naisten sarjassa 2.)
Tasaisen kauden pelannut Martiskainen oli joissain arvioissa taistelemassa jopa avoimen sarjan MM-paikoista. Vielä rahkeet eivät kuitenkaan siihen riittänyt, mutta tahmean alkukauden jälkeen otti jälleen omansa naisten sarjassa.

ARVIO: Budapestin MM-kisat ovat Martiskaisen uran toiset. Maailmanrankingin perusteella finaalipaikan pitäisi olla edellisten kisojen perusteella selviö, mutta kulta saattaa jäädä jälleen vain kaukaiseksi haaveeksi. Sen verran ylivoimaiselta Venäjän ihmetyttö Yalbacheva vaikuttaa. Sijat 1-3, todennäköisesti 2.

Netta Jousi (WR 309, MM-kisat 7.)
Toissa vuoden Ruotsin mestarille Budapestin kisat ovat jo 4. MM:t. Paras sijoitus on edellisistä kisoista (6.).

ARVIO: Vaikka maailmanrankingin perusteella peli on parempiakin päiviä nähnyt taistelee jälleen play off -paikasta MM-kisoissa. Siellä omaa täydet mahdollisuudet välieriin, jos välttää Yalbachevan ja Martiskaisen. Sijat 3-8.

Tarja Lindberg (WR 475, MM-kisat 13.)
Naisten sarjan maailmanmestari vuodelta 1999 on jälleen mukana muutaman vuoden tauon jälkeen. Vaikka peli ei välttämättä enää huippuvuosien tasolla olekaan, pystyy kokemuksellaan haastamaan kenet tahansa yksittäisissä otteluissa. Lindberg on erityisen tärkeä palanen joukkuekisassa.

ARVIO: Kisakunto on ainakin allekirjoittaneelle täysi arvoitus. Edellinen virallinen turnaus on maailmanrankingin mukaan tammikuun SM-kisoista. Tältä pohjalta jopa MM-kisojen ennakkosijoitus olisi hyvä suoritus. Omaa kuitenkin mahdollisuudet aina play off paikkoihin asti. Sijat 5-15.

Naisten Joukkue (WR: 2, Edelliset MM-kisat 2.)
Lindbergin osallistuminen antaa joukkueelle mahdollisuuden edetä finaaleihin. Erityisesti, jos Lindberg löytää hyvän pelivireen henkilökohtaisessa kisassa. Naisten joukkuekisassa on sama juttu kuin veteraaneissa eli se pelataan kolmella pelaajalla. Tämä tekee kisasta hieman arvaamattoman, mutta tästä huolimatta sekä Venäjän että Suomen pitäisi olla aivan eri sarjassa muihin maihin verrattuna. Jo edelliset EM-kisat osoittivat, että kaiken mennessä nappiin jopa kirkkain mitali on mahdollinen. Kisan ainoa ennakkosuosikki on kuitenkin Venäjä, joka tuo kisoihin jatkuvalla syötöllä uusia lupaavia naispelaajia. Suomi on lähes yhtä selvä suosikki hopealle, muiden taistellessa himmeämmistä sijoista. Sijat 1-2, todennäköisesti 2.

Juniorit

Ahti Lampi (WR 3. Sijoitettu MM-kisojen junioreissa 1.)
Juniorisarjan ainoa voittajasuosikki. Oli sitä jo edellisissä kisoissa, mutta silloin Nuttunen ja latvialaiset olivat parempia. Nyt kaikki muu paitsi kulta olisivat pettymyksiä.

ARVIO: Pelejä kertyy paljon ja alkusarjassa voi vielä haparoida, mutta jos sijoitus finaalisarjan jälkeen on kärkisijaa heikompi, on tapahtunut ihme. Pudotuspelit pelataan paras seitsemästä, joten yllätyksiä ei pitäisi hirvittävästi tulla. Tämä suosii Lampea, joka on lähtökohtaisesti jokaista vastustajaa vastaan vähintäänkin suuri suosikki. Sijat 1.

Topi Lindqvist ( WR 318., MM-kisat 21.)
Pitkään oli epäselvää lähteekö edes koko kisoihin. Alkuvuodesta kun löysi uuden innostuksen lajiin sai myös pelinsä uudelle tasolle. Osoitti kahdessa viimeisessä kisassa, että kehitys näkyy myös sijoituksissa, kun tuloksena oli kaksi ensimmäistä finaalisarjapaikkaa avoimessa sarjassa.

Budapestin kisat ovat uran toiset. Ensimmäinen tavoite on parantaa edellisten kisojen sijoitusta (17./22.). Omaa siihen hyvät mahdollisuudet kevään suoritusten perusteella.

ARVIO: Pitäisi selviytyä 16 pelaajan finaalisarjaan. Siellä rahkeet tuskin riittävät play offeihin, tosin suurempiakin yllätyksiä on nähty. Sijat 9-16.

Markus Drufva (WR 457., MM-kisat 25.)
Rikkonaisen kauden pelannut Drufva näytti Naantalin rankingin juniorisarjassa, mihin hän parhaimmillaan pystyy. Hänen ongelma on monen muun pelaajan tapaan tasaisuuden puute; Optimaalinen huipputaso löytyy liian harvoin.

Budapestin kisat ovat Drufvan toiset, ja varmaa on että edellisten kisojen epäonnistumisen (22./22) hän haluaa nyt kuitata. Siihen pitäisi nykytasolla pystyä, tosin se edellyttää sitä hyvää pelivirettä.

ARVIO: Jos peli ei kulje voi tehdä tiukkaa sarjan heikompienkin kanssa, parhaimmillaan taistelee jopa finaalisarjapaikasta. Todennäköisesti kuitenkin sijoittuu ykkösdivarin kärkiviisikkoon. Sijat 17-22.

Lampi voitti Tsekissä, Myllykangas maajoukkueeseen

Tiedottaja  28.04.2009  02:12

Viikonloppuna käytiin World Tourin kauden viimeinen Big6 -turnaus Tsekissä. Viikkoa aikaisemmin Oulussa kaiken mahdollisen voittanut Ahti Lampi loisti myös Prahan keväisessä säässä. Tuloksena oli kauden toinen maailmanliigan turnauksen voitto. Finaalissa Lampi voitti Peter Tmej'n 4-2. Tmej oli Lammen vastustaja myös syksyn Helsinki Openissa, jossa tuli kauden ensimmäinen suurturnausvoitto. Maininnan arvoista on myös se, että Lampi voitti välierissä latvialaisen Edgars Caics'in voitoin 4-3, ratkaiseva 7. ottelu päättyi Lammelle 9-2. Voitolla hän sai makean revanssin reilu kuukausi sitten kokemalleen Moskova cupin finaalitappiolleen. Silloin Caics oli täysin ylivoimainen. Lammen kaksi voittoa ja kakkossija riittivät myös World Tourin kokonaiskisan voittoon tällä kaudella.

Lammen voitto Prahassa tarkoitti myös sitä, että Suomi sai MM-kisoihin yhden lisäpaikan avoimeen sarjaan. Näin ollen kisakoneeseen nousee avoimen sarjan 10. pelaajana Mika Myllykangas. Kokonaisuudessaan Suomen joukkue Budapestin MM-kisoihin on seuraava:

Avoin sarja
Ahti Lampi
Roni Nuttunen
Konsta Jukka
Janne Ollila
Arto Käsmä
Kristian Iso-Tryykäri
Magnus Ahlberg
Janne Kantola
Juha Erälaukko
Mika Myllykangas

Juniorit
Ahti Lampi
Topi Lindqvist
Markus Drufva

Naiset
Minerva Martiskainen
Netta Jousi
Tarja Lindberg

Veteraanit
Jari Eskelinen
Seppo Kosonen
Tom Hägg


111. rankingturnaus tulokset

Tiedottaja  27.04.2009  22:05

Oulun päätöskisaviikonloppu Lammen juhlaa
Kotimaisen pöytäjääkiekkokauden päätöskisat käytiin viikonloppuna Oulussa. Lauantaina käytyyn viimeiseen rankingturnaukseen osallistui 37 pelaajaa.

Naisten sarjassa voiton vei Minerva Martiskainen ennen Minna Koivulaa. Kolmas oli Siiri Sikkilä. Junioreissa kauden viidennen voiton nappasi Ahti Lampi, toinen oli Topi Lindqvist ja kolmas Markus Drufva.

Avoimessa sarjassa suurin yllätys oli Markus Niirasen selviytyminen 16 pelaajan finaalisarjaan. Tosin Niiranen ei päässyt nauttimaan finaalisarjan tunnelmasta, koska hän joutui jättämään turnauksen kesken. Finaalisarjasta Play offeihin selviytyivät tutut kasvot Lammen johdolla. Suurimmat yllätykset nähtiin puolivälierissä, kun hyvän finaalisarjan pelannut Juha Erälaukko ja Janne Ollila tippuivat jatkosta suoraan neljässä ottelussa. Erälaukon pudotti upeiden suoritusten jälkeen Janne Kantola ja Ollilan Kristian Iso-Tryykäri. Välieriin selvisivät myös Lampi ja Konsta Jukka.

Välierissä Lampi tiputti Kantolan ja Jukka Iso-Tryykärin. Paremman finaalisarjan sijoituksen ansiosta Iso-Tryykäri nappasi kauden ensimmäisen mitalisijan, ennen Kantolaa. Seurakaverusten välinen finaali oli jälleen tasainen. Lopulta Lampi nappasi myös avoimessa sarjassa kauden viidennen voittonsa. Lammen kausi oli mahtava, hän pelasi jokaisessa kauden turnauksessa finaalissa. "Olipahan taas tiukkasarja Konstaa vastaan, mutta onneksi voitin. Konstan voittamisessa on minulle aina erityinen merkitys, onhan hän opettanut minulle pöytälätkän salat", kommentoi kisan jälkeen tyytyväinen Lampi.

Sunnuntaina pelit aloitettiin Suomen cupilla. Perinteisesti suuria yllätyksiä tarjonneessa Suomen cupissa finaalin selviytyi Lampi ja Ollila. Finaalista muodostui äärimmäisen tiukka taistelu, jossa lauantaista sisuuntunut Ollila puolusti minkä pystyi. Lopulta huikean hyökkäysarsenaalin omaava Lampi löysi Ollilan puolustuksesta voittoon riittäneet aukot, ja vei finaalin 2-0.

SM-joukkuekisoissa nähtiin iloinen yllätys jo ilmoittautumisessa, kun kisaan osallistuivat vuosituhannen alun huippupelaajat Jani Lappalainen, Miikka Pulliainen, Markus Laakso ja Mikko Kääriäinen. Turnaus oli ensimmäinen vuosiin näille pelaajille, esimerkiksi Kääriäinen pelasi viimeksi 2005 ranking-turnauksessa. Kisassa vanhat mestarit, vertyivät vähitellen, sijoittuen lopulta kolmanneksi. Joukkueetta täydensi Iso-Tryykäri..

Finaalissa kohtasivat turkulainen Optime ja oululainen Black horse. Siinä Optime eteni Lammen ja Jukan johdolla historian toiseen mestaruuteen. Joukkuetta täydensivät upeasti Mika Myllykangas ja Minerva Martiskainen. Black horselle finaalipaikan saavuttaminen puolestaan oli historian paras sijoitus. Joukkuekisan voiton myötä Lammen viikonloppu oli täydellinen. Tosin hänellä oli kisan jälkeen yksi ongelma ”Oli kyllä upea viikonloppu, mutta miten minä vien nämä kaikki pokaalit Turkuun”, Pohtii viikonlopun suvereeni valtias kisojen jälkeen.

Janne Ollila

Juttu on julkaistu myös Kiekkolehdessä

Rankingkausi päättyy viikonloppuna Oulussa

Tiedottaja  16.04.2009  01:10

Kotimaisen pöytäjääkiekon loppuhuipennus koetaan tällä kertaa Oulussa, kun ensi viikonloppuna pelataan pöytälätkän superviikonloppu. Tarjolla on kauden päätösranking lauantaina, SM-joukkuekisa ja Suomen Cup sunnuntaina. Onpa jo pieneksi legendaksi muodostuneen sentteriskaban järjestämisestäkin huhuttu.

Maajoukkuepaikoista on käyty kovaa kisaa kauden aikana, nyt paikat näyttäisi ratkenneen, jos ihmeitä ei tapahdu. Toki kotiyleisön edessä pelaavalla Jari Sahlgrenilla on kaiken nappiin mennessä mahdollisuus nousta vielä Juha Erälaukon tai Mika Myllykankaan edelle. Tämä kuitenkin edellyttäisi Erälaukon tai Myllykankaan täydellistä romahtamista (sijoittumista 13. sijan huonommalle puolelle) ja Sahlgrenin selviytymistä vähintään kuuden joukkoon. Veteraaneissa kaikki paikat ovat selvät, samoin kun naisissa ja junioreissa parin vetäytymisen takia.

Maajoukkuepaikkojen ollessa melko selvät, suurin mielenkiinto kohdistuukin siihen pystyykö Lampi voittamaan toisena pelaajan rankinghistoriassa avoimen sarjan kokonaiskisan täysillä pisteillä, siihen vaadittaisiin voitto päätöskisasta. Toisaalta jännitettävää on myös siinä pystyykö Ollila nousemaan kokonaiskisan toiseksi ohi Jukan, entä nähdäänkö Oulussakin yli kymmenen junioria, joka on toteutunut nyt viimeisessä kolmessa kisassa, ja saadaanko kaikki naisten sarjan palkinnot pitkästä aikaa jaettua osallistujille.

Sunnuntaina vuorossa on uudistunut SM-joukkuekisa ja Suomen cup. Päivä aloitetaan Suomen cupilla, jossa on vuosien varrella nähtyä upeita yllätyksiä ja mahtavia voittotaisteluita. Cupin yllättyksellisen luonteen vuoksi päätöskierroksilla nähtäneen jälleen muutamia yllätysnimiä, jotka haastavat tosissaan kisan suurimmat suosikit.

Joukkuekisa pelataan Tänä vuonna pitkästä aikaa kolmihenkisin joukkuein, joka tuo oman mielenkiintonsa turnauksen kulkuun. Toivottavaa on, että tämä myös lisäisi joukkueiden määrä kisassa. Turnauksen suurin ennakkosuosikki lienee kolmen vuoden takainen mestarijoukkue Optime(Lampi, Jukka, Martiskainen), joka on nykyään täysin turkulaistunut. Pari edellistä mestaruutta voittanut Raision pöytäjääkiekko lähtee kisaan haastajana, kun sen ykköspelaaja Roni Nuttunen jättää kisan väliin. Joukkuekoon kutistaminen takaa myös sen, että mitalikandidaatteja ja yllättäjiä riittää edellisiä vuosia enemmän.

Tästä ei pöytälätkäkarnevaalit parane, joten Oulun Lyseon liikuntahallissa tavataan!

Terveisiä moskovasta!

Tiedottaja  08.04.2009  00:56


Talpelan Taigan pöytäjääkiekkokaravaanin seuraava pysähdyspaikka oli
Moskova. Sinne aavuttiin Tolstoi-junalla sopivasti pelipäivän aamuksi ja
kun matkaseurueeseen kuului euroopanmestari Ahti, niin juna-asemalla
odotti vastaanotto ja kyyti pelihallille. Yöpaikoista tosin ei ollut
vielä tässäkään vaiheessa mitään tietoa. Mukana oli vain makuupussit,
ohuehko nippu ruplia ja moskovan metrokartta.

Pelipaikkana toimi vanha Dynamon urheiluhalli, pöytälätkääjiä oli
saapunut paikalle n.150. Santun, Janin ja Teuvon pelit kulkivat
mukavasti ja rankingpisteitä ropisi kuin räntää Moskovan yössä. Myös
Ahti oli vireessä ja ottikin hienosti turnauksen toisen sijan ja
palkinnoksi 1000 dollaria. Mainittava on, että playoffsarjassa Ivan
Zaharovia vastaan Ahti epäonnistui kerran sentterikikassa.

Turnauksen lopuksi oli järjestetty päätösbileet Bobby Dazzlers-pubiin,
jossa oli ilmaista ruokaa ja juomaa tarjolla. Laulu raikasi ja juoma
virtasi, mutta ennen kuin juhlat olivat kunnolla alkaneetkaan, jouduimme
juna-aikataulujen hiillostaessa jättämään Moskovan. Ahmatti-Ahti keksi
ovelimman ratkaisun tähän pulmaan, nauttimalla pöydän antimista tunnissa
sen verran, mitä olisi muuten koko yönä nauttinut. Puoli minuuttia ennen
junan lähtöä Ahti kuitenkin löysi junalippunsa ja näin tarina sai
onnellisen lopun. Vuoden päästä uudestaan.

110. rankingturnaus tulokset

Tiedottaja  03.04.2009  10:24

Lammelle kauden 4. voitto Naantalissa
Kotimainen pöytäjääkiekkokausi jatkui viikonloppuna Naantalissa. Lumipyryn keskeltä pelipaikalle saapui 44 pelaajaa mittelemään muovikaukaloiden kuninkuudesta.

Junioreissa nähtiin taas upea osallistujamäärä, kun peräti 11 tulevaisuuden lupausta testasivat taitojaan. Sarjan voittoon taiteili huikeiden vaiheiden jälkeen Markus Drufva, jolle voitto oli uran ensimmäinen. Drufva osoitti, että aina kannattaa yrittää loppuun asti, ensin hän nousi välierässä Antti Suojasta vastaan 1-2 tilanteesta 3-2 otteluvoitoin finaaliin, jossa toisti saman tempun Topi Lindqvistiä vastaan. Junioreiden pronssia nappasi Petrus Miettinen. Naisten voiton vei Minerva Martiskainen, joka voitti finaalissa Netta Jousen.

Avoimen sarjan alkusarjoissa nähtiin upea yllätys ja katkera tippuminen. Turnauksen suurin yllätys oli Topi Lindqvistin selviytyminen 16 pelaajan finaalisarjaan. Uran ensimmäinen finaalisarjapaikka korvasi junioreissa koetun katkeran finaalitappion. Sen sijaa tippumisen karvasta kalkkia sai maistaa Petteri Sevon, joka jäi finaalisarjan ulkopuolelle yhden maalin erolla.

Finaalisarjassa Jari Sahlgrenin yllätti viidennellä sijallaan, muuten pudotuspelipaikat menivät tältä kaudelta tutuille nimille. Puolivälierissä finaalisarjan neljä parasta pelaaja selvittivät tiensä välieriin, joten Sahlgrenin huikea vire riitti myös lopputuloksissa viidenteen sijaan.

Välierissä kohtasivat Raision pöytäjääkiekon Roni Nuttunen ja Janne Ollila sekä turkulaiset seurakaverit Ahti Lampi ja Konsta Jukka. Tasaisen turnauksen pelannut Ollila taisteli hyvin, mutta ei pystynyt haastamaan kunnolla hyvä vireistä Nuttusta, joka eteni 4-1 voitoin finaaliin. Toisessa välierässä Jukka joutui myöntämään tiukan taistelun jälkeen Lammen paremmakseen 4-2 otteluvoitoin. Näin ollen finaalissa nähtiin kolmannen kerran peräkkäin Lammen ja Nuttusen taisto. Turnauksen kolmannen sijan nappasi Ollila.

Finaalin ratkaisu nähtiin jo ensimmäisessä ottelussa. Siinä Nuttunen eteni nopeasti 4-0 johtoon, pyörittäen Lampea miten tahtoi. Lampi ilmoitti yleisölle jo, että aloittaa keskittymisen seuraaviin peleihin, koska täältä ei enää nousta. Toisin kuitenkin kävi, Lampi nousi ensin tasoihin, ja lopulta jatkoajalla 5-4 voittoon. Tämä oli yksi uskomattomimmista nousuista viime vuosien aikana. Ottelun yllättävä kääntyminen sekoitti täysin Nuttusen pelin ja Lampi karkasi helposti 3-0 johtoon otteluvoitoissa. Nuttunen yritti vielä mukaan voittotaistoon, mutta lopulta se riitti vain yhden ottelun voittoon. Näin ollen Lammelle turnausvoitto 4-1 otteluvoitoin.

Finaalin jälkeen Lampi oli tyytyväinen voittoonsa ja ihmetteli edelleen huikeaa nousua ”Ehdottomasti urani oudoin peli. Vastaavia nousuja ja romahduksia sattuu silloin tällöin harjoituspeleissä, mutta tuskin koskaan enää ranking-finaalissa ainakaan Nuttusta vastaan. Tästä on hyvä jatkaa ensin Oulun ja sieltä MM-kisoihin”, kommentoi Lampi.

Pöytäjääkiekkokauden päätöskisat käydään 18.-19.4. Oulussa. Tarkemmat tiedot päätöskisasta löytyy valikosta Kilpailut->Seuraavat turnaukset.

Avoimen sarjan lisäpaikka MM-kisoihin yhden kortin varassa

Tiedottaja  17.03.2009  00:13

On taas aika tarkastella taistoa maajoukkuepaikoista Budapestin MM-kisoihin. Viimeksi kun arvioin maajoukkuepaikkojen jakautumista ennen SM-kisoja, pidin itses­tään selvänä että Suomi saa maailman liigan kautta yhden lisäpaikan avoimeen sarjaan. Silloin edessä olivat Big6 -turnauksista vielä muun muassa Ruotsin mestaruuskisat. Nyt kun big6 -turnauksia on jäljellä enää kaksi (Moskova cup ja Czech Open), on Suomen lisäpaikka yhden kor­tin varassa; Ahti Lammen. Ensi viikonloppuna Moskovaan matkaavan Lammen suoritusta jännäävät Suomessa varmasti ainakin Juha Erälaukko, Janne Kokko ja Mika Myllykangas. Vaikka Lampi voit­taisi Moskovassa, se ei vielä riitä lisäpaikkaan. Sijoittuminen maailmanliigan 10 kärkeen edellyt­tää kolmeen kisaan osallistumista. Lammella kisoja on Moskovan jälkeen vasta kaksi. Näin ollen hänen on matkustettava huhtikuussa Tsekkiin, ja pelattava siellä hyvä turnaus (sijoitus kahdeksan joukkoon). Lammen lisäksi muilla suomalaisilla ei enää Moskovan kisan jälkeen ole käytännössä mahdollisuuksia hankkia lisäpaikkaa Maailmanliigan kautta.

Kotimaisissa kisoja on edellisen kirjoitukseni jälkeen pelattu kaksi lisää ja taisto MM-paikoista on kiristynyt entisestään. Ennen kauden kahta viimeistä kisaa on selvää, että rankingin kokonaisvoiton avoimessa sarjassa nappaa Ahti Lampi. Hänen ja Roni Nuttusen lisäksi kisamatkalaukkuja voivat pakata jo Janne Ollila, Konsta Jukka, Arto Käsmä ja Kristian Iso-Tryykäri. Seuraavassa kisassa maajoukkuepaikkansa varmistaa Magnus Ahlberg, kunhan selviytyy vähintään 1. divarin kärkitiloille. Melko varma maajoukkuepaikastaan voi olla myös Janne Kantola.

Yhdestä varmasta ja yhdestä mahdollisesta lisäpaikasta kisaavat kauden kahdessa viimeisessä kisassa vielä kolme pelu­ria. Heistä Myllykangas ja Erälaukko lähtevät kahteen viimeiseen kisaan tasapisteistä, kun huomioi­daan tällä hetkellä kolme korkeinta pistemäärää molemmilta. Pisteitä heillä on 169, nämä pisteet jäävät kauden lopussa varmasti voimaan. Tasapisteissä Myllykankaalla on lievä etulyöntiasema, koska hänen toiseksi korkein pistemäärää on tällä hetkellä korkeampi kuin Erälaukon vastaava. Kolmantena pelaajana viimeisistä pai­koista taistelee Kokko, jolla on kolmesta kisasta kasassa 160 pistettä.

Naisten sarjassa maajoukkuepaikat on varmistaneet kokonaiskisan voittava Minerva Martiskainen ja Netta Jousi. Kolmannessa paikassa on vahvimmin kiinni Tarja Lindberg, joka hankkii maajouk­kuepaikan, jos osallistuu kahteen viimeiseen kisaan. Jos Lindberg jättää toisen kisoista väliin, on hyvin kauden aloittaneella Maria Leivolla vielä hyvät mahdollisuudet napata viimeinen kisalippu. Tosin tämä edellyttää Leivolta osallistumista sekä Naantalin että Oulun kisaan.

Junioreissa Ahti Lampi voittanee sarjan maksimipistein, mikäli osallistuu Naantalin tai Oulun kisan juniorisarjaan. Loput kaksi maajoukkuepaikkaa ovatkin sitten täysin avoinna. Parhaat mahdollisuu­det niihin on Topi Lindqvistillä, Jami Hukalla ja Antti Hietalalla. Jos Lindqvist ja Hietala osallistu­vat kumpaakin kauden päätöskisaan nappaavat he maajoukkuepaikat. Jos he jättävät jomman kumman kisoista väliin on toinen paikka Hukan, edellyttäen että hän osallistuu sekä Naantalin että Ou­lun kisaan. Hyvin kauden aloittanut Markus Drufva, SM-kisoissa hopealle yltänyt Samir Pllana ja Turun kisassa finaaliin edennyt Petrus Miettinen jäävät todennäköisesti ulos kisakoneesta, koska heillä on pisteitä vasta kahdesta kisasta.

Veteraaneissa Janne Kokon päätös jättää Turun kisa väliin tarkoitti, sitä että hänen on pakko osallis­tua kauden kahteen viimeiseen kisaan, jos aikoo maajoukkueeseen. Muussa tapauksessa Suo­mea edustaa varmuudella kisoissa kolmikko Jari Eskelinen, Seppo Kosonen ja Tom Hägg. Jos Kok­ko osallistuu kahteen viimeiseen kisaan nappaa hän varmasti itselleen maajoukkuepaikan. Tässä ta­pauksessa Eskelinen olisi toinen edustaja. Turun kisasta maksimipisteet napanneella Koso­nen olisi vahvoilla kolmannelle paikalle, koska hänellä on 10 pisteen etumatka Häggiin ennen vii­meisiä kisoja. Tasapisteissä Kososen Turun kisan pisteet takaavat todennäköisesti korkeamman sijan Häggiä vastaan.

Kisa on siis tiukkaa maajoukkuepaikoista, mutta ilahduttavaa on ollut nähdä viime kisoissa myös runsaasti uusia pelaajia. Kevät on ilmiselvästi myös pöytäjääkiekkoilijan juhla-aikaa, parhaiten siihen pääset mukaan saapumalla turnauspaikalle, seuraavan kerran juhla-ajan taikaa voit aistia Kuparivuoren ur­heilutalolla Naantalissa 28.3., siellä tavataan.

Janne Ollila
Ps. Avoimen sarjan osalta pitäydyn uuden vuoden vaihteessa tekemässä arviossani, menkööt sitten syteen tai saveen.

109. rankingturnaus tulokset

Tiedottaja  05.03.2009  20:01

Nuttuselle kauden avausvoitto Turussa, junioreissa osallistuja ryntäys
Pöytäjääkiekon MM-karsintojen 5. turnaus pidettiin viikonloppuna Turussa.
Lajista innostuneita pelureita turnaukseen saapui 45.

Turnaus aloitettiin junioreiden ja naisten sarjoilla. Junioreissa nähtiin yksi
viime vuosien suurimmista osaanottaja määristä. MM-pisteistä pelasi peräti 11
peluria, joista nuorin oli vasta 6-vuotias Matias Haverinen. Vielä Haverinen
ei suurempaa menestystä saavuttanut, mutta hauskaa näytti olevan. Voiton
turnauksessa nappasi Topi Lindqvist ennen Petrus Miettistä ja Jami Hukkaa.
Naisten sarjassa voiton vei Minerva Martiskainen, joka voitti finaalissa Netta
Jousen.

Avoimessa sarjassa meinattiin nähdä koko kauden suurin yllätys jo
alkusarjassa. Tällä kaudella vakuuttavasti pelannut Janne Ollila oli todella
lähellä pudota ratkaisupelien ulkopuolelle. Lopulta jymypaukulta vältyttiin,
kun Ollila selviytyi keskinäisten otteluiden perusteella viimeisenä pelaajana
ratkaisupeleihin. Muilta osin alkusarjojen tulokset olivat melko odotetut.

16 pelaajan finaalisarjasta kahdeksan parasta jatkoi pudotuspeleihin.Kilpailu
viimeisistä MM-paikoista kiristyi entisestään, kun ennen Turun kisaa hyvissä
asemissa MM-taistossa olleet Janne Kantola ja Mika Myllykangas jäivät
pudotuspelien ulkopuolelle. Vastaavasti heidän kovimmat kilpailijansa
helsinkiläiset Magnus Ahlberg ja Juha Erälaukko selviytyivät pudotuspeleihin.
Lisäksi pudotuspeleihin selviytyivät turnauksen suurimmat suosikit Ahti Lampi,
Roni Nuttunen ja Konsta Jukka, sekä Kristian Iso-Tryykäri, Arto Käsmä ja
Ollila.

Puolivälierissä suurin yllätys nähtiin Ollilan ja Jukan sarjassa. Siinä
turnauksen edetessä piristynyt Ollila yllätti suosikkina sarjaa lähteneen
Jukan. Näin ollen Ollila eteni jo kolmannen kerran tällä kaudella neljän
joukkoon, samalla hän nappasi ensimmäisen pudotuspelivoittonsa Jukasta yli
kolmeen vuoteen. Muut välieriin selvinneet pelurit olivat Nuttunen, Ahlberg ja
Lampi.

Välierissä Ollila jatkoi hyviä esityksiä, mutta joutui lopulta tunnustamaan
Lammen paremmakseen 4-1 otteluvoitoin. Toisessa välierässä Ahlberg antoi kovan
vastuksen Nuttuselle. Finaalipaikkaan Ahlbergin taistelu ei aivan riittänyt,
mutta hyvän finaalisarjan ansiosta kotiin viemisenä oli pronssinen pokaali.

Finaalissa Lampi ja Nuttunen järjestivät jälleen huikean näytöksen turnauksen
voitosta. SM-kisojen tapaan myös nyt tarvittiin kuusi ottelua voittajan
ratkaisemiseen. Tällä kertaa voittaja oli kauden parhaan turnauksensa pelannut
Nuttunen. Voitto oli Nuttusen kauden ensimmäinen, edellisestä voitosta ehti
kulua lähes vuosi. Finaalin jälkeen Nuttunen myönsi voiton olleen helpotus.
"Olihan se kivaa välillä voittaa, edellisestä taisikin olla jo melkein vuosi".
"Pelini on koko aika parantunut, nyt peruspeli on jo hyvää, vielä kun saan
viimeisen terävyyden kuvioihin niin eiköhän MM-kisat mene ihan hyvin."
Kommentoi uransa 25 ranking-voiton ottanut Nuttunen.

Seuraavaksi MM-kisapaikkojen taistelu jatkuu 28.3. Naantalissa. Turnaukseen
voi osallistua kuka tahansa, tarkemmat tiedot kisasta ja lajista löytää
osoitteesta www.poytajaakiekko.net

Janne Ollila

Juttu on julkaistu myös Kiekkolehdessä 4.3.09

Kuulumisia Överumista!

Tiedottaja  17.02.2009  15:50


Alla on Ruotsinmestaruuskilpailussa kisanneiden suomalaisten matkaraportti upeasta kisasta. Sinäkin voit lähettää oman matka- tai kisaraportin pöytäjääkiekkoliitolle, jos haluat jakaa kisakokemukset muiden kanssa.

Kuulumisia Överumista!

Pöytäjääkiekon Ruotsinmestaruuskilpailut pelattiin tänä vuonna kaakkois-Ruotsissa, idyllisessä Överumin kylässä. Kisat olivat avoimet ulkomaalaisille ja näin ollen Suomestakin lähti matkaan nelihenkinen, intoa puhkuva peliseurue haastamaan vierasmaalaisia pöytälätkätirehtöörejä. Suomiseurueen ja ruotsalaisten lisäksi pelaajia oli ainakin Venäjältä, Tsekistä, Tanskasta ja Ukrainasta.

Lähdimme torstai-iltana matkaan helsingistä tukholmaan. Pakkasimme stigan autoon ja auton laivaan ja matka oli valmis alkamaan. Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan överumiin. Matka meni nopeasti ruotsia opetellessa ja tulevia pelejä spekuloidessa ja pian olimmekin perillä aurinkoisessa överumin kylässä jossa majoituimme kodikkaaseen maalaishostelliin, melkein kisapaikkana toimineen paikallisen urheiluhallin naapuriin. Pienen iltaturnauksen jälkeen kävimme yöpuulle ja nukahdimme siitäkin huolimatta että alakerran koira ulvoi rauhattomana. Sekin taisi tietää että jotakin hyvin merkittävää oli vireillä.

Ensimmäisen turnauspäivän aamu huokui aurinkoa, intoa ja iloista urheilumieltä. Vielä kun hallilla odottivat juhlavat avajaisseremoniat, oli tunnelma kohonnut huippuunsa jo ennen itse pelien alkua. Seurueemme koostui siis Talpelan Taigan hurjassa nosteessa olevasta edustusjoukkueesta (Teuvo, Santtu ja Jani) jota täydensi Pölyn suurin lupaus, Angi. Santun paras vire osui alkusarjaan ja hän oli lähellä jopa lohkovoittoa. Myös Teuvo ja Angi suoriutuivat mallikkaasti illan semifinaalisarjaan. Jani kärsi kroonisesta uni-valverytmin häiriöstä ja karsiutui tylysti alempaan sarjaan. Semifinaalisarja osoittautui kovaksi kouluksi suomipojille. Santtu puristi tankoja ja sarjan loppua kohti jatkopaikka valui käsistä. Angi väsähti täysin jääden lohkonsa häntäsijoille. Teuvo otti muutaman voiton ja oli melko tyytyväinen loppusijoitukseensa. Jani harkitsee uransa lopettamista. Huhut kertovat myös että Talpelan Taiga ei pystynyt tarjoamaan riittävän houkutttelevaa sopimusta Angille jotta loikkaus Pölyn pöytäjääkiekkokoneistosta Taigaan olisi toteutunut.

Kaikenkaikkiaan reissu oli todella mukava ja kisat oli järjestetty hyvin. Vuoden päästä Ruotsimestaruus ratkaistaan tukholmassa. Silloin suomalaisetkin lähtevät varmasti taas suuremmalla joukkueella pöytälätkäilemään.

Terveisin ruotsinmatkaajat

108. rankingturnaus tulokset

Tiedottaja  21.01.2009  19:42

Pöytäjääkiekon SM-kisat turkulaisten juhlaa

Tulokset.
Keski-Espoon koululla järjestettiin viime viikonloppuna pöytäjääkiekon SM-kisat. Kaksi päiväisen tapahtuman aikana nähtiin huikeita jalkakyniä ja upeita haamupelastuksia sekä onnellisia mestareita.Suomenmestaruudet ratkottiin kuudessa sarjassa. Kisat huipentuivat avoimeen sarjaan, johon osallistui 56 muovikaukaloiden virtuoosia mittelemään paremmuudesta.

Lauantaina kisat avattiin veteraanien ja junioreiden sarjoilla. Veteraaneissa espoolainen Janne Kokko uusi viime vuotisen mestaruutensa. Junioreissa sen sijaan saatiin uusi mestari seitsemään vuoteen, koska Roni Nuttunen oli sarjaan liian vanha. Mestaruuden vei nimiinsä odotetusti turkulainen Ahti Lampi. Naisten sarjassa turkulainen Minerva Martiskainen otti kolmannen peräkkäisen mestaruuden. Nappuloissa mestaruus matkasi niin ikään Turkuun Jami Hukan voittaessa kaikkein nuorimmille tarkoitetun sarjan.

Lauantain viimeinen mestaruus ratkaistiin rookieiden- eli ensikertalaisten sarjassa. Osallistujia sarjassa oli ilahduttavasti 12 pelurin verran. Näistä runkosarjan neljä parasta selviytyivät välieriin, joista muodostui Lohja-Oulu mittelöt. Välieräparit muodostivat oululainen Tatu Rajaniemi ja lohjalainen Jani Herlevi sekä lohjalainen Santtu Sainio ja oululainen Otto Pesälä. Lopulta lohjalaiset olivat molemmissa välierissä etevämpi. Finaalissa Sainio voitti selvin lukemin harjoituskaverinsa, Herlevin. Pronssia voitti Rajaniemi.

Turun seutu dominoi avointa sarjaa

Kisat huipentuivat sunnuntaina pelattuihin avoimen sarjan ratkaisupeleihin. Toiselle päivälle selviytyi 42 pelaajaa lauantain karsintojen perusteella. Heistä 16 parasta selviytyi runkosarjan jälkeen pudotuspeleihin. Ensimmäiset yllätykset nähtiin puolivälierissä. Niissä naantalilainen Janne Ollila yllätti oululaisen Arto Käsmän ja raisiolainen Janne Kantola tiputti runkosarjan ykkösen Kristian Iso-Tryykärin. Välieriin ja neljän joukkoon itsensä pelasivat myös kisan kaksi suurinta suosikkia raisiolainen Roni Nuttunen ja turkulainen Ahti Lampi. Näin ollen mitalisijat ratkottiin Turun seudun pelaajien kesken. Mestaruuden vei huikean finaalin jälkeen Lampi, ennen Nuttusta. Pronssia voitti Ollila. Turkulaisten huikeaa päivää täydensivä Iso-Tryykäri 5. ja Konsta Jukka 8. sijalla.

Mestaruus oli viikonlopun toinen Lammelle, mutta uran ensimmäinen avoimessa sarjassa. Neljä edellistä mestaruutta voittanut Nuttunen joutui siis väistymään valtaistuimelta ainakin toistaiseksi. Oli kyllä upeaa voittaa mestaruus tällaisessa finaalissa. Nuttunen pelasi todella hyvin, mutta onneksi oma pelini oli myös kunnossa, kommentoi tuore mestari. Mestarin kommenteihin yhtyi myös hopealle jäänyt Nuttunen, eihän häviäminen ole koskaan kivaa, mutta pelasin mielestäni tänään todella hyvin, nyt se ei vain riittänyt tätä korkeammalle.

Janne Ollila

Artikkeli on julkaistu 14.1. Kiekkolehdessä

Pöytäjääkiekon SM-kisat viikonloppuna Espoossa

Tiedottaja  14.01.2009  10:48

Pöytäjääkiekon SM-kisat pidetään ensi viikonloppuna Keski-Espoon koululla. Mestaruudet ratkotaan avoimen-, nappuloiden-, junioreiden-, veteraanien, naisten- ja rookieiden sarjassa. Kisoihin saa osallistua kuka tahansa Suomen kansalainen.

Nappuloiden-, Veteraanien- ja rookieiden sarjat ovat SM-kisojen erikoisuus. Ne pelataan vain SM-kisojen yhteydessä. Uusille pelaajille sarjat antavat mahdollisuuden tutustua pöytäjääkiekkoon oman ikäisten ja tasoisten pelaajien kanssa. Uusille pelaajille suunnattu sarja on Rookie eli ensikertalaisten sarja. Siihen saavat osallistua vain ne pelaajat, jotka ovat pelanneet ensimmäisen rankingturnauksenssa aikaisintaan 16.2.2008. Sarja järjestetään tänä vuonna 10 kerran. Vuosien varrella kisaan on ottanut osaa useita tulevia maajoukkuepelaajia, joiden menestys on ollut helppo ennustaa. Toisaalta matkaan on mahtunut todellisia yllätysmitalisteja. Esimerkiksi viime vuoden mestari Jussi Örn saapui SM-kisoihin ilman aiempaa kokemusta rankingturnauksista. Siitä huolimatta hän tuli, näki ja voitti. Kaikki on siis tässä sarjassa mahdollista.

Nappula sarja on tarkoitettu turnauksen nuorimmille. Tänä vuonna ikäraja on 1996 ja sitä nuoremmat. Toinen nuorille suunnattu sarja on juniorit. Siihen saavat osallistua vuonna 1991 syntyneet ja sitä nuoremmat. Veteraanisarjaan saa osallistua vuonna 1969 tai sitä aikaisemmin syntyneet pelaajat. Juniorien-, veteraanien- ja naisten sarjassa osallistujilla on mahdollisuus kohdata mielenkiintoisia vastustajia. Junioreissa vastaan saattaa asettua lajin hallitseva Euroopan mestari Ahti Lampi. Naisten sarjassa taitoja voi päästä mittamaan esimerkiksi takavuosien maailmanmestaria, Tarja Lindbergia tai hallitsevaa MM-kakkosta Minerva Martiskaista vastaan. Veteraaneissa vastustajina ovat lajin todelliset legendat, kuten kaikki 106 rankingkisaa tähän mennessä pelannut Seppo Kosonen tai avoimen sarjan ensimmäinen suomalainen MM-mitalisti Janne Kokko.

Avoimen sarjan kärkinelikon muodostaa tällä hetkellä Ahti Lampi, Konsta Jukka, Arto Käsmä ja Janne Ollila. Kisan suurin suosikki on alkukauden perusteella turkulainen Ahti Lampi. Hänen kovimmat haastajat ovat Jukka, Käsmä ja Ollila. Oma sanansa sanottavana on varmasti myös neljä edellistä mestaruutta voittaneella Roni Nuttusella. Säästeliästi tällä kaudella pelannut Nuttunen on kuntonsa puolesta arvoitus ennen SM-kisoja. Syksyinen Helsinki open osoitti, että pelaamattomuus heikentää jopa mestarin peliä. Kunnossa olleessan Nuttunen on edelleen yksi suosikeista. Perinteisesti SM-kisoissa on ollut tilaa myös muutamalle yllättäjälle. Todennäköisesti niitä nähdään myös tänä vuonna.

Lauantaina ratkotaan mestaruudet nappuloissa, junioreissa, naisissa, veteraaneissa ja rookieissa. Lisäksi pelataan Avoimen sarjan alkulohkot. Sunnuntaina selviää Avoimen sarjan mestari. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Lisätietoja SM-kisoista löydät tästä linkistä: http://www.poytajaakiekko.net/sm-kisat

Janne Ollila

Sivu:  [1][2][3][4][5][6][7][8][9]
  © Suomen Pöytäjääkiekkoliittowebmaster@poytajaakiekko.net