Anssi Järvinen treenaa mieluummin yksin kuin puukätisen kaverin kanssa
Anssi
Järvinen
Pöytäjääkiekkoa urheilusivulla. Hetkinen, onko kyse tosiaan urheilusta? Riippuu vähän keneltä kysyy ja mihin vertaa,
mutta joka tapauksessa kyse on koko Suomen kansan tuntemasta ajanvietteestä, jonka parissa kilpailee noin 150 pelaajaa
SM-tasolla.
Raumalaisopiskelija Anssi Järvinen on menestynyt pikkukiekon liikuttajana. Taiturimaisen kiekonkäsittelijän mielestä lajin voi laskea urheiluksi.
Laji ei vaadi juurikaan fyysistä kuntoa, vaikka kyllähän koko päivän kestävä turnaus voi ottaa koville. Eiköhän tämänkin lajin voi laskea urheiluksi, jos vertaa vaikkapa biljardiin, shakkiin, keilaamiseen tai tikanheittoon, Järvinen pohtii.
Turusta kotoisin oleva, mutta jo kolme vuotta Raumalla asunut 24-vuotias Järvinen ei ole pöytälätkässä mikään puukäsi. Hän on vuoden 2001 Suomen mestari ja vastikään plakkariin tuli joukkuemaailmanmestaruus Riikassa pelatuista MM-kisoista.
Lisäksi olin avoimessa sarjassa neljästoista. Tipuin play offien ekalla kierroksella ruotsalaiskaverille. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, Järvinen toteaa.
Suomalaismenestys oli muutenkin hurjaa. Roni Nuttunen voitti juniorisarjan ja sijoittui kakkoseksi avoimessa sarjassa. Piia Pulliainen oli paras naisten kisassa.
Laji on erittäin tuttu useimmille suomalaisille, mutta kaikki eivät taida tietää, millaista laji on huipputasolla, ensimmäiset MM-kisansa Helsingissä 1997 pelannut Järvinen kertoo.
MM-tittelistä pelattiin ensimmäistä kertaa Ruotsissa 1989. Laji on levinnyt pikku hiljaa 80-luvun alun jälkeen Stigan kotimaankin ympärille.
Ruotsalaista Stigaa pidetään ainoana oikeana pelipöytänä, koska se on kilpailullisesti sopivin. Stigan etuna on esimerkiksi se, että jokaisen syötön pystyy estämään, jos vain osaa.
Riikan MM-kisoissa pöytien ympärillä oli pienet katsomot ja ottelujen seuraamista helpotettiin myös screenien avulla.
Laji on kieltämättä hieman vaikea seurata, koska kovin kaukaa nopeaa peliä ei pysty katsomaan. Tunnelman kannalta peliä voisi verrata tennikseen, sillä kesken matsin ei juurikaan kannusteta, mutta kun tulee maali, yleisö hurraa.
Anssi Järvinen innostui lajista reilut kymmenen vuotta sitten. Hän näki pelimessuilla, että huiput pystyvät tekemään kiekolle melkein mitä vain.
Järvinen ei enää tänä päivänä treenaa pöytäjääkiekkoa hullun lailla. Hän luottaa siihen, etteivät taidot hetkessä katoa.
Nuorena piti treenata tuhansia tunteja ennen kuin pääsi maajoukkuetasolle. Olen kuitenkin huomannut, etteivät taidot taannu, vaikka olisi pitkäänkin pelaamatta. Tauon jälkeen pääsee vireeseen muutamassa päivässä, Järvinen kertoo.
Pöytäkiekkoa vähemmän pelanneista kavereista ei huippumies juurikaan vastusta saa.
Mieluummin pelaan yksin kuin peliä taitamattoman kaverin kanssa. Yksin on hyvä harjoitella kiekonhallintaa, kuvioita ja syöttöjä. Kiinnitän esimerkiksi maalivahdin sinitarralla, jolloin se ei liiku, vaikka kiekko osuisikin siihen. Lisäksi harjoitteluun vaaditaan paljon kiekkoja ihan kuin oikeassakin jääkiekossa, Järvinen selvittää.
Pöytälätkää voi pelata monella eri tavalla. Monille on tullut tutuksi niin sanottu hakkaava tyyli, jossa peliareena joutuu koville.
Itse haluan pelata aika rauhallisesti, mutta huipputasollakin on hakkaavia tyylejä.
Millaisia ominaisuuksia pöytälätkäpelaajalta vaaditaan, jos mielii mestariksi huipputasolla?
Ensinnäkin pään pitää kestää. Ei ole välttämättä helppo esittää omassa keittiössä onnistuneita temppuja yleisön edessä ja kovan paineen alla.
Yksi pöytälätkämatsi kestä viisi minuuttia. Huipputasolla ottelut ovat usein vähämaalisia.
-00 on yleisempi kuin- 77. Esimerkiks-i 31 on aika tyypillinen tulos, eli samantyyppisiä lukemia tulee kuin jääkiekossakin, mutta ei lajeilla muuten ole paljonkaan yhteistä.
Lisää lajista: www.poytajaakiekko.net