120. rankingturnaus , Helsinki Open, 23.10.2010, Helsinki

Helsinki Openin tarinat Viimeistään Oulun rankingturnauksen jälkipelien hälvettyä ja maalipussien laskeuduttua pelaajien katseet suuntasivat kohti vuoden suurinta suomalaista pöytäjääkiekkotapahtumaa, Helsinki Openia. Spekulaatioilla ei tuntunut olevan loppua, kun maailmanrankingissa korkealle rankatut venäläiset yksi toisensa jälkeen tupsahtivat ilmoittautuneiden listalle nostaen turnauksen arvoa entisestään. Nälkää kasvatti myös tulevat Helsingin MM-kilpailut: kukapa ei tahtoisi maajoukkueeseen kotikisoissa? Lisäksi maailmanrankingin kärkipaikalta syrjäytetyllä Roni Nuttusella tulisi olemaan loistava tilaisuus ryöstää titteli takaisin. Vaikka Ahti Lampi voittaisikin turnauksen, Nuttuselle riittäisi neljäs sija tavoitteen toteutumiseen. Pöytäjääkiekon ystävien kuumeinen odotus lopulta palkittiin, kun aamu valkeni lauantaina lokakuun 23. päivänä. Helsinki Open järjestettiin, kuten edellisvuonna, Olympiastadionilla. Vaikka itse tila oli vaihtunut ja pitkähkön käytävän päässä, selvien opasteiden ansiosta perille löysivät suomalaisten lisäksi pelaajat Venäjältä, Tsekeistä, Ruotsista, Latviasta, Tanskasta, Unkarista sekä Ukrainasta. Vierailijoiden viimeisetkin epäluulot suomalaisten kisanjärjestämistaidoista kariutuivat jo alkulämmittelyjen aikana. Mitään ei oltu jätetty sattuman varaan: pelit luistivat, ja varmuuden vuoksi lattiakin hieman. Rumpukomppi antoi pelaajille hetken aikaa siirtää kiekko keskiympyrään ja vetää syvään henkeä. Keskittynyt mäiske täytti salin. Maalituuletukset kajahtivat ilmoille eri kielillä ja mahdollisesti jokunen voimasanakin mahtui joukkoon. Otteluiden välissä pöytärivistöjen päädyt täyttyivät myhäilevistä pelureista, kun voittajat merkitsivät tuloksiaan. Viisi nolla. Seitsemän nolla. Toisaalla hävinneet hioivat painokkaasti kikkojaan miettien, mikä kumma meni pieleen. Alkusarjassa menestyminen oli tärkeää, koska ei-toivottuun divariin juuttumista olisi mahdotonta enää jatkopeleissä pelastaa. Viimeisen ottelun päättyttyä osalla oli selvä käsitys, mihin sarjaan oli päässyt tai joutunut, kun taas osa jännitti tulostaan ruokatauon yli. Nipin napin ylempään sarjaan selvinneellähän oli enää vain voitettavaa, kun taas parhaiten alempaan sarjaan sijoittunut joutui vielä taistelemaan ihan tosissaan vain säilyttääkseen tasonsa. Oli myös niitä, joiden ei tarvinnut divareiden pisterajoista välittää, kun Ahti Lampi, Roni Nuttunen, Petr Tmej, Kristian Iso-Tryykäri, Andrey Voskoboynikov ja Thomas Pettersson taituroivat itsensä lohkovoittajiksi. Tänä vuonna pelejä jatkettiin finaalisarjan lisäksi kolmen divisioonan voimin. Kolmosdivarissa mittelöitiin enää lähinnä kunniasta, kun monet pidempäänkin pelanneet alittivat tasonsa alkusarjoissa. Divarivoittajan mitali karkasi kuitenkin Länsi-Suomeen, kun nuori lupaus Jan Pelkonen sähäkällä ja varmalla peruspelillään ylsi tähän asti ehkä parhaaseen suoritukseensa häviämättä kertaakaan. Porrasta ylempänä kakkosdivarissa kamppailu kärkipäässä oli kiivasta aina sarjan loppupuoliskolle asti, kun PÖLYn kaksikko Ismo Lahtinen ja Vesa Huotelin etenivät pitkään tasapisteissä. Lahtisen paukut loppuivat kuitenkin hetkeä liian aikaisin, kun neljässä viimeisessä pelissä tuli kolme karvasta tappiota. Mitali jäi kuitenkin Helsinkiin, kun Huotelin piti toiseksi tulleen Vitaly Skorobogatovin takanaan kahden pisteen turvin. Ykkösdivarissa koettiin yllätyksiä. Antti Suojasen kehitystä tuskin kukaan on jäänyt huomaamatta, mutta ei siihen ihan vielä totukaan. Tarkka ja nopea peruspeli siivittivät Suojasen uransa parhaaseen tulokseen ja ykkösdivarin kolmossijalle. Myös Janne Kantola yllätti - siis putoamalla pois finaalisarjasta. Turnauksesta ei jäänyt edes laihaa lohtua, kun Minerva Martiskainen eteni varmalla suorituksella divarivoittoon. Jos divarit olivat suomalaisten juhlaa, ei finaalisarjassakaan poikettu trendistä: Roni Nuttunen ja Ahti Lampi voittivat oman lohkonsa häviämättä kertaakaan. Heidän lisäkseen playoff-viivan yläpuolelle suomalaisista selvittivät seitsemän vuoden takainen Helsinki Open -voittaja ja tälle kaudelle paluun tehnyt Kristian Iso-Tryykäri, Janne Ollila, Konsta Jukka sekä hurjaan vireeseen yltynyt Juho Rautio. Yhtä aikaa pudotuspelien kanssa toisaalla kilpailtiin myös junioreiden, veteraanien ja naisten sarjat. Junnusarjan pudotuspeleissä runkosarjan voittanut Antti Suojanen joutui toteamaan, että oma kehitys ei välttämättä riitä, jos kaveri kehittyy rinnalla samaa vauhtia. Runkosarjan nelonen Teemu Koskela näin murskaavasti finaaliin, jossa Petrus Miettisestäkään ei ollut Koskelalle haastajaksi. Veteraaneissa runkosarja oli Jari Sahlgrenin täydellistä hallintaa, kun edes Janne Kokosta ei ollut Jarin nujertajaksi. Sama istuva kaksikko kohtasi myös loppuottelussa, kun Tom Hägg antautui Sahlgrenille suoraan kolmessa pelissä, ja Kokko vei yleisöystävällisen ottelusarjan Petteri Sevonia vastaan. Finaalissa Sahlgrenin tappioton putki kuitenkin katkesi tuoreeseen veteraanien Euroopan mestariin, joka ei sarjan tasaisuudesta huolimatta ollut yllätettävissä. Viidennessä pelissä yhden maalin erolla mestariksi siis taituroi Janne Kokko. Naisten sarjassa kilpailtiin kahden suomalaisen ja kahden venäläisen voimin. Kaksinkertaisessa runkosarjassa koettiin yllätys, kun ehdoton ennakkosuosikki Maria Yalbacheva jäi finaaliviivan alapuolelle. Netta Jousi lisäsi "Yalban" tuskaa jättämällä sijoitusotteluissa tämän koko porukan viimeiseksi. Kaksikolla tuntui kuitenkin riittävän pelihuumoria heikosta runkosarjamenestyksestä huolimatta. Finaalissa Minerva Martiskainen otti helpohkon voiton Venäjän Irina Belavinasta. Samaan aikaan pudotuspeleissä eroteltiin jyviä akanoista toden teolla. Jos yksi turnauksen puheenaiheista oli maailmanmestari Roni Nuttusen todennäköinen paluu maailmanrankingin kärkeen, oli tuo skenaario vaarassa peruuntua jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Konsta Jukka vei ottelusarjan Nuttusta vastaan aina seitsemänteen peliin, jossa Nuttuselle lopulta niukka, mutta huojentava 3-2 voitto. Ahdilla sen sijaan ei tehnyt aivan yhtä tiukkaa, kun historian ensimmäisen Helsinki Openin voittaja Kristian Iso-Tryykäri tuhoutui suoraan neljässä pelissä. Toisaalla SPJKL:n puheenjohtaja Janne Ollila joutui toteamaan venäläisen Yanis Galuzon paremmuuden, eikä siihenkään tarvittu neljää peliä enempää. Puolivälieriin mahtui vielä yksi suomalainen. Juho Rautio oli jo muutenkin yltänyt loistosuorituksiin alku- ja finaalisarjassa, mutta saattoipa olla onnellakin jotain tekemistä sen kanssa, että vastaan asettui juuri Pavel Plesak. Korkeaan finaalisarjalohkon sijoitukseen (2) suhteutettuna heikohkolla maalierolla pelannut Plesak oli nousevaa oululaistähteä vastaan täysin aseeton, eikä onnistunut viemään yhtään ottelua nimiinsä. Rautio siis murskaavasti puolivälieriin. 91 pelaajasta jäljellä oli enää kahdeksan jäljellä, ja kärjessä alkoi toden teolla olla ahdasta. Puolivälierät menivät kuitenkin odotusten mukaan, kun Nuttunen ja Lampi vastasivat kotiyleisön odotuksiin lähettämällä venäläiset Alexander Titovin ja Yanis Galuzon kotimatkalle. Raution kultakutrinen tuhkimotarinakin sai päätöksen, kun tsekkiläinen Petr Tmej näytti, miksi viime Helsinki Openin voittopalkinto lähti hänen matkaansa. Pienoisen yllätyksen tarjosi kuitenkin latvialaisten pöytäjääkiekkoveljesten nuorimmainen Matiss Saulitis, joka taisteli nuoren jalopeurain lailla lähettäen seitsemännessä ottelussa Andrey Voskoboynikovin laulukuoroon maanmiestensä Titovin, Galuzon ja yli kahdenkymmenen muun venäläisen kanssa. Tässä vaiheessa tilastonikkarit nyökyttelivät päitään: maailmanrankingin kärki oli vaihtunut. Silti voitettavaa oli vielä neljällä pelaajalla. Saulitiksella oli vuori ylitettävänä, kun vastaan asettui kaksinkertainen maailmanmestari, kun taas viereisellä pelillä käytiin viime vuoden finaaliuusinta: Lampi - Tmej. Vaikka suomalaiskaksikon kohtaaminen finaalissa oli helposti kuviteltavissa, kukapa olisi arvannut, että kärki olisi ollut näin selvä: molemmat otteluparit 4-0 Suomelle! Turnauksissa, jossa pelaavat sekä Nuttunen ja Lampi, on tyypillistä, että toisen matka katkeaa toiseen ennemmin tai myöhemmin. Keskinäisiä playoff-sarjoja on tullut vuosien saatossa lukuisia, ja käytännössä kumpi tahansa voi voittaa. Viime ruotsinmestaruuskisoissa legendaariselle Göran Agdurille antamassaan haastattelussa Nuttunen paljasti, että Lampea vastaan pelatessa vire löytyy runsaslukuisesta ja kannustavasta yleisöstä. Kenties tämän vuoden Helsinki Openin finaaliyleisö oli maailmanmestarille mieleinen: Nuttunen löi Lammen suoraan neljässä erässä ja nappasi uransa viidennen Helsinki Open -voiton! Järjestäjät PÖLY ja Suomen pöytäjääkiekkoliitto onnittelee kaikkia voittajia ja kiittää tapahtumaan osallistuneita, erityisesti uusia kasvoja. Ensi vuonna uudestaan! -Vesa Huotelin