144. rankingturnaus 8.3.2014, Lohja

Mikko Rautiaiselle pöytälätkän SM-kultaa – Tunnelma katossa LohjallaLohjalainen Mikko Rautiainen voitti pöytäjääkiekon kehitysvammaisten/erityisryhmien Suomen mestaruuden 8.3. lauantaina Lohjan Harjulassa. Ensimmäistä kertaa järjestetyissä SM-kisoissa oli 17 pelaajaa. Hopeaa otti Tero Uusivuo ja pronssia Mika Tonteri.



"Ei tätä oikein vielä edes tajua!" –Kommentoi väsyneen mutta onnellisen näköinen mestari, pokaali kädessään voittoaan. Toimittajien juttuttaessa Rautiaista ja kumppaneita, muut pelurit jonottavat kahviosta sämpylöitä ja virvokkeita. Suuri osa osallistujista on lajin kilpamuodon parissa lähes ensikertalaisia joten kahden tunnin pelisessio on melko hikinen urakka.

39-vuotias Rautiainen on harrastanut pöytäjääkiekkoa vasta vuoden mutta on käynyt muutamassa yleisen sarjan kisassakin, joista viimeisin oli tammikuussa Helsingissä käydyt SM-kisat. Sieltä Rautiaisella oli tuomisinaan tulokassarjan viides sija.

Tapahtumassa oli urheilujuhlan tuntua sillä Harjulan hulppeisiin tiloihin oli saapunut kiitettävän pelaajamäärän lisäksi myös paljon kannustusjoukkoja, eikä tunnelmaa latistanut yhtään samassa salissa samaan aikaan pelattu rankingturnaus. Tupa oli niin sanotusti täynnä.

Vaikka kilpailu oli kovaa, niin tappiotkin otettiin vastaan pääosin hymyssä suin. Riemu repesi viimeistään palkintojen jaossa, josta jokaisen pelurin mukaan lähti pokaalien, CD-levyjen ja yritysten lahjoittamien tuotepalkintojen lisäksi virallinen kisapeli, Stiga playoff.

Seuraavan kerran erityisryhmien Suomen mestaruuksia ratkotaan pöytäjääkiekossa 2015. Alustavan suunnitelman mukaan kisapaikkana säilyy Lohja.


Yleinen sarja turkulaisten juhlaa

Yleisessä sarjassa Turun seudun pöytäjääkiekko kahmi mitalisijoja nuoren Jan Pelkosen johdolla. Pelkonen on jo pitkään hallinnut kotimaista juniorisarjaa mutta nyt hän otti myös uransa ensimmäisen avoimen sarjan rankingvoittonsa. Finaalissa kaatui pelikaveri Kevin Eriksson. Turkulaisjuhlan sinetöi Antti Suojanen nappaamalla pronssia. Saman seuran pelaajat Kimmo Eriksson ja Sami Kattelus nappasivat veteraanien ja ensikertalaisten ykköspokaalit. Naisten sarjan vei nimiinsä Helsinkiläinen Netta Jousi.

Turun seudun pelaajiston hurja kunto juontaa juurensa hyvin tehdystä taustatyöstä. Naantalissa pyörii paikallisliiga sekä koululaisten pöytälätkäkerho ja viime aikoina seura on saanut tätä kautta lukuisia uusia pelaajia.

Lohjan turnaus keräsi kaikkiaan huikeat 68 pelaajaa. Parhaimmillaan, puolilta päivin talossa oli kannustajat, katsojat, toimittajat ja järjestäjät mukaan lukien pitkälti yli 100 ihmistä. Talpelan Taiga kiittää kaikkia mukana olleita ja onnittelee päivän pelillisiä menestyjiä.

Avoin sarja

Alkusarjat

Finaalisarjat Divisioonat

Sijoitukset 144_Lohja.txt
1. Jan Pelkonen

Juniorit

Alkusarjat

Sijoitukset 144_juniorit.txt
1. Jan Pelkonen

Veteraanit

Alkusarjat

Sijoitukset 144_veteraanit.txt
1. Kimmo Eriksson

Naiset

Alkusarjat

Sijoitukset 144_naiset.txt
1. Netta Jousi

Kehitysvammaisten erikoissarja

Alkusarjat

Sijoitukset 144_kehitysvammaiset.txt
1. Mikko Rautiainen

Rookiet

Alkusarjat

Sijoitukset 144_tulokkaat.txt
1. Sami Kattelus