Teksti: TEEMU NURMI, kuva: RONI LEHTI / Turkulainen
- Kaverit sanovat joskus, että katso nyt nelikymppinen mies itseäsi peilistä, kun tuollaista vielä pelaat, mutta minä vastaan, että jokainen tekee sitä, mikä tuntuu hauskalta. Ja onhan tämä mukava vastapaino päivätyölle, turkulainen Hannu Pajunen kertoo suhteestaan pöytäjääkiekkoon.
Pöytälätkä on tuttu juttu lähes jokaiselle nykyiselle ja entiselle pojannaskalille. Yleensä kuitenkaan harrastus ei etene keittiön pöytää pidemmälle.
Hannu Pajunen ja Erik Lindgren ovat vieneet innostuksensa monta astetta korkeammalle. Mesten näytösottelum pelitempo ja tavallisesta jääkiekosta tutut hyökkäyskuviot ovat aivan eri maailmasta kuin allekirjoittaneen suosimat "jonnekin sinne päin" sohimiset.
Korkeatasoinen Turun liiga
Miehet pelaavat juuri kautensa aloittaneessa Turun pöytäjääkiekkoliigassa, jota pidetään kansallisella tasolla hyvin korkeatasoisena. Suomen kahdeksan hengen MM-joukkueestakin toinen puolisko miehitettiin turkulaisvoimin.
Turun pöytäjääkiekkoliigaa pelataan joka sunnuntai kello 15 S-Osiksella. Kaikki osallistujat pelaavat samassa lohkossa eikä tasomittareita ole, joten kuka tahansa voi tulla mukaan kokeilemaan kykyjään.
Edellä mainitut keittiön pöytä-pelurit saattavat vaan havaita luullut taitonsa melko köykäisiksi, kun ammattilaiset kikkailevat vastustajan kumoon ceulemansilla, kurkkupurkilla, kivikautisella, maltsevilla, Klassisella Gretzkyllä... Syöttely- ja maalintekokikkoja on lukuisia.
- Sisälle peliin pääsee kyllä aika äkkiä, vaikka olisi pitänyt pitkänkin pelitauon. Kerran opittua taitoa ei helpolla unohda, mutta toisaalta ilman harjoittelua ei opi mitään uuttakaan, Pajunen toteaa.
Kaikkein vaikeinta on maalin tekeminen saman tasoisen vastustajan verkkoon.
- Maalinteko on periaatteessa mahdotonta, jos pitää koko ajan toisella kädellä maalivahdista kiinni. Yhdellä kädellä ei ehdi rakentamaan peliä. Myös puolustusta ja syöttelyä kannattaa petrata, Lindgren neuvoo.
Paikallisten liigojen lisäksi Suomen pöytäjääkiekkoliitto järjestää kauden aikana kuusi rankingturnausta, joista yhdessä ratkotaan Suomen mestaruus.
Virallinen kilpailumalli on Stiga Play Off ja ajanvietteenä pelistä kiinnostuneita tuntuu maassa riittävän vuodesta toiseen. Stiga nimittäin myy vuosittain noin 20000 pöytälätkäpeliä.
Lisätietoja: www.utu.fi/http/hockey/turunliiga/
Kuva: Tuimat taitokiekkoilijat. Erik Lindgren (vas.) ja Hannu Pajunen kutsuvat kaikki innokkaat aloittelijat ja vähän kokeneemmatkin koettelemaan taitojaan Turun pöytäjääkiekkoliigan joka sunnuntaiselle kierrokselle.
© Turkulainen, 22.09.1999